Ero tuli ja olen NIIN onnellinen

Onnittelut

Yksinäisyys ei ole kivaa. En tykkäisi kyhjöttää syysiltoja yksin ja mennä aina yksin nukkumaan. Ei se, että joku kaveri tulee kylään pariksi tunniksi pari kertaa viikossa korvaa sitä elämänkumppania jonka kanssa jaetaan yhdessä elämän ilot ja surut. Jos sairastut, jäät 'yksin huolesi kanssa'. Omilla lapsilla on omakin elämä ja arki pyöritettävänä, ystävilläkin on myös oma elämä. Aluksi varmaan voi tuntua ihanalta päättää itse kaikesta, mutta pidemmän päälle ei hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys ei ole kivaa. En tykkäisi kyhjöttää syysiltoja yksin ja mennä aina yksin nukkumaan. Ei se, että joku kaveri tulee kylään pariksi tunniksi pari kertaa viikossa korvaa sitä elämänkumppania jonka kanssa jaetaan yhdessä elämän ilot ja surut. Jos sairastut, jäät 'yksin huolesi kanssa'. Omilla lapsilla on omakin elämä ja arki pyöritettävänä, ystävilläkin on myös oma elämä. Aluksi varmaan voi tuntua ihanalta päättää itse kaikesta, mutta pidemmän päälle ei hyvä.

No eihän sellaiset eroakaan, mutta ap:n tilanne oli sellainen, että ero oli parempi kuin huono liitto. 

Parisuhde missä on vaan kun ei tiedä paremmasta muistuttaa sitä todellisuutta jonka sammakko kokee kun on kattilassa ja kylmä vesi lämpenee kunnes se kiehuu ja sammakko kuolee kattilaan. Monet elää siinä kattilassa ja siihen kuolevat, kun eivät sieltä uskalla hypätä pois.

Miehestä ON vaivaa, tottahan se on. Mutta kun rakastaa niin minkäs teet :3 yhdessä on kivempi tallustaa tämä lyhyt elämä.

Naisen tapa käsitellä eron tuskaa ja järkytystä on toitottaa muka ”onnellisuuttaan” ”vapautumistaan”, ”itsensä löytämistään”, jne. Nämä itsepetoksen keinot ja tarve huutaa niitä ääneen tuntuvat olevan erityisen voimakkaita naisilla, joilla ei enää ole kovin suurta markkina-arvoa ja tietävät sen itse: ”en tarvitse enää miestä mihinkään”. Jepjep.

Voimia vaan ap:lle. Kyllä me tiedetään että kyyneleitä ja todellisia tunteita ei somessa eikä nettifoorumeilla näytetä.

Ap, onko sinulla alaikäisiä lapsia? Jos kyllä, niin väärin teit.

Puoli vuotta erosta ja tällainen aloitus. Jokainen tietää, mikä on asioiden todellinen laita. 😂

Vierailija kirjoitti:

Puoli vuotta erosta ja tällainen aloitus. Jokainen tietää, mikä on asioiden todellinen laita. 😂

Kyllä se tossa kohdalla oikeasti tuntuu että helpottaa ja paljon.

Eri asia kokonaan on miten helppoa on tulla toimeen kumppanin lapsien, omien lapsien, uusien ja vanhojen sukulaisten kanssa. Kulmakerrointa tulee väkisin.

Mutta ainakaan mulla ei ole kotona koskaan enää sotkuista, eikä tarvetta siivota toisten jälkiä.

Elämisestä aiheutuva on niin kamalaa kestää, että on mieluummin yksin? Jaa.

Aluksi se onkin kivaa, se vapaus tehdä mitä lystää, mutta kun vuosia kuluu ja yksinäisyys vaan jatkuu, niin voin sanoa ettei ole enää yhtään kivaa. Aikansa kutakin.

Minulla erosta jo vuosia ja kyllä se helpotus oli ja kevyt olo kun pääsi vapaaksi.

Ei meilä ollut väkivaltaa eikä alko-ongelmaa eikä pettämistä, meillä ei ollut mitään.

Asuttiin kaksi ihmistä joilla ei ollut mitään yhteistä saman katon alla. Toisen läsnäolo ärsytti.

Muistan kun tulin töistä ja parkkipaikalta näin kotitalon, kamala ahdistus laskeutui päälleni että tuonne pitää taas mennä.

Voi tietysti sanoa että oli oma syyni kun tuohon tilanteeseen jouduin, Tavallaan ajauduimme siihen että mies muutti luokseni ja olihan se alussa ihan kivaakin mutta aika pian aloin tajuta minkä mokan olen tehnyt.

Ei tosin yrittänytkään rajoittaa ja määräillä minua mihin en olisi missään tapauksessa suostunutkaan, sain elää omaa elämääni ja hän eli omaansa. Oli sellainen mykkä, kuin huonekalu.  

Sitten kun aloin erosta puhua ihmetteli vain että miksi sellaista puhun, kaikkihan on ihan hyvin! No ehkä hänelle oli hyvin se että koskaan ei puhuttu mistään, koskaan ei keskusteltu mistään. Seksielämä oli kuollut jo aikoja sitten, oli vihainen jos siitä huomautin. Ei kuulemma ollut mikään Casanova. No ei ollut ei, mutta ei ollut normaali mieskään siinä suhteessa.

Yritti sitten jarrutella eroa, ei hän halua, kaikki on hyvin. Hain sen yksin, ja kun kaikki se touhu oli ohi olin todella helpottunut. Tästä viisastuneena olen elänyt yksin ja rima ottaa ketään enää nousee pilviä hipovaksi. On niin hyvä olla ja elää omilla ehdoillaan, omassa kodissa ja rauhassa.

Yksin ehkä olen mutta en yksinäinen. Rakastan olla yksin, ja jos on tarvetta saada seuraa sitä saan parhaalta ystävältäni jonka kanssa tunnettu 16-vuotiaasta ja tunnetaan toisemme läpikotaisin. Tai kavereilta, tai sisarelta.  

Ihmetyttää miksi ihminen joka viihtyy yksin ja nauttii elämästään ärsyttää niin paljon? Mikä tarve on tulla besserwisseröimään toisen elämää? En minäkään tunge neuvomaan ja tyrmäämään sitä että joku haluaa olla parisuhteessa. 

Ei ole, aikuisia jo. Eivätkä hekään tästä avioliitosta, vaan aiemmasta avoliitosta t.ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla alaikäisiä lapsia? Jos kyllä, niin väärin teit.