Lähiöiden epätoivoa?
Kun sitä nyt on tullut asuttua sekä lähiössä että keskustassa, ns. hyvämaineisessa kaupunginosassa ja vähemmän hyvämaineisessa, niin olen miettinyt, mikä tekee lähiöstä tai kaupunginosasta "hyvämaineisen".
Nyt nousi ihan erityisesti pintaan kun lehdessä oli tänään Markus Ahosta juttua:
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000008360507.html
Jutussa kirjoitetaan: "Sietämätön ahdistus piinasi Markus Ahosta vantaalaislähiössä, jossa nuoriso velloi epätoivossa"
Oliko syynä vantaalaislähiö, vai oliko syy Markus Ahon oma yksityinen ahdistus vai se, että siellä sattui olemaan pahoinvoivaa nuorisoa?
Vai onko pahoinvoivaa nuorisoa ihan kaikkialla? Ihan kaikkina aikoina?
Ainakin minä tunsin ahdistusta siellä Helsingin "hyvässä" kaupunginosassa, jossa "hyvien perheiden" nuoret olivat tarpeeksi rikkaita huume- ja viinakokeiluihin, joissa kilpailuasetelmat olivat pirun kovat, jossa tänäkin päivänä yläkouluikäisillä ei ole yhtään sen parempaa tekemistä kuin kananmunien heittely ikkunoihin ja ketsupin pruuttaaminen postilaatikoista. Hienoa "hyvää kaupunginosaa" kerrassaan.
Niinä vuosina, kun asuin Helsingin "vähemmän hyvässä kaupunginosassa" siellä asui ihan tavallista nuorta väkeä, ei huonompaa eikä parempaa kuin muuallakaan. Mutta käytöstavat olivat huomattavasti korkeammalla tasolla kuin konsanaan Helsingin läntisissä kaupunginosissa.
Joten ei se pahoinvointi ole todellakaan yhteydessä vanhempien sosioekonomiseen luokkaan. Onneksi näin.
Lähiöinä epätoivoinen yritys nähdä huuhkajat, on niin pimeä.
Eikä saa edes pikkujouluissa, ryyppyä .
Näin on tila, teidän tilanñe öinä joina ei kuu kumota. Kumotaan kuppi karpaloa katveessa kuusen.