Lähiöiden epätoivoa?

Kun sitä nyt on tullut asuttua sekä lähiössä että keskustassa, ns. hyvämaineisessa kaupunginosassa ja vähemmän hyvämaineisessa, niin olen miettinyt, mikä tekee lähiöstä tai kaupunginosasta "hyvämaineisen".

Nyt nousi ihan erityisesti pintaan kun lehdessä oli tänään Markus Ahosta juttua:
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000008360507.html

Jutussa kirjoitetaan: "Sietämätön ahdistus piinasi Markus Ahosta vantaalais­lähiössä, jossa nuoriso velloi epätoivossa"

Oliko syynä vantaalaislähiö, vai oliko syy Markus Ahon oma yksityinen ahdistus vai se, että siellä sattui olemaan pahoinvoivaa nuorisoa?

Vai onko pahoinvoivaa nuorisoa ihan kaikkialla? Ihan kaikkina aikoina?

Ainakin minä tunsin ahdistusta siellä Helsingin "hyvässä" kaupunginosassa, jossa "hyvien perheiden" nuoret olivat tarpeeksi rikkaita huume- ja viinakokeiluihin, joissa kilpailuasetelmat olivat pirun kovat, jossa tänäkin päivänä yläkouluikäisillä ei ole yhtään sen parempaa tekemistä kuin kananmunien heittely ikkunoihin ja ketsupin pruuttaaminen postilaatikoista. Hienoa "hyvää kaupunginosaa" kerrassaan.

Niinä vuosina, kun asuin Helsingin "vähemmän hyvässä kaupunginosassa" siellä asui ihan tavallista nuorta väkeä, ei huonompaa eikä parempaa kuin muuallakaan. Mutta käytöstavat olivat huomattavasti korkeammalla tasolla kuin konsanaan Helsingin läntisissä kaupunginosissa.

Joten ei se pahoinvointi ole todellakaan yhteydessä vanhempien sosioekonomiseen luokkaan. Onneksi näin.