Miten kerroitte lapsille erosta?

.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:27"]

Sanottiin ihan suoraan, että erotaan. Ei se lapsille yllätyksenä tullut ja eikä he sen enempää reakoineet. Taitaa olla niin arkipäväistä myös lasten elämässä. Taitaa olla kaveriipiirissä ennemmin poikkeus, jos vanhemmat vielä yhdessä.

[/quote]

Näinhän se taitaa joskus olla. Oman lapsen eskariryhmässä on lapsi, jonka äiti avioitui muun kuin lapsen isän kanssa lasten ollessa päiväkodissa. Nyt viime syksynä äiti avioitui taas, eri miehen kanssa. "Ei se mies, joka on nn:n isä, eikä se silmälasipäinen joka oli viimeksi joulujuhlissa, vaan tämä on nyt eri joka ajaa Hondalla...", lapsi selitti.  

"Iskä panee nyt naapurin Ritvaa ni äiti lähtee paremmille apajille"

Taisi kyllä mennä niin päin, että lapset tokaisivat ettekö voisi erota.

Sanottiin ihan suoraan, että erotaan. Ei se lapsille yllätyksenä tullut ja eikä he sen enempää reakoineet. Taitaa olla niin arkipäväistä myös lasten elämässä. Taitaa olla kaveriipiirissä ennemmin poikkeus, jos vanhemmat vielä yhdessä.

Mitenkäs, kun on kyseessä pienet tai alakouluikäiset lapset jotka eivät varmaankaan osaa eroa ehdotella saati toivoa? 

Kun eropäätös oli tehty, odotettiin vajaa kaksi viikkoa ennen kuin kerrottiin lapsille. Tämä aika pidettiin että saatiin sovittua asioista ja saatiin molemmat omat tunteet rauhoittumaan ja näin vältyttiin suurimmilta ylilyönneiltä ja aikuisten tunnekuohuilta.

Lapset pyydettiin istumaan pöydän ääreen ja asia kerrottiin. Annettiin aikaa ja mahdollisuus kysellä ja reagoida. Painotettiin että ero ei johdu lapsista, vaan aikuisten vakavista erimielisyyksistä.
Lohdutettiin lapsia yhdessä ja aina kun lapset kysyivät jotain, niihin vastattiin asiallisesti ja niin totuuden mukaisesti kuin lapsen ymmärrys riitti käsittämään.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 10:31"]

Kun eropäätös oli tehty, odotettiin vajaa kaksi viikkoa ennen kuin kerrottiin lapsille. Tämä aika pidettiin että saatiin sovittua asioista ja saatiin molemmat omat tunteet rauhoittumaan ja näin vältyttiin suurimmilta ylilyönneiltä ja aikuisten tunnekuohuilta. Lapset pyydettiin istumaan pöydän ääreen ja asia kerrottiin. Annettiin aikaa ja mahdollisuus kysellä ja reagoida. Painotettiin että ero ei johdu lapsista, vaan aikuisten vakavista erimielisyyksistä. Lohdutettiin lapsia yhdessä ja aina kun lapset kysyivät jotain, niihin vastattiin asiallisesti ja niin totuuden mukaisesti kuin lapsen ymmärrys riitti käsittämään.

[/quote]

Toimitte järkevästi ja lasten parasta ajatellen. Jokainen, joka väittää, että lapsi ei ole erosta moksiskaan, on joko itse tunneköyhä tai täysin empatiakyvytön.

Meillä sama edessä. Tärkeää on että ei puhuta rakkauden loppumisesta (lapsi voi alkaa pelätä että kaikki rakkaus loppuu), vaan että äiti ja isi eivät halua eivätkä voi enää olla yhdessä. Lapselle on tärkeää korostaa, että äiti ja isä ei lähde pois lapselta ja rakastavat aina lapsia. Pitää myös kertoa, että ero ei johdu lapsista.

Me joudumme kertomaan myös, että äiti ja isi myyvät uuden kotitalon ja etsivät kaksi kotia, joissa lapset sitten vuorotellen asuvat. Helpommin sanottu kuin tehty...

Ikinä ei saa sanoa lapsille kumpi eroa haluaa, tai syyllistää toista. Lapsen täytyy saada pitää välit hyvinä molempiin.

Tämä on hirveän vaikeaa, tiedän - etenkin kun on itse se joka ei haluaisi erota.

Mun äiti soitti mulle itkien kun en ollut silloin kotona mutta tiesin sen jo koska olin salakuunnellut heidän keskusteluaan aiheesta aiemmin. Myöhemmin myös isäni soitti ja kertoi asiasta. Otin sen hyvin koska olkn toivonut sitä niin kauan kuin muistan. Ei tullut itsesyytöksiä, en ylipäätään ymmärrä miten ne lapset alkavat ajatella että se olisi heidän vikansa.

Jaaha. Mites me kerrottiin. Mies meni ns. mun selän taakse, joten olin puhemiehenä.

Sanoin, että me ollaan tultu siihen tulokseen, että meidän on parempi asua erillämme. Uusi asunto on hankittu, haluatteko lähteä sitä katsomaan.

Nuorempi kysyi, että onko se niinkuin kesämökki, isompi kysyi, saako huoneen oven lukkoon.

Ja sitten ne meni omiin puuhiinsa. Mies oli vähän järkyttynyt, että eikö tässä nyt pidä jotain vähän enemmän, miksei ne kysele, pitäisikö vielä jotain kertoa... Minä sanoin että kyllä ne sitten kysyy, jos tulee mieleen.

Sain kyllä vanhemman lapsen kiinni siitä, että se oli painellut puhelimensa kanssa pohtimaan asiaa kavereilleen. Hienoa, että on joku jolle voi soittaa, ajattelin.

Eli mun mielestä tärkeintä on kertoa tilanne ja sanoa, että vastaamme kysymyksiin myöhemminkin. Ei niille tarvitse pakottaa sitä tietoa väkisin, saati sitten kertoa yksityiskohtia. Ja meillä pystytiin asumaan saman katon alle vielä kaksi viikkoa sen ilmoituksen jälkeen.

Olihan sitä mahduttu sisäkkäinkin joskus.