Kuvaile ruma nenä?
Kommentit (30)
Omani. Levenee alaspäin, on isohko, melko pyöreä sekä nenänpää kulmikas. On myös epäsymmetrinen ja ehkä hieman vino.
Muistan ikuisesti, kun yläasteella yksi vuoden nuorempi, tuntematon poika kommentoi nenääni. Se ei ollut kauhea kivaa. Olin muutenkin kiusattu ja peloissani. Toivoin tosi pitkään, että hänelle sattuisi elämässä pahoja asioita.
Minulla on ruma nenä. Malli on kyllä hyvä, mutta minulla on aina nuha ja siksi nenä on ihan punainen ja kuiva koko ajan ja pinnassa näkyy suuria verisuonia.
Rasvainen nenä, jossa paljon mustapäitä
Se mikä oli linkattu tuohon toiseen keskusteluun. Se lehmän nenä.
Mun nenä. Epämuodostunut, sierainten välinen rusto on vinossa ja nenä on täysin pöin vittua. Olispa rahaa...
Hyppyrimalli.
Ei epäsymmetrisyyskään tietenkään kaunista ole, ja tuo aiemmin kuvailtu (punainen, hilseilevä) nenä jossa näkyy verisuonet kuulostaa aika ikävältä.
Naisella sellainen lyttyynpainunut nenä, vähän niinku Palefacella. Hyh!
eestä päin näkyvät nenänreiät tejevät tyhmännäköiseksi ja erään kasvokirjan mukaan sellaiset myös ovat tyhmempiä. sellainen TÖPSELINENÄ siis. se on vielä vitun periytyvä.
Töpselinenä. Suomen tunnetuin töpselinenäperhe on tietenkin Loiri.
Muhkurainen hyppyritöpselikärsänenä.
Isosieraiminen, röpöläinen, mustapäinen, rasvaihoinen, iso perunanenä, jossa couperosaiho
Yksi jäätävä nenä on kans sellainen, missä nenänpää on melkein kuin takapuoli pienoiskoossa, esim. Owen Wilson.
[quote author="Vierailija" time="18.01.2015 klo 00:50"]
Naisella sellainen lyttyynpainunut nenä, vähän niinku Palefacella. Hyh!
[/quote]
plus isot leveät sieraimet. Uuuuuhhhhh.
HERÄTKÄÄ ÄIDIT JA NAISTEN NOSUTAA valyaan eduFUSKUTNA VAALEISSA TIEDTTE KETÄ ÄÄNESTÄÄ!!! SEN ON VASEMMISTO EI PERSUT EIKÄ AINAKAAN KOMOKOOMUS!!
Tämä on aika oudon mallinen
http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2011/07/12/article-2013699-0CF815CA00000578-648_306x423.jpg
Pottuhyppyrinenä
Ruma nenä:
-varresta levenee alaspäin pyöreäksi potuksi. Nenänpäässä iso pallonmuotoinen rustopala. Sieraimet muistuttavat töpselin reikiä.
miksi te ette kjommentoi!!!! ullkonäön avostelu on porvareiden hommaa!!! me avmammat ollaan vasemmistoa!!!! nyt toimiin toverit!!!!!
En osaa ajatella että tavallinen nenä tavallisessa naamassa voisi olla ruma. Onhan niitä erilaisia ja muotoisia, mutta mielestäni kaikki nenät ovat korkeintaan persoonallisia. Ei nenää voi sanoa rumaksi! :D korkeintaan joku kodittoman kuolioon mennyt ja mädännyt nenä olisi ruma, mutta sekin olisi vain terveydelliseltä kannalta katsottuna eikä vain esteettiseltä.
Iso nenänreijjät näkyy paljon ja pitkä kotkan nokka