Kuinka tavallista on sellainen perfektionismi ettei saa mitään edes aloitettua?
Kun ei pysty tekemään kaikkea/ mitään täydellisesti niin ei edes aloita/ pystyy hädin tuskin elämään normaalisti. Esim. ei pysty siivoamaan asuntoaan kun siihen menisi liikaa aikaa/ lopputulos ei ole täydellisen puhdas ja siisti. Tai että esim. tiskaa kaiken kahteen-kolmeen kertaan eikä siltikään pidä astioita puhtaina…. Tai vaikka paperinkeräykseen mainospostin vieminen on mahdotonta, sillä jossakin välissä voi vahingossa olla jotain tärkeää kirjepostia -vaikka ei edes odottaisi mitään- Äärettömän raskasta; onko jostain terapiasta tähän apua?
Kommentit (20)
no, tost tulee mieleen et saamaton on keksiny tekosyyn olla perfektionisti
Kuulostaa joltakin muulta kuin perfektionismilta. Ehkä epäonnistumisenpelolta.
Pakko-oireiselta häiriöltä kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Pakko-oireiselta häiriöltä kuulostaa.
Diagnooseja on kaiketi vino pino kun on työkyvyttömyyseläkkeellä ollut jo vuosia mutta tää tekee arjesta ihan mahdotonta. Henkilö ei todellakaan saa mitään tehtyä tai jos saa, aikaa menee tuntikausia. (vaikka se tiskaaminen tai pölyjen pyyhintä tai salaatin laitto on jokainen hänelle vähintään 6tunnin tehtävä) Itse vetoaa siihen ettei voi tehdä mitään hutiloiden/ kaikki muut vaan hutiloi
Mulla on jotain tuon tapaista ollut aina. Haluaisin tehdä kaikki asiat huolellisesti ja tarkasti loppuun asti ja mielellään vielä motivoituneena ja innostuneena tuntien nautintoa suorituksesta ja lopputuloksesta. Monia arkisiakin asioita on vaikea aloittaa tuon takia.
Olen sairastanut pitkään masennusta, ahdistusta ja paniikkihäiriötä. Jotain pakko-oireisuuttakin on ja perfektionismia. Olen kriittinen itseäni kohtaan ja tunnen etten ole koskaan tarpeeksi hyvä ja normaali ihminen.
Eihän tuolla kohelluksesta ole perfektionismin kanssa mitään tekemistä! Roskaa!
Eikös tuo ole enemmänkin uskon puutetta omiin kynyihin. Tämä on erittäin yleistä.
Minulla on tuonsuuntainen luonne: en pysty aloittamaan mitään kivaa (lukemista, käsitöitä, nikkarointia tms.), ellei koko asunto ole viimeisen päälle siistissä kunnossa. Vitkuttelu saattaa jatkua viikkokausia, ja paljon on jäänyt tekemättä.
Minua auttoi kymmenen vuoden yrittäjyys, jonka aikana työpöytäni oli olohuoneen toisessa päässä. Kaikki oli pakko pitää siistinä, jotta työhön ryhtyminen olisi sujunut vastaanpanematta. Kumma juttu, koska kaikki tämä oli vain minun omassa päässäni aikaansaamaa hankaluutta. Terapiasta siihen ei olisi ollut apua.
Nyt, kun olen pitkäaikaistyötön ja kurjassa tilanteessa lopun ikääni, olen liukumassa vanhaan mielentilaani: mitään ei kannata tehdä, koska mistään ei tule kunnollista.
Yhtä tavallista kuin luovuttaja joka tekee kaiken valmiiksi.
Mulla on tuota ja osin liittyy traumaan, kun teininä luulin kadottaneeni tärkeät paperini siksi, kun vein uuden sänkyni suojapahvit kartonkikeräykseen tarkemmin tutkimatta. Myöhemmin paperit löytyivät, mutten enää uskaltanut viedä mitään roskikseen tai keräykseen tutkimatta ylitarkkaan jokaista pientä lappustakin.
Minulla on tuota ja on diagnosoitu vaativa persoonallisuushäiriö. Olen opetellut sietämään epätäydellisyyttä ihan pienistä asioista alkaen. Alkuun harjoittelin esim. pilkkomalla kasvikset tarkoituksella hieman erikokoisiksi. Siivouksessa annoin itselleni kerralla 10 min, ja sen jälkeen oli lopetettava tietyksi ajaksi, vaikka joku paikka jäikin sillä kertaa jynssäämättä.
Alku oli vaikea, mutta olen pikkuhiljaa päässyt ainakin arkisissa asioissa 'kaikki tai ei mitään' -ajattelusta. Nykyään hyväksyn, ettei täydellisyyttä voi saavuttaa, ja monissa asioissa riittää kun tekee ne n. 80% hyvin. Niissä säästetyn ajan ja energian voi käyttää sitten tärkeämpiin juttuihin. On vielä paljon asioita joissa en ehkä koskaan opi joustamaan, mutta tähänkin asiaan yritän suhtautua samalla hyväksynnällä.
Mulla on se. Ja nopeasti tulee tylsä.
Vierailija kirjoitti:
Pakko-oireiselta häiriöltä kuulostaa.
Melkein, muttei ihan niin paha. Kyse on vaativasta persoonallisuushäiriöstä. Pakkoajatukset, joita leimaa liian suuret vaatimukset itseä kohtaan, johtaa alisuoriutumiseen.
Tutulta kuulostaa. Kaikki pitäisi tehdä mieluummin täydellisesti kuin puolittaisesti. Eikä kannata ryhtyä, jos ei ole aikaa tai on riski keskeyttämisestä.
Pelkään myös epäonnistumista, joten en ala, jollen ole täysin varma onnistuneesta lopputuloksesta.
Ja kyllä, elämä valuu hukkaan tällä tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko-oireiselta häiriöltä kuulostaa.
Melkein, muttei ihan niin paha. Kyse on vaativasta persoonallisuushäiriöstä. Pakkoajatukset, joita leimaa liian suuret vaatimukset itseä kohtaan, johtaa alisuoriutumiseen.
Mikä pakko-oireen ja persoonallisuushäiriön ero?
Persoonallisuushäiriöt ovat pysyviä persoonallisuuden piirteitä ja ihminen ei välttämättä edes tunnista niitä haitalliseksi eikä hae apua. Mutta ne siis muovaavat ihmisen käyttäytymistä ja tekevät siitä kaavamaista. Usein ulkopuoliset kiinnittävät siihen enemmän huomiota kuin henkilö itse. Henkilölle itselleen se on vaan osa omaa luonnetta, persoonaa ja tosiaan voi jopa nähdä ne positiivisessakin valossa. Esim. arvostaa järjestystä, symmetriaa ja tehokkuutta. Ja sehän voi olla positiivista, mutta ei jos se menee äärimmäisyyksiin. Eli keskittyy esim. niin innokkaasti yksityiskohtiin, että kadottaa kokonaan sen kokonaiskuvan. Just se epäoleellisuuksiin ja yksityiskohtiin liiallinen keskittyminen johtaa usein alisuoriutumiseen. Ei saa oikein mitään valmis, kun jää koko ajan vain suunnittelemaan, alustamaan, valmistelemaan ja hiomaan eikä pääse eteenpäin asiassa. Itse voi tosiaan olla aika sokea tälle itsensä sabotoimiselle. Ajattelee vaan, että mut mähän vain haluan tehdä hyvää jälkeä. Mutta sitten tosiaan ei saa vietyä niitä asioita loppuun tai jopa ei edes pääse alkuun.
Pakko-oireisellä henkilöllä taas on vakavia pakkoajatuksia ja toimintoja, jotka selvästi häiritsevät ja turhauttavat häntä itseään ja saattavat aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Hän siis on itse hyvinkin tietoinen siitä, että ne pakot on ihan järjettömiä ja tuntee syyllisyyttä jos siitä aiheutuu haittaa muille. Heille tulee läpitunkevia ajatuksia, jotka aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta ja sitten ihminen kehittää kaikenlaisia omituisia, toistuvia rituaaleja, joilla yrittää lievittää sitä ahdistusta. Ja ne rituaalit voivat olla tosi aikaa vieviä ja energiaa kuluttavia.
Eikö kukaan tiedä tai ole kohdannut tälläistä outoutta?