Lue keskustelun säännöt.
Koin itkuherätyksen ja nyt olen uskossa! :)
06.01.2015 |
Haluaisin kertoa erikoisesta uskonnollisesta kokemuksestani, joka alkoi 2,5 vuotta sitten Helsingin tuomiokirkossa.
Lapsena olin uskossa, vielä nuorenakin, mutta pikkuhiljaa usko oli alkanut hiipua. En ollut pitkään aikaan käynyt kirkossa, joskus häissä tms, mutten ollut ajatellut sitä juuri hengelliseltä kannalta. Itsekseni olin rukoillut välillä, mutta yhä harvemmin. Maalliset asiat olivat päällimmäisenä mielessä ja uskonnollinen vakaumuskin oli alkanut sekoittua, en oikein tiennyt enää kunnolla mihin jumalaan/henkiin uskoisi tai uskoisiko ollenkaan.
Oli ollut aika vaikeaa elämässä, kolmekymppisen ruuhkavuodet, ja tuntui että tarvitsisin apua. Omin voimin ei oikein jaksaisi. Oma usko tuntui hataralta. Sain kuitenkin ajatuksen mennä kirkkoon rukoilemaan apua. Johonkin sellaiseen mihin olisi helppo mennä. Valitsin Helsingin tuomiokirkon ja siellä iltakirkon kesäiltana.
Itkeskelin kirkon takapenkillä ja rukoilin apua elämääni. Uskoa ei ollut kovin paljoa jäljellä, mutta puristin itsestäni kaiken mitä oli ja pyysin apua Jumalalta. Menin ehtoolliselle. Omaa vuoroani odotellessa näin selkeän ison kyyneleen tippuvan alttarin takana. Hämmästyin ja katsoin muiden reaktioita, näkikö joku muukin sen? Muut olivat ihan tavallisesti, joten ei kait sitten. "Maallisella tavalla" ajatellen ehkä se oli harha, ehkä johtuen itkuisista silmistäni, mutta mulle tärkeä sellainen ja koen, että merkki.
Tuon kirkkokokemuksen jälkeen aloin toivoa/odotella elämääni helpotusta, mutta tunnuinkin saavan roppakaupalla lisää vaikeuksia: Vanhempani sairastuivat, lasten koulussa todettiin hometta, töissä ilmapiiriongelmia, läheisten terveys- ja mielenterveysongelmia... Niiden myötä aloin kuitenkin yhä enemmän miettiä, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä. Sitten tapasin ihmisen, joka puhui minulle Jeesuksesta ja uskosta niin, että pystyin hänen kertomansa ottamaan vastaan. Päätin ryhdistäytyä uskossani.
Aiemmin olin hakenut hyvää oloa ja helpotusta elämääni monin eri tavoin ja uskonnollisesti en enää tiennyt mikä on oikea tie tai tarvitsisinko edes uskoa, mutta nyt olen hoksannut tarvitsevani selkeää uskoa ja olen tehnyt päätöksen pysyä kristinuskossa.
Päätös olla uskossa ei ollut helppo, vaan vaati ponnisteluja. Jouduin tekemään töitä itseni kanssa (osa minusta pisti vastaan), mutta olen varma päätöksestäni. Uskosta kertominen muille on vaikeaa, monen asenne uskovia kohtaan ei ole mukava. Uskonnollisiin yhteisöihin mukaan meneminen on ollut iso kynnys. On vaikeaa tehdä päätös uskoa juuri raamatun mukaan ja olla horjumaton uskossaan. Kuitenkin koen, että minulle näytettiin suunta. Kristinusko on se oikea usko ja siinä mun on pysyttävä. Pitää myös tehdä töitä, jottei usko kuole. Maailmassa on niin paljon kaikenlaista, että on vaikea nähdä mikä on oikea tie. Ilman uskoa ja raamattua se olisi liki mahdotonta. Itse en enää erottanut kunnolla mikä on oikein ja mikä väärin ja ilman tätä herätystä olisin voinut tehdä todella huonoja ratkaisuja elämässäni.
Tunnen raamattua huonosti, mutta sinnittelen ja teen töitä saadakseni uskoni vahvemmaksi ja oppiakseni tuntemaan paremmin Jumalan sanan. Tärkeää on se, että nyt olen itse valinnut uskoa ja pysyä kristinuskossa. Se on tahdon asia. Usko helpottaa maallista elämääni sekä nyt ja myös luottamus/toivo taivaaseen pääsystä on tärkeä.
Olen kiitollinen tästä herätyksestä (?) jonka sain. Tiedän nyt tarvitsevani selkeän kunnon uskon elämääni. Toivon/luottamuksen siihen, että minua kannatellaan ja ohjataan oikeaan suuntaan. Usko tuo myös haasteita (se vaatii rohkeutta enemmän kuin äkkiseltään uskoisi) ja mielenkiintoa elämään.
Ennen pidin raamatun sääntöjä rasittavina, mutta nyt olen huomannut niiden olevan vain ihmisen parhaaksi.
..Niin ja, sain kyllä "parin vuoden viiveellä" sen 2,5 sitten kirkossa rukoileman helpotuksenkin elämääni. Vanhempani parantuivat, työasiat helpottuivat suuresti jne. ja muutkin asiani ihmeellisellä tavalla helpottuivat ja selkeytyivät lopulta. Nämä sen lisäksi että "hurahdin uskoon", minkä siis kaikesta haasteellisuudesta huolimatta koen erittäin hyväksi asiaksi.
Hyvää loppiaista kaikille! :)
Kommentit (27)
Minäpä en usko edes itseeni :) LOL
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmillisesti vanhemmaksi tullessa taantuu lapseksi jälleen.
Koin itkupotkuraivarin ja nyt olen putkassa.
Eihän sen väliä miten kukakin omaa mieltään rauhoittaa. Jos joku tuntee uskon parantavan oloaan, se ei ole minulta pois. Uskoo sitten jumalaan tai vaikka katukivien parantavaan voimaan
Kiitos, että jaoit asian kanssamme. Koin herätyksen 2,5v sitten. Nimeäni kutsuttiin yöllä ja koin myös "näyn" joskin erilaisen, kuin omasi. Tarinasi tuntuu tutulta muutoinkin. Tosin, en taida olla vielä siinä vaiheessa että asiat olisivat kunnossa. Olen tavallinen työssäkäyvä nainen ja koen raskaana, kun uskossa olemista tulisi jotenkin hävetä tänäpäivänä tai ei ole"normaali". Siksi en sitä esille tuokaan. Valitettavasti minulla ei ole ketään kenen kanssa näistä asioista keskustella. Kaikkea hyvää elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 08:12"]
Kiitos, että jaoit asian kanssamme. Koin herätyksen 2,5v sitten. Nimeäni kutsuttiin yöllä ja koin myös "näyn" joskin erilaisen, kuin omasi. Tarinasi tuntuu tutulta muutoinkin. Tosin, en taida olla vielä siinä vaiheessa että asiat olisivat kunnossa. Olen tavallinen työssäkäyvä nainen ja koen raskaana, kun uskossa olemista tulisi jotenkin hävetä tänäpäivänä tai ei ole"normaali". Siksi en sitä esille tuokaan. Valitettavasti minulla ei ole ketään kenen kanssa näistä asioista keskustella. Kaikkea hyvää elämääsi.
[/quote]
Kiitos myös sinulle kokemuksesi jakamisesta! :) Kyllä mullakin on vielä tekemistä itseni kanssa uskonelämääni liittyen. Olen todella onnekas siinä, että mulla on ihana uskova ystävä, joka on ollut tukenani. Juuri hän on se, joka kertoi mulle näistä asioista, niin että yhtäkkiä ymmärsin ja sisäistin ne. Aiemmin vuosien varrella olin kyllä tavannut monenlaisia uskovaisia eri tilanteissa ja olivat mulle uskostaan puhuneetkin, mutta vasta nyt pystyin sisäistämään kuulemani. Olen paljon tälle ystävälleni ajatuksistani ja kokemuksistani kertoillut, mikä on auttanut mua. Toivon myös sinun löytävän uskovia ystäviä, jotta saisit vertaistukea ja pystyisit avoimesti puhumaan näistä asioista, niin että toinen on samalla aaltopituudella. Löytyisikö lähistöltä jotain sopivaa seurakuntaa/ryhmää, mihin voisit ujuttautua mukaan?
Yritän itsekin lyöttäytyä seurakunnan toimintaan mukaan. Toivon, että sinäkin löydät itsellesi hengellisen kodin sopivasta seurakunnasta. Itse myös luen säännöllisesti raamattua (päivittäin) ja rukoilen säännöllisesti + lisäksi aina kun tuntuu siltä.
Samoin itsekin koen raskaana osan negatiivisen suhtautumisen uskovaisiin. Tavallaan kuitenkin ymmärränkin heitä, koska itsellänikin oli aiemmin vastustus uskoa kohtaan.
On ollut mielenkiintoista ymmärtää tän uudestisyntymiseni myötä esim. perisynti. Se avaa aika hyvin asioita, ihminen on sillä tavalla turmeltunut, ettei yhteydenpito Jumalaan käy luonnollisen helposti ja ilmeisesti "sielunvihollinen" yrittääkin kaikin tavoin estää tämän yhteydenpidon ja uskon. Siksi on tavallaan ymmärrettävää ihmisen luontainen vastustus uskoa kohtaan. Ilmeisesti vainoa uskovia kohtaan on ollut aina, mutta voi olla että se kiihtyy näinä aikoina?
Voimia jatkoon!
ap
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen joten kepeät mullat J.Siltavuorelle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnioitettavaa, että näinkin pitkä ketju syntyi uskomisesta ja sävy pysyi enimmäkseen positiivisena. Olen huomannut, että täällä on varsin haasteellista yrittää keskustella uskosta ja Jumalasta, kun ärhäkät haukkujat useimmiten tuhoavat hyvät ja mielenkiintoisetkin keskusteluyritykset. Se on harmillista, kun kaikilla ei ole keskustelukaveria tosielämässä, niin olisi kiva ja kohtuullista, että edes täällä voisi keskustella.
Tuo uskosta kertominen on ollut minullekin hankalaa. Tulin aikuisiällä uskoon, olin jo pitkään tiennyt että Jumala on olemassa mutta vasta aikuisiällä uskaltauduin ottamaan Jeesuksen elämääni. Siihen asti olin miettinyt, mitä ihmiset ajattelisivat jos hurahtaisin uskoon, mutta ratkaisun tehtyäni en ole katunut päivääkään. Olen katunut vain sitä, etten vastannut Jumalan kutsuun jo aiemmin, olisi jäänyt moni huono ratkaisu elämässä tekemättä. Nyt tiedän, että elämä on "raiteillaan", kun saan elää Jumalan suunnitelmassa. Minulla meni pitkään, ennekuin löysin uskovia ystäviä. Olin tullut uskoon, löytänyt seurakunnankin, mutta ystäväni, sukuni ja mieheni eivät olleet uskossa, joten minulla ei oikein ollut ketään, jonka kanssa jakaa uskonelämääni. Kerroin kyllä ystävilleni tulleeni uskoon ja sukuni tiesi minun käyvän seurakunnassa, mutta jotenkin näistä asioista on yllättävän vaikea puhua läheisille. Tuntuu, että tuntemattomille on helpompi puhua uskonasioista, mutta sukuni keskellä kai pelkään ihmisten pitävän minua vähän vinksahtaneena. Olen kuitenkin huomannut, että kun olen löytänyt uskovia ystäviä, rukoillut, lukenut raamattua, on uskosta puhumisesta tullut pikkuhiljaa luontevampaa. Toki rohkeutta tarvitsen edelleen lisää, mutta uskon Jumalan tekevän työtä minussa tässäkin asiassa. Olen aina miettinyt paljon sitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat, siksi kai uskosta kertominen tuntuu niin vaikealta, kun tietää miten moni uskovaisiin suhtautuu. Uskon, että Jeesus auttaa minut yli tuostakin pelosta, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Hän on auttanut minua niin monessa asiassa, joten varmasti tässäkin. Siunausta jokaiselle tähän ketjuun kirjoittaneelle ja kirjoittavalle, on ihanaa että meillä on elävä Jumala joka rakastaa meistä jokaista :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 10:51"]
Tuo uskosta kertominen on ollut minullekin hankalaa. Tulin aikuisiällä uskoon, olin jo pitkään tiennyt että Jumala on olemassa mutta vasta aikuisiällä uskaltauduin ottamaan Jeesuksen elämääni. Siihen asti olin miettinyt, mitä ihmiset ajattelisivat jos hurahtaisin uskoon, mutta ratkaisun tehtyäni en ole katunut päivääkään. Olen katunut vain sitä, etten vastannut Jumalan kutsuun jo aiemmin, olisi jäänyt moni huono ratkaisu elämässä tekemättä. Nyt tiedän, että elämä on "raiteillaan", kun saan elää Jumalan suunnitelmassa. Minulla meni pitkään, ennekuin löysin uskovia ystäviä. Olin tullut uskoon, löytänyt seurakunnankin, mutta ystäväni, sukuni ja mieheni eivät olleet uskossa, joten minulla ei oikein ollut ketään, jonka kanssa jakaa uskonelämääni. Kerroin kyllä ystävilleni tulleeni uskoon ja sukuni tiesi minun käyvän seurakunnassa, mutta jotenkin näistä asioista on yllättävän vaikea puhua läheisille. Tuntuu, että tuntemattomille on helpompi puhua uskonasioista, mutta sukuni keskellä kai pelkään ihmisten pitävän minua vähän vinksahtaneena. Olen kuitenkin huomannut, että kun olen löytänyt uskovia ystäviä, rukoillut, lukenut raamattua, on uskosta puhumisesta tullut pikkuhiljaa luontevampaa. Toki rohkeutta tarvitsen edelleen lisää, mutta uskon Jumalan tekevän työtä minussa tässäkin asiassa. Olen aina miettinyt paljon sitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat, siksi kai uskosta kertominen tuntuu niin vaikealta, kun tietää miten moni uskovaisiin suhtautuu. Uskon, että Jeesus auttaa minut yli tuostakin pelosta, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Hän on auttanut minua niin monessa asiassa, joten varmasti tässäkin. Siunausta jokaiselle tähän ketjuun kirjoittaneelle ja kirjoittavalle, on ihanaa että meillä on elävä Jumala joka rakastaa meistä jokaista :-)
[/quote]
Kävin vielä kurkkaamassa tätä ketjua. Kiitos paljon sinullekin, kun kirjoitit kokemuksiasi! Mullakaan ei mies ole uskossa, mutta omassa suvussani on kyllä uskovaisiakin.
Se on tää uskontie jatkuvaa yhteistyötä korkeamman kanssa. Itse on tehtävä osuutensa, todella rankoiltakin tuntuvia harppauksia ja apua ja suojelua saa samalla ylhäältä. Kuitenkin uskovaiselta ystävältäni kuulin, että jokaiselle uskovalle tulee myös raamatun mukainen "autiomaakausi", jolloin tuntuu ettei Jumala vasta rukouksiin. Silloinkin on vaan uskottava ja luotettava. Jumala kurittaa meitä myös rakkaudessaan, opettaakseen. Kyllä tämä sellainen koetus on, etten yhtään ihmettele miten moni ei uskoon tule / siinä pysy. Kuitenkin toivon ettei kukaan valitsisi "tulista järveä" tai ajautuisi sinne muuten, joten tsempit kohti vahvaa uskoa itse kullekin.
Se mitä me saamme vastineeksi sinnittelyistämme uskossa pysyessämme on kuitenkin niin suurta, että se on tämän arvoista. Toivon & rukoilen uskoa, toivoa ja rakkautta pysyä uskossa / tulla uskoon teille kaikille, jotka niin olette päättäneet! :o)
...ja mukavaa torstain jatkoa ihan jokaiselle!
ap
Ehkäpä tulet vielä joskus järkiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:20"]Ehkäpä tulet vielä joskus järkiisi.
[/quote]
Ja sinä uskoon. Ei ap
Hienoa lukea kokemuksestasi :) mulla on elämässä ollut kanssa suuria vastoinkäymisiä ja tälläkin hetkellä taloudellinen pärjääminen ja oma jaksaminen on vähän vaakalaudalla. Mies on uskossa, mutta itse en ole koskaan ollut. Haluaisin kyllä ja yrittänyt työstää sitä, mutta jokin vain puuttuu. Olen jutellut hänen uskovien ystävien kanssa, mutta en silti ole mitään erityistä tuntenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:20"]
Ehkäpä tulet vielä joskus järkiisi.
[/quote]
Noin olisin itsekin jossain vaiheessa ajatellut. Ihmisen järki ei riitä uskoon, se ylittää inhimillisyyden rajat. Se on suuri lahja. Se on myös valinta, johon ketään ei voi pakottaa. Valinta on jokaisen ihan ikioma. Jumala on varmastikin suunnitellut niin, että tässä elämässä jokaisella on mahdollisuus joko uskoa tai olla uskomatta. Kunnioittakaamme toistemme ratkaisuja asian suhteen.
Itse olen todella huojentunut siitä, että otin vastaan uskon, joka mulle herätyksen kautta niin selvästi tarjottiin. Kieltäytyminen olisi merkinnyt kieltäytymistä Jumalan läheisyydestä ja suojelusta. Uusia mahdollisuuksia ei välttämättä olisi tullut.
ap
Hyvä AP, onnittelut! Ihan liikutuin tekstiäsi lukiessa. Älä välitä näistä rienaavista kommenteista mitä tulet saamaan, täällä palstalla pyörii paljon pimeitä polkuja elämässään kulkevia rikkinäisiä ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:32"]
Hienoa lukea kokemuksestasi :) mulla on elämässä ollut kanssa suuria vastoinkäymisiä ja tälläkin hetkellä taloudellinen pärjääminen ja oma jaksaminen on vähän vaakalaudalla. Mies on uskossa, mutta itse en ole koskaan ollut. Haluaisin kyllä ja yrittänyt työstää sitä, mutta jokin vain puuttuu. Olen jutellut hänen uskovien ystävien kanssa, mutta en silti ole mitään erityistä tuntenut.
[/quote]
Rukoilen puolestasi vähän. Yritä itsekin rukoilua. :) Toivon ja luotan siihen, että usko tulee sinullekin kun on sen aika. Kaikki eivät ehkä tarvitse yhtä sävähdyttäviä kokemuksia kuin minä, luulen että tasaisemmallakin tavalla voi uskoon tulla.
Itsekin jouduin rukoilemaan omien "mielen lukkojeni" poistamiseksi, ihmisjärki ja sellainen itsenäinen ja kokeilunhaluinen osa minua painivat uskoa vastaan ja jouduin käymään kunnon sisäisen taistelun ennen uskonratkaisuni tekemistä. Uskon/tiedän epäilyksen hetkiä tulevan, mutta sain onnekseni näin hyvän herätyksen ja siitä tukevan pohjan uskolle.
Voimia jatkoon sinulle!
ap
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:35"]
Hyvä AP, onnittelut! Ihan liikutuin tekstiäsi lukiessa. Älä välitä näistä rienaavista kommenteista mitä tulet saamaan, täällä palstalla pyörii paljon pimeitä polkuja elämässään kulkevia rikkinäisiä ihmisiä.
[/quote]
Kiitos! <3 Sen verran olen nyt raamattuunkin perehtynyt, että tiedän jo Jeesuksen aikaan olleen uskoa vastaan hyökkääviä ihmisiä. Ilmeisesti uskon vahvuus koetellaan kaikilla, onko Jeesus tärkein. Omassa lähipiirissänikin itse asiassa on myös todella uskon vastaisia ihmisiä. Tässä onkin hieman miettimistä miten heille tämän uskoni muotoilisi, heh... :) Juuri nyt luulen, että on parempi välttää uskonasioista puhumista sellaisten kanssa, joilla on itseni kanssa täysin päinvastainen (ja vahva) näkemys. Tietysti ei omaa uskoaan salatakaan saa, mutta lienee turha yrittää julistaa sitä ihmiselle, joka on uskonvastaisen ratkaisunsa tehnyt. Valinta näissä asioissa kun tosiaan on jokaisen oma ja mielestäni sitä pitää kunnioittaa. Jokainen uskovainen voi kuitenkin yrittää auttaa uskontiellä niitä, joilla on halua uskoa kristinuskon mukaisesti.
ap
Uskonvastaisuus voi johtua todellisista traumoista joita uskovaisena itseään pitävät ovat aiheuttaneet. Sekin on hyvä muistaa, ettei tuomitse heti niitä jotka eivät innostu uskoontulostasi.
T. Traumatisoitunut
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:54"]
Uskonvastaisuus voi johtua todellisista traumoista joita uskovaisena itseään pitävät ovat aiheuttaneet. Sekin on hyvä muistaa, ettei tuomitse heti niitä jotka eivät innostu uskoontulostasi. T. Traumatisoitunut
[/quote]
Totta, pidän tuon mielessäni.
ap
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 12:04"]
En ole uskovainen. Enkä henkilökohtaisesti tarvitse kristinuskoa ja Jumalaa - olen onnellinen näin. Mutta uskon ja toivon että Jumalasi on osa sinun elämääsi kun sellaista tarvitset. Tai että Jumala on edes jollain tavalla olemassa ja tukemassa sinua vaikeina aikoina niin että voit olla parempi ihminen itsellesi ja muille.
[/quote]
Kiitos :)
Mulla oli muuten pitkään sama, että en edes tiedostanut tarvitsevani uskoa. Näin ne asiat muuttuu.
ap