Lue keskustelun säännöt.
Dementoituneet ihmiset ahdistaa
28.10.2021 |
Miten ihmiset kestää niitä? Mulla menisi hermo kuunnella sitä jatkuvaa jankkausta samoista asioista ja ihmettelyä, että "kuka sinä olet mitä sinä täällä teet".
Jos itselle joskus tulee paha muistisairaus toivoisin että minut lopetettaisiin. Turha täällä olla enää muiden vaivoina kun on itse ihan tillintallin.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Itku silmässä ainakin minä. On kamalaa seurata läheisen henkistä katoamista jonnekin ja hänen omaa ihmettelyään maailmasta, joka ei tunnu kaiketi tutulle.
Samoin. Niin kauan sitä pystyi katsomaan kun piti toistella vain jo sanottuja asioita. Sekin vielä meni kun läheinen alkoi unohtaa ihmisiä lähimenneisyydestä (minut mukaan lukien. Tunnisti kyllä tutuksi, muttei muistanut kuka tarkalleen olen). Mutta kun läheisen elämä oli kokonaan jossain kaukaisessa menneisyydessä ja hänelle piti koko ajan kertoa huonoja uutisia (äitinsä on kuollut ym), se oli kamalaa. Aloin lopulta valehdella että äiti on kaupassa ja tulee kohta ym. Läheinen ei sitä hetken päästä muistanut, mutta ei myöskään montaa kertaa joutunut sopeutumaan siihen että milloin kukakin on kuollut jo aikaa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan hyvin. Jokainen hetki on hänelle uusi hetki. Joten se on minullekin uusi hetki kohdata hänet eri tavoilla. Hänen aikakäsitys on eri kuin minun. Entä sitten? Meidän tehtävä on pitää ihminen turvassa. Antaa hänelle hyvä mieli jokaiseen uudelleen aloitettuun hetkeen.
Ja taas yksi egoisti, ahdistunut! Inhottavaa tekstiä!
Vierailija kirjoitti:
Aivan hyvin. Jokainen hetki on hänelle uusi hetki. Joten se on minullekin uusi hetki kohdata hänet eri tavoilla. Hänen aikakäsitys on eri kuin minun. Entä sitten? Meidän tehtävä on pitää ihminen turvassa. Antaa hänelle hyvä mieli jokaiseen uudelleen aloitettuun hetkeen.
Ihan huikea ajatusmalli mutten minä taitaisi siihen pystyä. Syynä kai omat kalkkeutuneet muistot toisesta.
Koettu on . Pitää vain yrittää elää hetkessä . Äskeinen ja eilinen hajoaa sairastavan mielestä kuin saippuakupla . Mahtaako olla potilaalle helpompaa kuin läheiselle ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itku silmässä ainakin minä. On kamalaa seurata läheisen henkistä katoamista jonnekin ja hänen omaa ihmettelyään maailmasta, joka ei tunnu kaiketi tutulle.