Mikä siinä on että jos naiselle kertoo jonkin nyyhkytarinan

Ai

Missä tilanteessa joku kertoo itsestään jotain nyyhkytarinoita? Onko tarkoitus herättää sääliä? Ikävistä kokemuksista voi myös kertoa vellomatta itsesäälissä.

Tosimies ei itke tai surkuttele.

Tulipa mieleen vähän asian vierestä (?) se, kuinka entinen miesystäväni kertoi minulle hirmuisen surullisen tarinan aiemmasta avioliitostaan, joka oli päättynyt hänestä riippumattomista syistä hänen urheaan luopumiseensa aivan kaikesta vaimonsa ja lapsensa vuoksi (jätti siis kaiken omaisuutensa eroa halunneelle vaimolleen eikä ollut edes saanut nähdä lastaan vuosiin). Minua alkaa helposti itkettää, jos toinen itkee, mutta tässä tapauksessa tunsin lähinnä ärtymystä ja kyllästymistä, vaikka yritin "olla läsnä". Ja niinhän siinä kävi: mies vatvoi tarinaa aikansa ja alkoi sitten rähistä siitä, että minä olin kylmä ja tunteeton hirviö ja joka ikinen hänen tarinansa kuullut nainen oli liikuttunut ja itkenyt meikkinsä piloille. Hän kertoi tarinaansa silloin tällöin muidenkin läsnäollessa ja sai haluamiaan reaktioita, ja minä sain kahden kesken haukut laimeasta suhtautumisestani.

Monet ihmiset ovat myötätuntoisia ja osaavat eläytyä toisen murheeseen. Myös exäni miespuoliset tutut, jotka olivat kuulleet vain hänen versionsa tarinasta, suhtautuivat siihen myötä- ja hienotunteisesti ja kehaisivat silloin tällöin muillekin, kuinka onnettomasti oli hienolle miehelle käynyt. Aika harva mies menee lässytilässyti-linjalle, mutta on sitä nähty liikutusta siinä missä kyyneliäkin miesten silmäkulmissa, joten ihan turha on pitää naisia ainoina "syyllisinä" inhimilliseen myötäelämiseen.

Exäni tarina piti osin paikkansa. Hän jätti kuitenkin kertomatta sen, että hänen vaimonsa kärsi heti häiden jälkeen alkaneesta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja lähti lopulta parivuotiaan lapsen kanssa karkuun. Eron saatuaan hän muutti maasta. Mies oli minuun tutustuttuaan ollut jo vuosia sarjadeittailija (ja oli sitä myös lyhyen suhteemme aikana ja sen jälkeen), joka kirjaimellisesti kaatoi naisia nyyhkytarinallaan. Totta kai tunteitaan avoimesti näyttävä, paljon elämässään kärsinyt mies vetosi aviomiestä etsiviin naisiin, jotka puolestaan osoittivat ylenpalttisesti empatiaa pedatakseen paikkaa itselleen niin erityisen miehen elämässä.

Tässä oli motiiveja kaikilta osapuolilta. Ja lisää varmasti löytyy, jos tämä ketju nyt lauantai-iltana enää osuu kenenkään silmään.

Et ole tarpeeksi alpha. Jääkiekkoilijat yms. saavat vaikka itkeä. Mutta jos perusinssi avautuu vähänkin miten on ikävä niin pihtaus, pettäminen ja jättäminen seuraa

No meillä on ainakin niin, että vaimon lapsuudenkodissa oli negatiiviset tunteet kiellettyjä. Perheen isä ei antanut lasten esim. itkeä. Vaimo on sitten ottanut tuon epäempaattisen mallin itselleen käyttöön. En voi kertoa hänelle koskaan, jos joku asia tuntuu ikävältä, pahalta, tms.. aina hän vastaa vain, ettei halua kuulla ja voitko lopettaa. Kerran sanoi päin naamaa, ettei häntä kiinnosta tippaakaan, miltä minusta tuntuu. Tämä on siis hänellä yleinen reaktio, jos yritän avautua hänelle jostakin pahasta olostani. Vaimo ei kestä myöskään tippaakaan arvostelua tästä asenteestaan. Positiivisia asioita hän haluaa kuulla. Muuten pitää olla hiljaa. Hän on vielä hoiva-alan työssä kaiken lisäksi.

Koko tämä ilmiö on alkanut hiertämään pikkuhiljaa siinä määrin, että en tiedä enää, miksi olen tuon ihmisen kanssa. Hänelle kelpaa vain rusinat pullasta.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 18:18"]

 Hänelle kelpaa vain rusinat pullasta.

[/quote]

Ei pidä paikkaansa, kuten itsekin sanoit, ei ole oppinut muuhun. Joten tsemppiä jatkossa vielä keskustelun kanssa.

Millaisen nyyhkytarinan? Minä olen liiankin empaattinen. Siis jos tarina tuntuu todelta eikä ole vain manipulaatiomielessä kerrottu. 

Voisitko vähän avata asiaa? Oli harvinaisen sekava aloitus.

En ole kertonut naisille nyyhkytarinoita, mutta kun kaverit vittuillakseen näytti mun vauvakuvan (700g keskonen) niin jo paijailtiin ja siliteltiin miten lutunen ja ihana olenkaan. Aiemmin inhosivat syvästi.