Menneiden muistelu ja nostalgia nostattaa tunteet pintaan.

En tiedä miksi mutta etenkin lapsuuden ja teini-iän muistelu nostattaa vahvasti tunteet pintaa. Elokuvat, pelit, paikat kuten vanha kotikyläni ja etenkin musiikki saavat itkun kurkkuun. Nuoruudessani ei tapahtunut mitään pahaa ja asiat ovat nytkin hyvin. Jotenkin vain tuntuu niin pahalle ettei niitä hetkiä enää pääse kokemaan uudestaa ja päivä päivältä ne vain hälvenevät. En ole persoonaltani mikää mennetä vatvova muutosvastainen mutta jotenkin aina vuosi parin välein kun palaa vanhoinin valokuviin ja kuuntelee ne vanhat levyt läpi niin itku tulee. Kohtalotovereita?