Te joilla on paljon ystäviä ! (apua)
Miten olette hankkineet ystävänne? Oletteko saaneet uusia ystäviä aikuisena? (muuten kuin toisen kaverin esittelemänä?)
Kommentit (6)
Muutama ystävä on jäänyt teini-iästä asti, ja heidän kauttaan taas on tutustunut uusiin joista joistakin on tullut ihan ystäviä itsellekin :) myös mieheni kautta, hänen muutaman kaverin vaimoista on tullut ystäviä, samoin kuin hänen siskoista ja veljien vaimoista. Tämä ystävien määrä johtuu kuitenki varmaan pääosin siitä, että olen esikoislestadiolainen ja on helppo tavata samanhenkisiä, saman ikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia. Tosin tiedän ettei kaikilla ole näin onnekkaasti tässäkään yhteisössä käynyt, mutta se on ehkä myös omasta luonteestakin kiinni. Tiedän että saan alapeukkuja ihan vain sanomalla seurakuntani nimen, mutta mulle siitä ei ole koskaan ollut muuta kun iloa elämään :)
Muutama ystävä on lapsuudesta ja peruskoulusta, muutama lukiosta ja sitten nykyisestä yliopistosta. Työelämästä olen saanut myös ystäviä.
Muutin uudelle paikkakunnalle useampi vuosi sitten. Silloin tunsin täältä vain yhden ihmisen ja hänenkin kanssaan olin aika vähän tekemisissä.
Pikkuhiljaa niitä kavereita ja ystäviä on vaan tullut. Osa töiden kautta, osa kaverin kautta, yhteen tutustuin netissä ja tavattiin, oari tullut miehen kaverin kautta joka silloin seurusteli ko naisen kanssa. Erosivat, mutta nainen jäi kaverikseni.
Siitähän niitä on tullut. Osan kanssa ollaan enemmän tekemisissä ja osan kanssa harvemmin. Kun jompi kumpi saa vain aikaiseksi ehdotettua tapaamista, niin nähdään ja on kivaa.
Lapsuudesta jäi pari, nuoruudesta samoin, pari koulusta, muutama työelämästä, harrastuksien kautta, ystävien ystävät muuttuvat ystäviksi toisinaan myös. Kerääntyyhän noita, vaikkei sieltä sosiaalisimmasta päästä olekaan.
Muutama teini-iästä/lukiosta, sitten nykyisestä koulustani useampi.
Vapaaehtoistyön kautta.