Suomalaisia naisia on kahdenlaisia.

Vähän karrikoiden (mutta vain vähän) voisi sanoa, että on kahdenlaisia suomalaisia naisia.

On naisia, joilla on jumalainen vartalo. Vartalon mittasuhteet ovat täysin sopusointuiset. Rinnat ovat upeat ja kiinteät, lantio  juuri ihanteellisen muotoinen suhteessa ylävartaloon ja alavartaloon. Peppu on äärimmäisen hyvännnäköinen. Jalat ovat kauniit, eivät laihat rimppakintut eivätkä paksut pylväät, ei myöskään länkisääriä.

Mutta ne kasvot... Joko nenä on valtava klyyvari, leuka olemattoman pieni tai silmät lupsuttavan roikkuvat ja pusseilla varustetut. Tai vaihtoehtoisesti heillä on kirveellä veistetyn näköinen miehennaama. Tai sitten naama on nuoruuden finnien jäljiltä runneltu, hiukset elottomina roikkuvat rotanhännät ja kasvoilla elämään kyllästynyt  ilme.

Tämän vastakohtana on sellainen nainen, jolla on upeat kasvot. Hän on uskomaton kaunotar, jonka kasvoissa silmien, nenän, suun ja poskipäiden mittasuhteet edustavat sellaista ihannenaista, jollainen on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu kauneimmaksi. Vaikka hän on ilman meikkiäkin todella kaunis, hän saa meikkaamalla itsensä vielä upeammaksi, ja hänen hiuksensa ovat hyvin hoidetut ja tyylikkäät.

Mutta sitten se vartalo. Joko anorektisen laiha tai sairaalloisen liikalihava. Tai sitten superleveälantioinen persjalkainen päärynä, varustettuna roikkuvalla hyllyvällä pyllyllä. Mahdollisesti myös riippurintainen ja vaappuva länkisääri. Usein tällaiset naiset vielä suuressa ymmärtämättömyydessään pukeutuvat ihonmyötäisiin housuihin, kun eivät tajua, miten noloilta he näyttävät korostaessaan huonoimpia puoliaan.

Tässä pari suomalaisen naisen perustyyppiä, vuosikymmenten estetiikan tajun tuomalla käytännön havaintojen kokemuksella.  Toki toisenlaisia naisiakin on. He ovat kauniita sekä kasvoiltaan että vartaloltaan. Yleensä he ovat vanhaa suomenruotsalaista, saksalaista tai brittiläistä sukua.