Minulla ei ole ollut ainuttakaan siedettävää hetkeä elämässäni syntymäni jälkeen
enkä usko sellaista enää tulevankaan. Kunpa en olisi syntynyt.
Kommentit (8)
Tätä on hyvin vaikea uskoa, jos sinulla ei ole tolkuttomat fyysiset kivut. Ja siinä tapauksessa oletettavasti sinut on joskus kipulääkittykin. Vaikuttaa siis vahvasti liioittelulta tai asenneongelmalta.
Vierailija kirjoitti:
Tätä on hyvin vaikea uskoa, jos sinulla ei ole tolkuttomat fyysiset kivut. Ja siinä tapauksessa oletettavasti sinut on joskus kipulääkittykin. Vaikuttaa siis vahvasti liioittelulta tai asenneongelmalta.
Vaikuttaa miltä vaikuttaa. Se ei muuta totuutta.
Koliikki helpottaa kyllä, etkä muista tuosta vähän ajan kuluttua mitään. Kyllä se vielä kirkastuu.
Vierailija kirjoitti:
Koliikki helpottaa kyllä, etkä muista tuosta vähän ajan kuluttua mitään. Kyllä se vielä kirkastuu.
Olen vauvasta asti ollut hiljainen, en mikään koliikkivauva. Silti sain turpaani.
Ap
Ymmärrän tilannettasi jossain määrin. Minulla on kaveri, joka puhuu ihan samoja juttuja, että olisi helpompaa olla kuollut.
Lapsuuden kaltoinkohtelu ja huono-osaisuus jättävät sellaisen jäljen, josta on vaikea päästä irti. Vaikka miten yritän sivusta tukea ja auttaa, niin se lapsuuden voima on vahvempi. Jos hänelle esim. syntyy lupaava ihmissuhde, niin hän onnistuu pilaamaan sen, koska niin niillä lapsuuden opeilla tapahtuu.
Kaverini yrittää kovasti kohti parempaa ja pääsee toivon mukaan kelan terapiaan. Saa nähdä muuttaako se sitten jotain.
Tsemppiä ap! Olen samaa monesti ajatellut kuin sinä. Olin erittäin köyhän perheen kolmas lapsi ja vahinko. Kaikki halusivat aborttia paitsi äitini. Äitini ei halunnut aborttia, koska luuli saavansa pojan. Saikin minut eli kolmannen tytön. Oli hyvin pettynyt ja ilkeä mulle koko elämänsä.
Sama täällä. Pelkkää kärsimystä ja murheita, pettymyksiä pettymysten perään.