Lue keskustelun säännöt.
Mitä pyörii ihmisen päässä, joka uskoo, että oppii kyllä rakastamaan?
10.12.2014 |
Auttakaa minua ymmärtämään, mitä ihminen ajattelee, kun ajattelee ja toimii näin:
Tapaat kivan ihmisen, kaikin puolin fiksun ja filmaattisen ja puoleensavetävän, mutta et olen rakastunut eikä tuo ihminen mitenkään liikauta sen enempää. Mutta ihminen tuntuu mukavalta ja ajattelet, että yhteiselo toimii. Ajattelet, että opit kyllä rakastamaan ajan myötä. Ja siksi teet lapsia hänen kanssaan.
Yritän ymmärtää... mutta en pysty.. auttakaa minua ymmärtämään.
Kommentit (7)
Kun ei osaa / uskalla olla yksin. Silloin noin toimitaan. On muuten yllättävän yleistä. Ja joku haluaa vain sen perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No. Ennen täällä ja vielä nykyäänkin suuressa osassa maailmaa parisuhde ja perhe perustui ihan muuhun kuin romantiikkaan tai intohimoon. Toki voi olla ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tai ei ole kykyä rakastaa. Mutta rakkaudella on hyvät mahdollisuudet syttyä myös järjestetyissä järkiliitoissa. Rakkaus kun ei ole mitään intohimon läiskettä tai prinsessatarinoita. Rakkaus syvenee kun ollaan lähekkäin ja pidetään toisista huolta. Ei sen mahdollisuudet itse etsityn puolison kanssa paljoa paremmat ole. Ja rakastaminenhan on sitä että SINÄ haluat opetella rakastamaan, eikä sitä että odotat toisen täyttävän omat toiveesi ja tarpeesi. Joten ihminen joka uskoo oppivansa rakastamaan on ihan oikeassa. Toinen vaihtohto on tietenkin etsiä jotain tunnekiksejä, joista suurin osa menee parissa vuodessa ohi ja tilalla on pettymys. No- sitten voi tietysti vaihtaa uuteen ihmiseen ja uusiin kikseihin. Tätähän nykyään pidetään rakkautena, vaikka sillä ei rakkauden kanssa kovin paljoa tekemistä ole.
Minusta järjrn ääni on tärkeämpää kuin tunteet.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 13:28"]
No. Ennen täällä ja vielä nykyäänkin suuressa osassa maailmaa parisuhde ja perhe perustui ihan muuhun kuin romantiikkaan tai intohimoon. Toki voi olla ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tai ei ole kykyä rakastaa. Mutta rakkaudella on hyvät mahdollisuudet syttyä myös järjestetyissä järkiliitoissa. Rakkaus kun ei ole mitään intohimon läiskettä tai prinsessatarinoita. Rakkaus syvenee kun ollaan lähekkäin ja pidetään toisista huolta. Ei sen mahdollisuudet itse etsityn puolison kanssa paljoa paremmat ole. Ja rakastaminenhan on sitä että SINÄ haluat opetella rakastamaan, eikä sitä että odotat toisen täyttävän omat toiveesi ja tarpeesi. Joten ihminen joka uskoo oppivansa rakastamaan on ihan oikeassa. Toinen vaihtohto on tietenkin etsiä jotain tunnekiksejä, joista suurin osa menee parissa vuodessa ohi ja tilalla on pettymys. No- sitten voi tietysti vaihtaa uuteen ihmiseen ja uusiin kikseihin. Tätähän nykyään pidetään rakkautena, vaikka sillä ei rakkauden kanssa kovin paljoa tekemistä ole.
[/quote]
Uskon kyllä, että toista ihmistä voi oppia rakastaamaan. Mutta itse jotenkin ajattelen, että jokin lähtölaukaus pitää olla. Muutenhan voin ottaa kenen tahansa kivan vastaantulijan. Millä erottelen vastaantulijat toisistaan, ellen tunnekokemuksella?
Ymmärrän myös, jos joku haluaa lapsia ja etsii pelkää isää/äitiä. Mutta tässä tilanteessa ihmisellä on jo lapsia edellisestä liitosta. Eli kyse ei ole biologisesta tarpeesta tulla vanhemmaksi.
ap
Nuoret ne vielä uskovat johonkin mystiseen rakkauteen. Ja että mieskin tuntisi sellaista. Ja että kaiken huipuksi kaksi ihmistä sattuisivat tuntemaan samanlaista kipinää juuri toisiaan kohtaan? No ei mene jakeluun vaikka kuinka yrittäisin ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa aika monen kaduntallaajan nimenomaan voisi ottaa. Tietenkin yhteiset kiinnostuksenkohteet yms auttavat yhteisen elämän rakentamisessa, ja samanlainen arvomaailma. Rakastuminen VOI JOHTAA rakkauteen, mutta rakastaminen on eri asia kuin rakastuminen.
En ajatellut tehdä lapsia hänen kanssaan. Ja yhteiselokaan ei toimi. En tiedä mitä ajattelen, enkä ymmärrä miksi olen hänen kanssaan. Tämä on sisäisesti kyllä ristiriitaista ja stressaavaa.