Mitä sinä teit 10 vuotta sitten?
Entä miten elämäsi on muuttunut kymmenessä vuodessa? Mitä ajattelit tuolloin kun mietit elämääsi 10 vuoden päähän? Ikäsi nyt?
Kommentit (11)
Haaveilin isosta muutoksesta elämääni.
Ja sehän tuli aikanaan. Työt jääneet ja yliopisto-opinnot alkaneet.
Ikää 45.
Töitä tehtiin ja taloa rakennettiin. Lapset kasvaneet teineiksi. Kymmenen vuoden kuluttua toivottavasti asutaan kahdestaan isoa taloamme ja matkustellaan paljon. 40v.
Kuvittelin, että olisin tähän ikään asti jo valmistunut maisteriksi. 10 vuotta sitten olin juuri saanut tietää odottavani kolmatta lastani. Kolmannen syntymän jälkeen esikoisella todettiin sairaus, jonka takia jäinkin kotiin aiottua pidemmäksi aikaa. Olen edelleen kotona, esikoinen on jo yläasteella.
Tästä 10 vuotta eteenpäin kuvittelen vihdoinkin valmistuvani maisteriksi, meneväni töihin ja eiköhän nuo lapsetkin ala sitten jo muuttaa pois kotoa.
Olin koulussa. Kirjoitettiin tekstejä kaunoksi, laulettiin virsiä, hiihdettiin lähipelloilla. Soitettiin nokkahuilua. Harrastin muistaakseni partiota tuon ikäisenä. En suunitellut elämääni eteenpäin. Nyt olen 20 v.
Tätä samaa asiantuntijatyötä, tosin paljon pienemmällä stressillä kuin nykyään. Silloin töissä oli vielä kivaa ja tehtiin kaikenlaista mukavaa yhdessä, oli virkistyspäiviä ja pikkujouluja, mihin ei enää ole muka varaa.
Isoin muutos tuli 9v ja 9kk sitten kun rakastuin työkaveriini. Nyt ollaan oltu 5v onnellisesti naimisissa. :)
Asuin kimppakämpässä Helsingin keskustassa sinkkukaverini kanssa. Baareilemassa käytiin pari-kolme kertaa viikossa. Töissä olin vaatekaupassa.
Nyt asun aviomiehen ja elukoiden kanssa lähiössä. Työt toimistotyötä.
Kyllähän se elämä on muuttunut, mutta kummassakin on/oli puolensa :)
Leikin kirkonrottaa ja kymmenen tikkua laudalla kavereiden kanssa. Ajattelin olevani yliopistossa 20-vuotiaana. Siellähän mä olenkin.
Olin 30-vuotias ja toinen lapseni syntyi seuraavana vuonna. Minulla ei ole koskaan ollut tapana paljon suunnitella elämääni eteenpäin eli asiat ovat menneet omalla painollaan. En ajatellut millaista elämäni olisi 10 vuotta myöhemmin. Nyt teen töitä ja lapset ovat alakoululaisia. Avioliitto vetelee viimeisiään tai siltä se minusta näyttää. Ei tunnu silti pahalta. 10 vuoden päästä olen ehkä minäkin maisteri tai edes sairaanhoitaja :)
Olin juuri valmistunut lähihoitajaksi ja tein hirmuisesti töitä kahdella työsopimuksella. Asuin kimppakämpässä ja kävin siellä lähinnä nukkumassa ja suihkussa. Välillä oli vkl vapaa ja mentiin baareilemaan.
Nykyisin teen päivätöitä, minulla on mies, 2lasta ja kissoja.
Kymmenen vuotta sitten ajattelin etten ikinä löydä rakkautta, nyt sitä on :)
Töitä. Oikeastaan mikään ei ole muuttunut, lapset kasvaneet teineiksi :) Kymmenen vuoden päästä asun yksin pienessä kodissa nykyisen sijaan ja oletettavasti olen edelleen töissä. N 43v