Lue keskustelun säännöt.
Saako/voiko näin käydä?
03.12.2014 |
Olen tässä ystävättärellä lataamassa akkuja. Minulla on mies ja kaksi lasta, koira. Olen viime vuosina ollut jokseenkin ahdistunut, jopa lähellä masennusta välillä. Kaipaan todella paljon omaa aikaa. Ymmärsin nyt viimein että en halua perhettä... Haluan olla yksin, asua yksin. Haluan hiljaisuuden ja rauhan. Kotona stressaa. En jaksa katsella 24/7 lapsia, ja vielä hoitaa koiraa ja kotia, käydä töissä. Tuntuu etä aivot on jatkuvassa hälytys-tilassa. Ärjyn ja ärryn helposti. "Mikä äitiä aina kiukuttaa nykyään". Ei auta jatkuvat ulkoilut koiran ja lapsien kanssa, yhteinen aika miehen kanssa, vastuun jakaminen täysin 50/50. Haluan vaan olla yksin, kokonaan. Mikä minua vaivaa ja mistä apu? Onko kohtalotovereita? Miten näin voi edes tuntea...
Kommentit (7)
Tuli mulle selkeä ajatusvirhe, ei ystävälleni voi millään olla viittä kilometriä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytätkö hormoniehkäisyä? Milloin sulla on viimeksi ollut lomaa töistä? Saatko olla välillä miehesi kanssa tai ihan yksin ilman lapsia? Kannattaa pitää huolta omasta jaksamisestaan, ettei pimahda ihan täysin. Onhan sulla siihen mahdollisuus edes joskus?
No, mulle on käynyt noin mutta ei ollut onneksi lapsia. Joten lähdin avioliitosta, ja olen ollut jo 8 vuotta todella onnellinen erakkomainen sinkku...
Sulla ei valitettavasti oikein sitä mahdollisuutta ole jos lapsiakin siinä on. Ei kai siinä auta muu kuin yrittää järjestää sitä yksinäisyyttä ja rauhaa sinulle niin paljon kuin mahdollista. Voisitko esim. päästä jonnekin matkoille välillä aivan yksin, tai mökille tms? Ilman lapsia ja ilman miestä.
Tiedät ratkaisun varmasti itsekin: otat eron ja jätät lapset miehelle.
Sinulle voisi tehdä tosiaan hyvää saada omaa aikaa. Ihan sillä lailla, että istut jossain (erä)mökissä viikonlopun ja pistät puhelimenkin kiinni. Jos haluatte, niin soitat esim. iltapuhelun kotiin, mutta pidät muuten sen luurin kiinni ja nautit vaan yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Pienikin irtiotto saa ihmeitä aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet hermoheikko, joka ei osaa rentoutua. Sinulla on selvittämättömiä asioita mielesi kanssa.
Hyvä kuulla että on samanlaisia persoonia. En ole nyt ottanut omaa aikaa ties milloinka, vain pieniä hetkiä kerralla koska olen pelännyt leimautuvani huonoksi äidiksi joka hylkää lapsensa, uskon että se nyt kostautuu sitten. Ja ei todellakaan ole mikään vaihtoehto ottaa eroa ja jättää rakasta perhettäni, rakastan heitä todella. Kaikki pitää nyt varmaan vainsuhteuttaa sillain että jokaisella on hyvä taas olla. Olen herkkä kyllä, tarvitsen aikaa palautumiseen, tarvitsen rauhaa aamuihin ja hiljaisuutta iltoihini. Melu on se joka kuormittaa aina. Mutta tajusin tämän kaiken vasta näin myöhään. Täytyykin pitää miehen kanssa keskustelu tästä vielä tänään, päätetään yhdessä ne pelisäännöt. irtiotto arjesta, ihanyksin siellä erämökissä kuulostaa hyvältä. Olen huomannut että jaksan paremmin ja voin hyvin kun saan tehdä asioita yksin, omassa tahdissa. Eiköhän tähän jonkinlainen kompromissi saada tehtyä koko perheenä. Tänään oli taas sellainen ahdistus päivä että pää huusi sitä yksinoloa, kävelin ystävättärelleni ja takaisin n.10km yhteensä IHAN YKSIN ja se helpotti pahimman ohi. Kotona tietysti taas lapset meluaa ja leikkii kovaäänisesti mutta hyvin jaksan taas kuunnella tätä :)