Miksi mun ihmissuhteista ei tule koskaan mitään?
En ole roikkuja, en valehtelija, en juoruaja, en hyväksikäyttäjä... enkä näköjään yhtään mitään. Koskaan en saa ystäviä itselleni! En jaksa enää, en jaksa!!!!!!
Olen yrittänyt miettiä mikä minussa on vikana, olen katsonut peiliin, olen yrittänyt, yrittänyt, yrittänyt.... ei onnistu. En saa ystäviä. Ja muutkin ihmissuhteet on jotenkin ... etäisiä. En saa otetta mistään enkä kenestäkään. Ainoastaan oman miehen kanssa ja oman isän ja veljen kanssa asiat sujuu. Muiden kanssa olen kohteliaissa väleissä, mutta en läheisissä. Olen vuosia kärsinyt samasta, eikä loppua näy.
Kommentit (7)
Minä olen aina ollut tuollainen, mutta en minä sitä minään vikana pidä. Olen vaan sen verran jotenkin erilainen kuin useimmat, ettei löydy sitä yhteistä sielujen sympatiaa. Onneksi olen vanhemmiten tottunut yksin olemiseen enkä enää edes kaipaa esim. ystäviä tai miestä. Toki se haave olisi että joku todellinen sielunkumppani, toinen outolintu, löytyisi puolisoksi tai ystäväksi, mutta ollaan niin harvinaista lajia ettei se todennäköistä ole ;)
[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 14:25"]
Minä olen aina ollut tuollainen, mutta en minä sitä minään vikana pidä. Olen vaan sen verran jotenkin erilainen kuin useimmat, ettei löydy sitä yhteistä sielujen sympatiaa. Onneksi olen vanhemmiten tottunut yksin olemiseen enkä enää edes kaipaa esim. ystäviä tai miestä. Toki se haave olisi että joku todellinen sielunkumppani, toinen outolintu, löytyisi puolisoksi tai ystäväksi, mutta ollaan niin harvinaista lajia ettei se todennäköistä ole ;)
[/quote]
Näin. Usein introvertit jäävät etäisiksi ja yksinäisiksi. Minäkin tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa latautumiseen, vaikka välillä on mukava olla porukassa. Itse yritin tietoisesti sosiaalistua, mutta kun sekin on päälleliimattua, niin saattaa tuottaa ristiriitaisen vaikutelman. Eli muille näyttäydyn vähintään erikoisena, ehkä jopa epäilyttävänä. Hyvällä onnella introvertti voi kohdata parinsa. Minä en ollut niin onnekas.
Ystävyys- tai parisuhteet eivät yleensäkään onnistu, jos ihmiset liian erilaisia luonteiltaan ja tarpeiltaan.
Persettä likoon ja suojamuurit alas.
Samaa vikaa, tosin tällä hetkellä en edes näe sitä vikana vaan helpotuksena. Olen ollut pitkään maassa, superhyperstressaantunut ja mitä lie kaikkea muuta paskaa. Ei ole ollut yksinkertaisesti energiaa eikä mielenkiintoa pitää yllä kaverisuhteita. Eipä siinä, ei heistäkään ole mitään kuulunut. Mutta en oikein jaksa välittää. Katkaisen helposti välejä ihmisiin, koska en vain koe heitä tarpeeksi kiinnostavina, tarpeeksi kiinnostuNEINA, tarpeeksi samankaltaisina, tarpeeksi hauskoina, tarpeeksi sitä, tarpeeksi tätä. Tiedän, että perusmukavalla luonteellani (joo tajuan kyllä ironisuuden :) saan helposti kavereita. Kyllä minulta kohteliaat käytöstavat tulevat ihan luonnostaan. Siispä en jaksa stressata, kyllä niitä kavereita tulee sitten kun tulee :)
Lukaise sellainen kirja kuin Tunne Lukkosi. Auttoi minua ymmärtään omia ihmissuhdesotkuja ja niihin johtavia syitä ihan uudella tasolla -ja myös käsittelemään ja purkamaan niitä.
Ja listasit ison kasan asioita mitä sinä et ole; mutta minä sinä olet? Oletko aito, rehellinen, avoin? Itsellesi ja muille? Mitä odotat ihmissuhteiltasi? Mitä toivot saavasi, mitä annat?
Sama homma, ei kavereita, ei puolisoa. Molempia on joskus ollut mutta vain käymätieltään. Vanhojen kavereiden kanssa kyllä moikkaillaan kun nähdään ja sovitaan, että kyläillään joskus... Siihen se sitten jää.