Pikkuvavua esikoisen rytmiin - milloin ja miten?
Voiko vastasyntyneen (vauva 3 viikkoa nyt) päivärytmin muodostumiseen vaikuttaa mitenkään? Aina sanotaan, ettei tuonikäisellä kuulukaan olla mitään rytmiä, mutta kun on se esikoinenkin, jolla rytmi on (2v). Tällä haavaa vauva on pirteimmillään n klo 22-24, jolloin itse olen jo aika sippi ja nukkuisi sittem mieluusti aamulla 10-11 asti, jolloin esikoisen kanssa olisi hyvä olla jo puistossa (molemmat kotihoidossa siis). Vauva nukkuu myös usein iltapäivällä pidemmät unet, joka myös torpedoi puistossa oleskelua (en ole vielä uskaltanut nukuttaa vaunuihin pidemmille unille,kun ei olla hirveästi ulkoiltu vielä).
Ennen kaikkea mietityttää, voinko alkaa surutta herätellä vauvaa kesken unien, jotta pääsisin esikoisen kanssa puistoon ja muualle vai pitäisikö vauvan antaa vaan nukkua oman rytminsä mukaan nämä alkuviikot. Jos alan herättelemään, pidempia unia ei oikein päivään mahdu, koska vauvan pidemmät unet on just esikoisen ulkoiluaikana. Ts. tulee vaan pätkäunia vauvalle, onkoha tämä ok? Itsekin haluaisin kyllä todellakin mennä ennen puoltayötä nukkumaan vauva ei vaan nukahda. Olen imettänyt ja imettänyt ja imettänyt ja siinähän kuluukin sopivasti 3h per ilta.... VAuva torkahtaa tissille mutta herää pian uudestaan, varsinkin jos yritän nousta vierestä. Ihan viekussa en voi kamala synnytyksen jälkeisen yöhikoilun jälkeen nukuttaa, vauvakin nukkuisi silloin hikilammikossa. Tuttai ei olla kuin vasta kokeiltu, esikoisella ei sitä käytetty laisinkaan, enkä välttämättä haluaisi kakkostakaan siihen totuttaa jos ei ole pakko. Tutti kelpaa mutta tipahtaa pian pois suusta kun on nukahtanut ja sitten alkaa taas itku. Nyt vetelee sikeitä tuolla sohvalla jo toista tuntia ja kohta alkaa varmaan se pirtein jakso taas...huoh.
Vinkkejä kokeneilta?
Kommentit (2)
Me herättiin aamulla niin että lapset ehtii ennen ulkoilua olla hereillä. Näin vauva sitte nukkuu puistossa ja herää myös syömään kun tullaan sisälle eli aamulla jo ylös, syöt esikoisen kanssa, jotain tekemistä, laita ruoka mahdollisimman valmiiksi ja syötä vauva, menette ulos.
Kun tulette sisälle niin syötte, esikoiselle ohjelmaa, esikoinen nukkumaan ja ota vauva rinnalle. Koita pitää vauvaa hereellä, kyllä se rytmi vähitellen muodostuu ja rytmin pitäminen on minusta toimiva siinä.
Kahden kanssa mentiin muutama kuukausi vauvan rytmissä pääsääntöisesti, mutta kolmas sitten taas sai sopeutua ihan alusta asti muihin. Nukkui päiväunia, jos oltiin vaunuilla liikenteessä tai autossa hakemassa/viemässä koululaista ja kerholaista. Lapset ovat erilaisia, meidän vauva ei tästä häiriintynyt, illalla meni nukkumaan kun muutkin 20.30 viimeistään, ei toki 3vk iässä vielä, mutta parin kuukauden iässä suunnilleen.
Ulkoilusta sen verran. että jos unet on ulkoiluaikaan, niin eiköö se vauva silloin nuku vaunuissa ihan hyvin? Meidän kaikki on nukkuneet heti kotiuduttuaan ulkona, sinne vaan ;)
Tsemppiä, kyllä se elämä taas tasoittuu!!