Yksityiset lastensuojelulaitokset tulisi lopettaa
Lapsilla tehdään bisnestä ja nämä yritykset tekevät huimaa tulosta. Kaikki lastensuojeluun liittyvä tulisi tapahtua julkisella puolella, jossa ei tavoitella tulosta vaan tähdätään aidosti lasten ja perheiden hyvinvointiin.
Fakta on se, että nykyään lapsia huostaanotetaan myös vain epäilyn tai tuntuman perusteella. Uhka tällaisesta saattaa saada esimerkiksi masentuneen äidin tekemään epätoivoisen teon "pitääkseen lapsensa". Äidin tapa toimia näin ei ole missään mielessä hyväksyttävä, mutta sairas ja väsynyt äiti ei ajattele ja toimi kuten normaali äiti.
Minusta vanhemmille tulisi viimeiseen asti painottaa, että perhe pysyy yhdessä ja heitä tuetaan. Huostaanotosta tai sen uhasta ei tulisi edes mainita ja tarvittaessa paikalle saisi vaikka 24h/vrk kotiapulaisen, jos äiti on sairas tai väsynyt.
Toki on väkivaltaisia vanhempia, alkoholisteja ja narkkareita, joiden kanssa tämä ei päde. Näissä tapauksissa lapsi pitäisi pystyä ottamaan pois vanhemmilta pysyvästi ja antaa adoptioon, ei minnekään hoitolaitokseen. Tällä varmistettaisiin lapselle hyvä, turvallinen, vakaa ja pysyvä kasvuympäristö.
Suomen lastensuojelu on ihan rempallaan ja ei tule moneltakaan osin lapsien ja perheiden hyvinvointia. Toivottavasti päättäjät tekevät lastensuojelusta aidosti auttavan ja tukevan, sillä nyt se on monien mielestä mörkö.