Kurkkua kuristaa aina kun tulen ajatelleeksi elämän lyhyyttä

Olin itse samoissa, synkissäkin, aatteissa muutama vuosi sitten. Nykyään ajattelen elämää lähinnä jonkinlaisena pitempänä reissuna tänne maan päälle. Katson uteliaisuudella mitä tapahtuu, kuin jotain elokuvaa tai peliä. Ajatus siitä, että kaikki elollinen syntyy, kuolee, katoaa ja unohtuu omalla vuorollaan, on myös jotenkin lohdullinen. Se on tarkoitettu niin ja osa elämän kiertokulkua.

Ehkäpä todistettuani lähimmäiseni rauhallisen kuoleman vuosi sitten, ajatukseni kuoleman loputtomuudesta ovat muuttuneet. Ennen se tuntui niin pelottavalta ja lopulliselta, mutta ei enää, koska tämä rakas sukulaiseni on jo mennyt sinne toiselle puolelle ja ajattelen niin, että hän odottaa siellä. En ole ollut koskaan yhtään uskonnollinen, mutta tällaisia hyvin lohdullisia ajatuksia on alkanut tulla mieleen. Monesti mietin, että hän ehkä näkee ja kuulee ja on läsnä, mutta ei pysty kommunikoimaan ajatuksiaan.