Vien 13vuotiaani katsomaan ryhmä Hau elokuvaa. Elän tavallaan unelmaa sillä jokainehan huokaa että kunpa lapsi ei kasvaisi. Mutta painajainen tämä on

Erityislapsen vanhemmuus herättää monenlaisia tunteita. Oletko saanut minkäänlaista keskusteluapua tai tukea näiden tunteiden käsittelyyn?

Ei kuulosta lievälle. Minulla on aikuinen lapsi samoilla diagnooseilla ja se muutti omilleen 18 vuotiaana ja elää nytkin parisuhteessa. Ei ole ikinä käyttäynyt noin, ollut enemmänkin sellainen itsenäinen omien teidensä kulkija ihan lapsesta asti. 

Tiedän tunteen. Minä vien 9-vuotiaan ja vähän nolottaa kun tiedän, että kaikki muut lapset on takuulla jotain 4-vuotiaita. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta lievälle. Minulla on aikuinen lapsi samoilla diagnooseilla ja se muutti omilleen 18 vuotiaana ja elää nytkin parisuhteessa. Ei ole ikinä käyttäynyt noin, ollut enemmänkin sellainen itsenäinen omien teidensä kulkija ihan lapsesta asti. 

No ei minustakaan,  henkisesti on  täysin noin 8vuotiaan tasolla. Olen koettanut  saada uusiin tutkimuksiin mutta tuntuu, ettei kukaan oikein ota vastuuta.  Lääkäri joka diagnoosin aikoinaan teki keskusairaalassa on lopettanut. 

Ap

Ja sä luulet ettei sun lapsi aisti, että hän nolostuttaa sut? Mitä väliä muiden ajatuksilla? Jos hän haluaa sun kanssa käsikädessä kävellä, niin siitä vaan. Kauheata edes ajatella miltä sun torjunta tuntuu hänestä. 😔

Vieressä nukkuminen toki on sit jo sellainen, johon sossu saattaisi puuttua. Riittäisikö oma sänky samassa huoneessa?

Erityislapsen vanhempana joutuu itse kauheasti vaatimaan lapsen oikeuksia ja sitä, että tutkitaan kunnolla. Yritä jaksaa saada lapsesi uudestaan tutkimuksiin, vaikka se vaatisi monta yhteydenottoa yms. Voimia sinulle! Ja voisit myös hakeutua vertaistuen piiriin, selvitä millaisia mahdollisuuksia omalla paikkakunnallasi on. Joku erityislasten vanhempien yhdistys tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta lievälle. Minulla on aikuinen lapsi samoilla diagnooseilla ja se muutti omilleen 18 vuotiaana ja elää nytkin parisuhteessa. Ei ole ikinä käyttäynyt noin, ollut enemmänkin sellainen itsenäinen omien teidensä kulkija ihan lapsesta asti. 

No ei minustakaan,  henkisesti on  täysin noin 8vuotiaan tasolla. Olen koettanut  saada uusiin tutkimuksiin mutta tuntuu, ettei kukaan oikein ota vastuuta.  Lääkäri joka diagnoosin aikoinaan teki keskusairaalassa on lopettanut. 

Ap

Aina pääsee tutkimuksiin, mutta muistuttaisin, että ei se uusikaan diagnoosi hänellä otsassa lue, joten sun täyttisi siitä huolimatta inohtaa muiden ajatukset hänen käytöksestään.

Vierailija kirjoitti:

Ja sä luulet ettei sun lapsi aisti, että hän nolostuttaa sut? Mitä väliä muiden ajatuksilla? Jos hän haluaa sun kanssa käsikädessä kävellä, niin siitä vaan. Kauheata edes ajatella miltä sun torjunta tuntuu hänestä. 😔

Vieressä nukkuminen toki on sit jo sellainen, johon sossu saattaisi puuttua. Riittäisikö oma sänky samassa huoneessa?

Ei voi olla niin, että erityislapsen vanhemman pitää tukahduttaa kaikki tunteensa ja olla hyväksymättä esim. tuota että saattaa nolottaa. Itse ymmärrän kyllä tuon, että koittaa opettaa pojalle miten käyttäytyä ns. julkisissa tiloissa eli esim. ulkona. En usko, että vieressä nukkumisesta nyt mitään sossujuttuja saa aikaan, mutta vanhemman takia olisi kyllä hyvä että saisi nukkua rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta lievälle. Minulla on aikuinen lapsi samoilla diagnooseilla ja se muutti omilleen 18 vuotiaana ja elää nytkin parisuhteessa. Ei ole ikinä käyttäynyt noin, ollut enemmänkin sellainen itsenäinen omien teidensä kulkija ihan lapsesta asti. 

No ei minustakaan,  henkisesti on  täysin noin 8vuotiaan tasolla. Olen koettanut  saada uusiin tutkimuksiin mutta tuntuu, ettei kukaan oikein ota vastuuta.  Lääkäri joka diagnoosin aikoinaan teki keskusairaalassa on lopettanut. 

Ap

Aina pääsee tutkimuksiin, mutta muistuttaisin, että ei se uusikaan diagnoosi hänellä otsassa lue, joten sun täyttisi siitä huolimatta inohtaa muiden ajatukset hänen käytöksestään.

Diagnoosi auttaa siihen, miten suhtautuu oman lapsen erityisyyteen ja mitä voi esim. vaatia yms. Eli on hyödyllistä jokatapauksessa. Tuo on totta, että diagnoosi ei ns. lue otsassa. Jos ihmiset ihmettelee, niin ihmetelköön. Itsellä tulee tuollaisissa tilanteissa mieleen ensimmäisenä, että varmaan erityinen. 

Vierailija kirjoitti:

Ja sä luulet ettei sun lapsi aisti, että hän nolostuttaa sut? Mitä väliä muiden ajatuksilla? Jos hän haluaa sun kanssa käsikädessä kävellä, niin siitä vaan. Kauheata edes ajatella miltä sun torjunta tuntuu hänestä. 😔

Vieressä nukkuminen toki on sit jo sellainen, johon sossu saattaisi puuttua. Riittäisikö oma sänky samassa huoneessa?

Onhan myös äidillä oikeus omiin tunteisiinsa ja fyysiseen koskemattomuuteen! Se, että lapsi ei kehity normaalisti, herättää varmasti pelkoa, turhautumista ja häpeää. Eivät kaikki äidit halua, että lapsi kiehnää kyljessä tai nukkuu vieressä ikuisesti. Äidin syyllistäminen ei hyödytä mitään. Lapsi pitäisi saada kuntoutukseen, jossa itsenäistymistä tuetaan.

Vierailija kirjoitti:

Raskausajan kaljoittelut, röökit, masennuslääkkeet ja kannabispössyttelyt kostautuvat. Ei mulla muuta.

Täysin alkoholiton raskausaika muista päihteistä puhumattakaan voi tuottaa erityislapsen. Sille ei voi mitään.

Onko perheessä isää kuvioissa?

Voitko koululääkärin luona puhua asiasta?

Th laissa on kohta, että tuettava lapsen ja nuoren tervettä kasvua ja kehitystä. Tarvittaessa kuntoutusta. Itsenäistyminen on ikätavoite ja kyllä niistä yleensä koululääkäri laittaa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sä luulet ettei sun lapsi aisti, että hän nolostuttaa sut? Mitä väliä muiden ajatuksilla? Jos hän haluaa sun kanssa käsikädessä kävellä, niin siitä vaan. Kauheata edes ajatella miltä sun torjunta tuntuu hänestä. 😔

Vieressä nukkuminen toki on sit jo sellainen, johon sossu saattaisi puuttua. Riittäisikö oma sänky samassa huoneessa?

Ei voi olla niin, että erityislapsen vanhemman pitää tukahduttaa kaikki tunteensa ja olla hyväksymättä esim. tuota että saattaa nolottaa. Itse ymmärrän kyllä tuon, että koittaa opettaa pojalle miten käyttäytyä ns. julkisissa tiloissa eli esim. ulkona. En usko, että vieressä nukkumisesta nyt mitään sossujuttuja saa aikaan, mutta vanhemman takia olisi kyllä hyvä että saisi nukkua rauhassa. 

Ei tarvitse tukahduttaa tunteitaan, mutta nolotus ei ole tunne, joka nousee automaattisesti vaan syntyy juuri tuosta ”mitä muut ajattelee” tai siitä, että on pettynyt lapseensa ja sitä ei missään tapauksessa saa lapselle näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sä luulet ettei sun lapsi aisti, että hän nolostuttaa sut? Mitä väliä muiden ajatuksilla? Jos hän haluaa sun kanssa käsikädessä kävellä, niin siitä vaan. Kauheata edes ajatella miltä sun torjunta tuntuu hänestä. 😔

Vieressä nukkuminen toki on sit jo sellainen, johon sossu saattaisi puuttua. Riittäisikö oma sänky samassa huoneessa?

Ei voi olla niin, että erityislapsen vanhemman pitää tukahduttaa kaikki tunteensa ja olla hyväksymättä esim. tuota että saattaa nolottaa. Itse ymmärrän kyllä tuon, että koittaa opettaa pojalle miten käyttäytyä ns. julkisissa tiloissa eli esim. ulkona. En usko, että vieressä nukkumisesta nyt mitään sossujuttuja saa aikaan, mutta vanhemman takia olisi kyllä hyvä että saisi nukkua rauhassa. 

Ei tarvitse tukahduttaa tunteitaan, mutta nolotus ei ole tunne, joka nousee automaattisesti vaan syntyy juuri tuosta ”mitä muut ajattelee” tai siitä, että on pettynyt lapseensa ja sitä ei missään tapauksessa saa lapselle näyttää.

Häpeä on mielestäni tunne, ei sitä silti lapselle voi näyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta lievälle. Minulla on aikuinen lapsi samoilla diagnooseilla ja se muutti omilleen 18 vuotiaana ja elää nytkin parisuhteessa. Ei ole ikinä käyttäynyt noin, ollut enemmänkin sellainen itsenäinen omien teidensä kulkija ihan lapsesta asti. 

No ei minustakaan,  henkisesti on  täysin noin 8vuotiaan tasolla. Olen koettanut  saada uusiin tutkimuksiin mutta tuntuu, ettei kukaan oikein ota vastuuta.  Lääkäri joka diagnoosin aikoinaan teki keskusairaalassa on lopettanut. 

Ap

Uutta tutkimusta vain. Lievän diagnoosilla opiskellaan amiksessakin helpotetusti tai ollaan mukautetusti perusopetuksessa. Hän ei kuulosta sille että 3 vuoden päästä on opiskelemassa ammattia.

Moni keskivaikean kehitysvammaisuus diagnoosin omaavakin pystyy asumaan tuetuissa palveluasunnoissa ja voi olla parisuhteessa. Tosin vanhemmissa diagnooseissa om sellaisiakin, että tuskin enää menisivät läpi. Kehitysvammaisen asioista joutuu aina taistelemaan, jopa palvelulaitoksen työntekijät. Vaadi ehdottomasti uusi diagnoosi, se voi vaikuttaa lapsesi saamiin etuuksiin.

Tuskin se on kenenkään unelma että lapsi ei kasvaisi.