Saatteko te muut asiatonta/huonoa kohtelua ulkonäkönne takia?
Olen kunnollinen, työssäkäyvä äiti enkä käytä muita päihteitä kuin kahvia. Olemukseni kuitenkin huutaa muuta, tiedostan sen. En meikkaa vaikka silmänaluseni ovat synnynnäisesti mustat, minulla on pitkät luonnokiharat yleensä auki eikä kyse oli mistään filmitähtikiharoista vaan vaikutelma on pikemminkin luokkaa rölli, pukeudun huppareihin ja legginseihin ja maihareihin. Mieheni nauraa, että olen ensimmäinen hänen tuntemansa nainen joka käyttää vaatteensa puhki. Lisäksi minulla on edelleen 20 vuotta sitten otetut nenäkoru ja kaulatatuointi.
Viihdyn tälläisenä, mutta ikävä kyllä ihmisillä on ennakkoluuloja ja tiedän monien säälivän lapsiani kun heillä on tälläinen äiti. Varmaan miestäni säälitään.
Joudun myös välillä obgelmiin vartijoiden kanssa ulkonäköni takia, mm. kerran apteekissa vartija tuli kovistelemaan kun luuli minun olevan aineissa vaikka olin juuri tullut hammaslääkäristä ja puoli suuta oli puuduksissa, koetin ostaa särkylääkettä ja sitten jouduin melkein koppiin istumaan narkkina! Samoin ruokakaupassa kassa jälkeen on vartija tullut kyselemään jostain huulipunasta vaikka en ollut käynyt meikkihyllyä lähelläkään.
Ja nuorimma lapseni päiväkodista tehtiin lasu (joka todettiin aiheettomaksi), muutenkin tuntui että miehelle siellä oltiin mielinkielin ja minua kohtaan suorastaan vihamielisiä. Minulla on kolme lasta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun varhaiskasvatuksen työntekijät tekivät olettamuksia ulkonäköni perusteella ja päättivät, että olen huono äiti jota voi kohdella kuin kasaa pas kaa.
Toki, voisin laittaa huulipunaa ja ostaa farkut mutta miksi ihmeessä kun ne legginsit joissa on polvissa reikiä ovat mukavammat ja huulipuna lähtisi samatien pois kun joisin kahvia. Meikkaaminen on aikaa vievä, turha rituaali josta luovuin lukiossa eikä ikävä ole tullut.
Kommentit (22)
Teininä sain todella ikävää kohtelua aknen takia, sekä omanikäisiltä MUTTA myös aikuisilta miehiltä. Oli melko tyrmäävä ja pelottavakin kokemus nuorelle tytölle ja jätti jonkinlaisen kammon ja epäluottamuksen ihmisiä kohtaan.
Joo puliukkolook ei johda kyllä hyvän kohteluun ikinä
No miksi pukeudut kuin narkomaani? Pukeudu kuin aikuinen ihminen ja peitä huivilla se tatuointi. Hiukset voi laittaa kiinni jos tuppaavat näyttämään epäsiistiltä.
Kuulostat sellaiselta ihmiseltä, kenen kanssa tulisin hyvin juttuun. Itekki oon rölli.
Outoa, nykyään on niin monenkirjavan näköistä sakkia, ettei luulisi kenenkään ulkonäön kiinnittävän noin paljoa huomiota. Ehkäpä olet vähän deegun näköinen. Anteeksi, että vähän nauratti lukea tota sun tarinaa kopituksineen kaikkineen.
Ei ole iso vaiva ostaa uudet, ehjät legginsit ja heittää hiukset kiinni. Ei tarvitse laittautua nätiksi tmv, mutta siisteys on asia erikseen. Tatuoinnit tänä päivänä, kenellä ei niitä olisi? Käyt kuitenkin suihkussa säännöllisesti, eikö? Kukaan ei pakota laittamaan huulipunaa ja farkkuja, mutta homssuinen ja pultsarilook ei ilahduta ketään, tuskin itseäsikään.
Minulla on homssuisen puolelle menevä arkilook, mutta en ole huomannut. Jotkut siistimmin laittautuneet naiset joskus tuntuvat katsovan tavalla, että vähän enemmän tuokin voisi yrittää tai onko kaikki hyvin, mutta muuten ei mitään.
En saa, mutta kun avaan suuni, saan. Minua pidetään itäeurooppalaisena, eilen veikkaus oli puolalainen. Tiedän ainakin, miten itäeurooppalaisia kohdellaan :(
-ulkosuomalainen
Kun kävin syöpähoidoissa, tukka lähti. Sain muilta ihmisiltä ihan hirveää kohtelua. En pystynyt käyttämään peruukkia.
Kuvauksesta tuli mieleen se Orange Is the New Black -sarjan hahmo jolla punainen pitkä peikkotukka, en muista nimeä.
Ensin särähti silmään mutta kun tottu ni on ihan nätti.
Itse olen sen tyyppinen ihminen, että vaikka olisin juuri käynyt suihkussa, harjannut hiukseni ja laittanut ne ponnarille, laittanut uudet vaatteet päälle, niin näytän silti tunnin päästä hompsantuulle. Mistähän sekin johtuu?
Jos näyttää pulinarkkarilta, niin ei pitäisi hämmästya että kohdellaan kuin sellaista. Ehjien vaatteiden käyttäminen ei pitäisi olla terveelle aikuiselle liian vaikeaa, tai tukan siistiminen. Onhan se vähän säälittävää jos aikuinen vielä kapinoi kuin 5-vuotias ehjiä ja siistejä vaatteita sekä tukan siistimistä vastaan.
Mulla on ihan hirveän rasvainen iho, oikea öljynaama. Jos meikkaan, meikki on suttuinen tunnin päästä, jos en meikkaa, se ihon öljyisyyskin saa näyttämään suttuiselta. Ärsyttää! En ole ikinä nähnyt ihmistä, jolla olisi tällainen iho. Lapsillani on onneksi ihan normaali.
Joten ainakin minua katsotaan pitkään, ei heti, mutta päivän edetessä. Yritän vessakäyntien aikana painella kasvojani nenäliinalla, mutta se on lyhyt apu.
Minulla on pyöreä naama, jossa on pistorasiaa muistuttava pottunokka ja tihrusilmät. Muutenkaan en ole mitenkään sirorakenteinen vaikka olen normaalipainoinen. Pukeudun ehjiin ja puhtaisiin vaatteisiin.
Aina kun joudun käyttämään jotain kaupan kassaa kauemmin kestävää asiakaspalvelua minua alkaa ärsyttämään se, että minulle puhutaan kuin tyhmälle juntille. Eihän ihmisen älykkyys ja käytöstavat ole ulkonäöstä kiinni!
En tiedä, että miten asiakaspalvelijoita oikein koulutetaan kun kerran pitää noin ennakkoluuloisesti luokitella yksinkertaiseksi?
Minulla on vähän erikoiset kasvonpiirteet, ja huomaan joskus, että mieskassat yms. ovat jotenkin ärtyneen oloisia ja palvelevat vastentahtoisesti - tervehdykseeni ei vastata, katsekontaktia vältellään jne. Seuraavalle asiakkaalle ollaan kyllä ihan ystävällisiä ja tervehditäänkin innokkaasti. Pukeudun ihan siististi ja meikkaan kevyesti, mutta ei auta :(
Vierailija kirjoitti:
Jos näyttää pulinarkkarilta, niin ei pitäisi hämmästya että kohdellaan kuin sellaista. Ehjien vaatteiden käyttäminen ei pitäisi olla terveelle aikuiselle liian vaikeaa, tai tukan siistiminen. Onhan se vähän säälittävää jos aikuinen vielä kapinoi kuin 5-vuotias ehjiä ja siistejä vaatteita sekä tukan siistimistä vastaan.
Ei ap sanonut kapinoivansa. Etkä sinäkään väittäisi rikkinäisiä tai likaisia vaatteita käyttävän miehen kapinoivan. Vain naisten vaaditaan olevan virheettömiä ja sieluttomia nukkeja. Jos nainen on jotain muuta, hänen väitetään kapinoivan.
Olen kerran saanut, kun lähdin lähikauppaan hiukset sotkuponnarilla, collareissa ja hieman ulkoilureissuilla likaantuneessa parkatakissa. Olin tekemässä tavalliseen tapaan ostoksiani, kun vartija alkoi seuraamaan hyllyväliköstä toiseen, pienen välimatkan päästä. Kun menin valitsemaan ystävälleni syntymäpäiväkorttia korttihyllylle, vartija tuli suoraan selkäni taakse seisomaan. Hieman järkytyin tästä, kun olen ihan tavallinen ja asiallinen kansalainen, enkä tottunut tuollaista kohtelua saamaan.
Mä en ymmärrä, miksi pitää näyttää jotenkin superhehkeältä, kun osaa asiansa. Miettikääpä jotain Angela Merkeliä vs. Sanna Marin. Merkelin lausuntoihin kiinnitetään maailmalla huomiota kun taas Marin on lehdessä lähinnä uuden tukkatyylin vuoksi tai Voguessa esiintymässä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, miksi pitää näyttää jotenkin superhehkeältä, kun osaa asiansa. Miettikääpä jotain Angela Merkeliä vs. Sanna Marin. Merkelin lausuntoihin kiinnitetään maailmalla huomiota kun taas Marin on lehdessä lähinnä uuden tukkatyylin vuoksi tai Voguessa esiintymässä.
Enkä tarkoituksella halunnut tehdä tästä politiikkakeskustelua, mutta tulipa mieleen, että olen lukenut Merkelistä lähes aina asiamielessä.
No pukeudut suttuiseksi ja viihdettä. Se siitä. Muut ei tykkää ulkonäöstäsi ja suttuisuudestasi. Se siitä. Muut tykkää siistimmistä ja nätimmistä ihmisistä.