Milloin alkoi lahjojen arvostelu?

En muista isovanhempieni koskaan arvostelleen mitään lahjaa. Kaikki otettiin kiitollisena vastaan ja käyttöön. Jos pyyhe ei omlut ihan oman värinen, niin sitten ei ollut. Se oli kuitenkin pyyhe ja käyttökelpoinen.

Oma äitini arvosteli ainakin aaltomaljakkoa, jonka sai. Se kuitenkin säilytettiin ja käytettiin tarpeen tullen.

Nykysukupolvi aloittaa arvosteluketjuja milloin mistäkin. Lahjat ja antajat jopa haukutaan. Samalla lahjojen antokulttuuri on kieroutunut, synttäreillä pitää antaa vieraillekin lahjat, opettajat ja postimiehet lahjotaan väkisin ja jos lahjaa ei tule ollenkaan, siitäkin mesotaan kuin viimeistä päivää.

Onko lahjan käsite ihan pilalla? Häissäkin rahalahja on kääntynyt vapaaehtoisesta (toki hyvien tapojen mukaan pakollisesta) sydämestä annetusta muistamisesta joksikin maksuksi ruoasta.

Onko meillä liikaa kaikkea ja kiitollisuutta ei enää osata tuntea?