Miltä tuntuu, kun haluaa lapsia

En tiedä oletko koskaan halunnut lemmikkiä, mutta siinä on ehkä vähän samoja sävyjä vaikka ei tietenkään ole sama asia. Haluaa jonkun josta pitää huolta ja rakastaa ja saada vastarakkautta.

Lisäksi on kiehtovaa nähdä että minkälainen uusi ihminen oman ja kumppanini palikoista rakentuu. Kun lapsi varttuu ja aikuistuu, on kiinnostavaa keskustella hänen kanssaan ja kuulla miten hän näkee maailman. Ihan uusi ja oma tyyppinsä, vaikka onkin vanhempiensa perimästä tullut.

Taustalla on toki myös itsekkäitä motiiveja ja sitä, että haluaa nähdä oman linjansa jatkuvan kuoleman jälkeen jossain muodossa. Mutta eihän tuollaista tietoisesti ajattele, se on luonnon ohjelmointia taustalla.

Kivalta ja jännittävältä se tuntuu.

Mielenkiintoinen kysymys. Se on jotain mitä haluaa tosi paljon. Tulee hoivavietti, rakkauden tunteet nousee enemmän pintaan.

Panettaa.

Vierailija kirjoitti:

Panettaa.

Se on itseasiassa myös tätäkin. Kun jätin ehkäisyn pois ja oli ns. vauvakuume, olin seksuaalisesti todella himokas. En ole ikinä ennen sitä tai sen jälkeen kokenut sellaista.

No, voin kertoa, ettei minulle koskaan tullut sitä lapsen toivomisen suurta tunnetta. En ollut niitä, jotka on aina halunnut äidiksi. En pitänyt lapsista oikeastaan yhtään.

Tilanne muuttui, kun aloin esikoista odottamaan. Omista lapsistani pidän, rakastan yli kaiken. Omat lapset ovat ihania.

Olen vela, mutta lapsesta asti halusin hirmuisesti kissan. Meille ei voitu ottaa kun perheessä oli allergisia. Aina kun olin jossain missä oli kissoja, oikein rintaa pakahdutti miten suloisia ja kauniita ne ovat, ja tuntui kauhealta ettei voi itse saada sellaista.

Heti kun muutin sellaiseen opiskelijakämppään johon sai ottaa kissan :) Nyt kissoja on viisi.

Olen joskus miettinyt, että "kuuluisiko" tehdä lapsi. Mutta en ikinä ole nähnyt lasta enkä varsinkaan vauvaa, jonka haluaisin edes ottaa syliin, saati että sellainen olisi kotona. Tästä olen päätellyt, että lasta olisi varmasti hyvä haluta enemmän kuin kissaa, jos sellaisen aikoo tehdä, ja jättänyt lapsen tekemättä.

Ja siis monihan sanoo, että se rakjaus lapseen tuli hormonien myötä raskausaikana. Mutta kaikillehan tätä ei tapahdu, joten en ole itse uskaltanut lähteä siihen että "luonto hoitaa", koska en yhtään halua olla yksi niistä naisista, jotka oikeasti katuu äitiyttä. Se olisi lastakin kohtaan hirveää.

En oikein ymmärrä miten ihmiset on ilman kunnon vauvakuumetta valmiita ottamaan riskin että vaurioituu itse pahasti synnytyksessä tai lapsi onkin pahasti vammainen/"erityinen" ja oma loppuelämä menee omaishoitajana. Minusta nämä ovat tosi suuria riskejä, JOS ei ole ns pakko saada sitä lasta.

Varmaan siltä että joku nainen haluaa hautoa jotain sikiötä vatsassaan monta kuukautta, pitää miehen väkisin ja synnyttää olennon, joka on kiva luonne tai ikävä luonne aikuisena. Nainen on aivopesty. 

Vierailija kirjoitti:

Ja siis monihan sanoo, että se rakjaus lapseen tuli hormonien myötä raskausaikana. Mutta kaikillehan tätä ei tapahdu, joten en ole itse uskaltanut lähteä siihen että "luonto hoitaa", koska en yhtään halua olla yksi niistä naisista, jotka oikeasti katuu äitiyttä. Se olisi lastakin kohtaan hirveää.

En oikein ymmärrä miten ihmiset on ilman kunnon vauvakuumetta valmiita ottamaan riskin että vaurioituu itse pahasti synnytyksessä tai lapsi onkin pahasti vammainen/"erityinen" ja oma loppuelämä menee omaishoitajana. Minusta nämä ovat tosi suuria riskejä, JOS ei ole ns pakko saada sitä lasta.

Jotkut meistä välittää tämän yhteiskunnan tulevaisuudesta ja osallistuu synnytystalkoisiin. Toiset pysyy aina mukavuusalueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis monihan sanoo, että se rakjaus lapseen tuli hormonien myötä raskausaikana. Mutta kaikillehan tätä ei tapahdu, joten en ole itse uskaltanut lähteä siihen että "luonto hoitaa", koska en yhtään halua olla yksi niistä naisista, jotka oikeasti katuu äitiyttä. Se olisi lastakin kohtaan hirveää.

En oikein ymmärrä miten ihmiset on ilman kunnon vauvakuumetta valmiita ottamaan riskin että vaurioituu itse pahasti synnytyksessä tai lapsi onkin pahasti vammainen/"erityinen" ja oma loppuelämä menee omaishoitajana. Minusta nämä ovat tosi suuria riskejä, JOS ei ole ns pakko saada sitä lasta.

Jotkut meistä välittää tämän yhteiskunnan tulevaisuudesta ja osallistuu synnytystalkoisiin. Toiset pysyy aina mukavuusalueella.

Huh huh mitä sontaa. Ihmisiä on aivan liikaa ja jokainen lasketaan on se sitten syntynyt Suomessa tai Intiassa. Jos oikeasti haluttaisiin tehdä jotain meidän yhteisen pallon pelastamiseksi niin lapsia pitäisi syntyä vähemmän. Aivan naurettava ajatus että Mouhijärven asukasluvun lasku olisi jotenkin paha, tai vaikka Suomen, tai Euroopan. Nämä ovat vain ihmisten keksimiä rajoja. Lapsi tehdään aina vain itsekkäistä syistä. On tietysti olemassa vahinkoja jolloin ehkä hetken himo on vienyt järjen huolehtia ehkäisystä.

Minulla oli aina todella voimakas halu saada lapsia. Ei välttämättä itse synnytettyjä, mutta omia lapsia silti. Kävikin niin, ettei niitä itse synnytettyjä meinannut tulla ja syy oli hyvin iso ja hankala. Adoptio olisi kuitenkin ollut hyvin vaikea ja monen vuoden projekti ja siltikin hyvin epävarma tuloksiltaan, joten valitsimme hoidot. Kolmen AID:n jälkeen meille tehtiin sitten IVF luovutetuilla siittiöillä, minuun siirrettiin 4 alkiota ja saimme kaksoset - tytön ja pojan!

Siihen aikaan oli niin, että jos syy oli miehessä, naiselle sanottiin että kyllähän sinä voit lapsia saada, joten itse piti hoidot maksaa. Yksityisellä. Kuvitelkaa.