" Isojen" ja muidenkin keskosten äidit

ja sitten vielä miehen sukulaiset tuli sairaalaan katsomaan lasioven läpi näitä meidän rimpuloita (kaksoset). Taivastelemaan niiden onnetonta kokoa, osoittelemaan sormella jne. Todella kadutti myöhemmin että ne sinne edes päästin.

ja mielestäni mulla oli täysi oikeus itkeä. Miksi täysiaikaisen vauvani sairaalahoidontarve oli jotenkin vähempiarvoista kuin sinun keskosesi? Yhtä lailla minun sylini oli tyhjä muta sydän huolta täynnä. Mitä järkeä ylipäätänsä on luokitella kuka saa itkeä ja kuinka paljon?

Vierailija:

Eikö olekin kamalaa, kun valittaessasi ikävää (vauva sairaalassa) ystäväpiirisi vain sanoo: " Älä nyt ylireagoi. Keskosesihan on jo niin hyvillä viikoilla syntynyt. Ei sitä pidetä montaa viikkoa sairaalassa" Ja samat ystävät itkevät, kun oma täysiaikainen vauva joutuu syntymänsä jälkeen päiväksi lastenosaston puolelle....

Ainakin itselläni - vauva syntyi viikolla 35 ja joutui olemaan viikon valvomossa. Oloni oli ristiriitainen - toisaalta olin helpottunut, että selvisimme kummatkin hengissä, toisaalta en päässyt kovin lähelle vauvaa. Olin kuitenkin tyytyväinen, että vauva sai parhaan mahdollisen lääketieteellisen avun, ilman sitähän hän tuskin olisi selvinnyt hengissä.

Veikkaisin että olosi paranee muutaman päivän kuluttua ja sitten kun saat vauvan luoksesi kokonaan, nuo alun hankaluudet ja niiden merkitys häviää ja pääset nauttimaan äitinä olosta pienokaisellesi.

tarkoitukseni ei ole vähätellä suruasi, vaikka tämä ehkä siltä kuulostaakin. On vain hyvin yleistä, että ensimmäisinä päivinä synnytyksen jälkeen äidin mieliala on aika herkkä. Myöhemmin olo kohenee ja asiat näyttävät valoisammilta. Hyvää jatkoa sinulle ja vauvallesi, toivottavasti pääsette pian yhdessä kotiin.

tai siis puhut kuin suullani...

Aivan samat tunteet oli minulla, minun keskosvauvan syntymästä on jo 5 vuotta, ja silti on minulle arka paikka vieläkin. Minun vauva syntyi 34 viikolla ja 2 kiloisena.



Tiedän tunteesi todella hyvin, ja jos haluat joskus kirjoitella minulle, niin laita anonyymiosoitteeseeni postia

tallas at suomi24 piste fi



Jaksamista sinulle ja perheelle!

mun vauva oli kuukauden osastolla, ja varsinkin naikkarin osastolla tunsin olevani kuin epätoivottu vieras, niin omistava eräs hoitaja oli. Sanoivat, että joutuu varmaan olemaan pari päivää tässä, sitten kotiin. No, kuukausi meni. Olisivat heti sanoneet, että on mahd että kauan menee. Jorviin siirrettiin viiden pvn iässä, ja siellä sitten sanoivat, että varaudu, että aikaa menee. Se oli sinänsä lohduttavaa, koska sitten en enää pettynyt joka pv, kun en saanutkaan vauvaa luokseni.

Totta kai jokaisella äidillä on oikeus suruun ja ikävään. Oli vauvan hätä kuinka suuri tai pieni tahansa. Sitä juuri halusinkin sanoa. Tarkoitin, että on kamalaa, kun ystävät vähättelevät hätää ja samassa hengenvedossa valittavat omaa oikeasti pienempää hätäänsä. Toisen hädän vähättely ei ole tukea, se vain loukkaa, saa vielä surullisemmaksi kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä.



T. Ap

Otin s-postiosoitteesi ylös. Minä kirjoitan sinulle joku päivä. Myös minun vauvani syntyi rv 34. tarkalleen 34+1. Painaa 2,1 kg ja on 43 cm pitkä. Hyvin väsynyt. Syö huonosti, joten letkutellaan. Myös keltainen, joten kaapissa sinivalohoidossa.

ja tosiaan, kuukausi sitten meni siellä. Oli todella raskasta aikaa. Kirjoita kun jaksat ja kun haluat purkaa tunteitasi. Mä en sitä ole oikeastaan koskaan tehnyt kenenkään kanssa, joten siksi asiat vaivaa joskus vieläkin.



Muista levätä ja syödä ja juoda hyvin!

t 6

pyrkimys auttaa pienokaistasi! Jos kiikuttavat väsyneen vauvan sylistäsi pois, niin se varmaan on lapsesi parhaaksi. Toimenpiteet voi olla välttämättömiä ja tarkat lepotauot. Tsemppiä ja jaksamista sinulle, koita jaksaa (ainakin yrittää) levätä, jotta jaksat antaa lapsellesi parhaimman hoidon, kun molemmat kunnossa!