Näin unta exästäni
Unessa exä suuteli minua satoja kertoja. Erosta on jo kauan aikaa ja tiedän, että hän ottaisi minut takaisin, jos saisi. Yhteen palaaminen olisi vaan aika monimutkaista tai sellaiseksi sen kokisin, vaikka se kuinka oikein voisi ollakin. Onhan hän kasvanut.
Hän rakastaa minua. Tiedän myös, että rakastan häntä ja en voi sille mitään, että rakastan. Koettiin yhdessä paljon hyvää, mutta myös vaikeaa ja uskoin kauan, että vaikeuksien kautta pääsisimme voitolle, mutta ei. Rakkaudesta häneen lähetin hänet kasvamaan ihmisenä ilman minua.
Sekä unessa, että valveilla päätin, että voin myöntää että rakastan, mutta yhteen hänen kanssaan en palaa, vaikka suutelee. Unessa hän suuteli koko kasvoni ja pääni paitsi suuni, johon ei ollut lupaa. Kova on hinta elämässä. En ole vihainen hänelle. Olin välillä vihainen elämälle. Olemme puheväleissä. Meillä on aina ollut vahva kemia välillämme. Pidämme etäisyyttä, mutta vaihdamme kuulumisia.
Kommentit (3)
En tajunnut yhtään mitä yrität nyt kertoa.
En tahdo kertoa liian tarkasti, joten voi olla vaikea ymmärtää. Exälläni on hyvä sydän, mutta hänessä on muita heikkouksia.
Näin hänestä unta, mikä ei ole ihme. Olen joskus saanut tietää hänen elämän tapahtumista unen välityksellä ennenkin. Herättyäni olen miettinyt asiaa ja kun olen ollut yhteydessä häneen, hän on toistanut jo unessa näkemäni. Aika ihmeellistä.
ap
Jaa.