Kuljetko jo julkisissa rakennuksissa ilman maskia?
Kommentit (26)
Ilman mennään jo. Jos korona iskee niin sitten se iskee.
Kyllä kohta ajattelin aloittaa, viimeistään muutaman viikon sisällä kun olen saanut toisen rokotteen ja se on ehtinyt vaikuttaa. Joo joo, ei estä tartuttamista mutta pienentää riskiä kuitenkin. Ja rokotekattavuus paikkakunnalla sen verran hyvä.
Pelkkää huijausta koko koronahömpötys!
On tietysti maski käytössä, miksei olisi? En todellakaan halua näyttää itsekkäältä duunari-idiootilta.
Joo. Alkaa iho kärsiä liikaa. Ei muutenkaan enää jaksa tukehtua.
Käytän edelleen maskia julkisissa sisätiloissa.
Koko "korona-aikana" olen käyttänyt maskia ehkä kolme kertaa. Eli joo, kuljen.
THL:n suositusten mukaan mennään kuten muutkin fiksut ihmiset tekevät.
Lopetin maskit 2 viikkoa sitten, paitsi silloin kun on 'pakko' pitää (esim vauvan harrastuksissa)
Totta kai on aina maski mukana ja käytössä, se on edelleen suositus ja on muutenkin suotavaa ajatella myös muita, kuin itseään.
Vierailija kirjoitti:
THL:n suositusten mukaan mennään kuten muutkin fiksut ihmiset tekevät.
THL kuitenkin samaan aikaan suosittelee että nyt on täysin turvallista matkustaa ulkomaille, maihin joissa maskin käytöstä on jo luovuttu, mutta Suomessa sitä edelleen pitää käyttää. Kuulostaako tämä fiksulta?
Maskisuositus on melkein joka kaupan ovella, joten käytän maskia. Ei se minua haittaa yhtään.
Olen kulkenut koko ajan ilman maskia.
Vierailija kirjoitti:
THL:n suositusten mukaan mennään kuten muutkin fiksut ihmiset tekevät.
Thl vain suosittelee ja myös muistuttaa että ei ole pakko käyttää maskia.
Vierailija kirjoitti:
THL:n suositusten mukaan mennään kuten muutkin fiksut ihmiset tekevät.
Omia aivojaankin on lupa käyttää kuten muutkin fiksut ihmiset tekevät.
Vierailija kirjoitti:
THL:n suositusten mukaan mennään kuten muutkin fiksut ihmiset tekevät.
Jos olisi Pohjois-Korea, sä tykkäisit?
Aloitin tällä viikolla maskittoman elämän. Nyt on helpompi hengittää!