onko masis-äiti uusi ilmiö?

"Ei ne miehet ennenkään ole auttaneet" --> ei ole syy, etteikö nykypäivänä voisi velvoittaa myös isiä osallistumaan enemmän kodin- ja lastenhoitoon. Varsinkin, kun äideillä usein on nykyään kotitöiden ja lasten lisäksi myös työ. On raskasta, jos töiden jälkeen arjen pyöritys kaatuu vain toisen vanhemman vastuulle. 

Minun näkemykseni on, että tämä päivä on vain eri tavalla raskasta kuin ennen. Vaikka arki onkin jossakin määrin fyysisesti helpompaa, niin henkisestihän tämä aika on kaikkea muuta kuin leppoisaa: on rahahuolia, on huoli työpaikan saannista/säilymisestä (etenkin, kun raja työn ja vapaa-ajan välillä on hapertunut), plus tietenkin paljon odotuksia ja velvoitteita... vai voiko joku väittää, ettei äitiyteen asetettaisi välistä aivan mahdottomiakin odotuksia? Yhden äidin pitäisi venyä kaikkeen täydellisestä kotihoidosta lasten täydelliseen virikkeistämiseen ja vielä kaupan päälle itsensä trimmaamiseen.

... Mutta minkä vuoksi pääsääntöisesti syyllistetään tai ylistetään äitiä? Lähes pääsääntöisesti äiti nostetaan valokeilaan, vaikka perheen pyöritys pitäisi olla molempien vanhempien yhteinen tehtävä. Toki yh-äidit erikseen, mutta ovathan kahden vanhemman taloudessa molemmat vanhemmat yhtä vastuullisia.

Oma äitini ainakin 80-luvun alkupuolella sai aikamoisia hermoromahduksia välillä uuvuttuaan kotiäitiyteen. Siinä astiat lentelivät, äiti itki ja lapset pelkäsivät. Ja me kuljimme omin päimme ulkona paikoissa, joihin en ikimaailmassa päästäisi lapsiani, kyseenalaisiin kellonaikoihin ja aivan liian nuorina. Uupumus/masennus johti selvästi siihen, että äiti vetäytyi ja me olimme keskenämme.

70-luvulla synnytyksen jälkeen masentunut puolisoni sukulainen lääkitsi itseään alkoholilla. Varsin menestyksekkäästi, sillä ei ole vieläkään lopettanut.

40-luvulla syntynyt isoäitini taas sai säännöllisin väliajoin selkäänsä äidiltään, joka uupui taakkansa alla. 

Väsymys/masennus pysyy, ilmenemistapa vain muuttuu.