Ruuhkavuosista huolimatta pitkällä tähtäimellä lapsista on paljon iloa ja lohtua

Ruuhkavuodetkin on ihan selätettävissä. Kiire toki on ja rahaa palaa, elämä vaatii suunnitelmallisuutta. Mutta ei se kamalaa ole. Väsyttää vain joskus.

Minusta ne ajat, jolloin lapset ovat pieniä, ovat kaikkein ihanimmat. Niihinhän sitä myöhemmin aina muistoissa palataan.

Miksi lainaat juttua sanomatta lähdettä? Tuo oli Mähkän kolumnista.

Oli hyvä juttu että meille oli taloudellisesti mahdollista minun jäädä kotiin siksi aikaa kunnes esikoinen oli 4- ja toinen 1,5-vuotias. Se oli helppoa elämää, varsinkin kun esikoinen meni tarhaan puoleksi päiväksi 3-vuotiaana. Täällä Saksassa kaikki lapset menevät: se ei ole säilytyspaikka vaan ikivanha (sosiaalisia taitoja opettava) käytäntö. Jos molemmat vanhemmat olivat töissä - tai jos yksinhuoltaja - sai anoa kokopäiväistä tarhapaikkaa. Kotona oloni helpotti arkea paljon. Olisi nykyäänkin hyvä jos kaikilla olisi mahdollisuus päättää itse, meneekö töihin vai jääkö kotiin, tai millaisen välimuodon näistä valitsee osapäivä- tai iltatöiden muodossa.

Ihmiset hommaa niin paljon roinaa, että ei jää enää aikaa lapsille.

Vähän riippuu ihmistyypistä. Olen sellainen murehtija. Kärsin, jos lapsillani on huolia. Rakastan lapsiani, mutta onhan se joskus vereslihalla olemista. Kun sitä jatkuu vuosikymmeniä, onhan se aika raskasta. Eli pitäisi olla tosi vahva ja cool, mutta kun en ole.

Vierailija kirjoitti:

Oli hyvä juttu että meille oli taloudellisesti mahdollista minun jäädä kotiin siksi aikaa kunnes esikoinen oli 4- ja toinen 1,5-vuotias. Se oli helppoa elämää, varsinkin kun esikoinen meni tarhaan puoleksi päiväksi 3-vuotiaana. Täällä Saksassa kaikki lapset menevät: se ei ole säilytyspaikka vaan ikivanha (sosiaalisia taitoja opettava) käytäntö. Jos molemmat vanhemmat olivat töissä - tai jos yksinhuoltaja - sai anoa kokopäiväistä tarhapaikkaa. Kotona oloni helpotti arkea paljon. Olisi nykyäänkin hyvä jos kaikilla olisi mahdollisuus päättää itse, meneekö töihin vai jääkö kotiin, tai millaisen välimuodon näistä valitsee osapäivä- tai iltatöiden muodossa.

Havaintoja saksasta.

Puolipäiväpaikka 8-12 on hyvä. Täysipäiväiset huutaa ovella, kun mamma lähtee. Oppivat inhoamaan päiväkotia ja sitten myöhemmin siirtyy inho sulavasti kouluun. Täällä kyllä mammat muistaa kertoa monta kertaa, kun aloittavat työnteon. Kotirouvat on jotenkin alemmalla tasolla, mutta kaksi vuotta työnteon aloittamisesta molemmat on ylipainoisia mamma sekä lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ne ajat, jolloin lapset ovat pieniä, ovat kaikkein ihanimmat. Niihinhän sitä myöhemmin aina muistoissa palataan.

Samaa mieltä. Oikein harmittaa ettei niitä silloin arvostanut niin paljoa kuin olisi pitänyt. Elämä taaperoiden ja leikki-ikäisten kanssa on hauskaa.

Mulla on kolme lasta (2- ja 9- ja 13-vuotiaita) enkä ymmärrä tätä ruuhkavuodet-käsitettä. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Juu, käydään töissä ja kouluissa ja päiväkodissa, mutta eikö se ole ihan normaalia elämää? Meillä on ainakin silti ihan mukavaa ja rauhallista.

Eri asia tietysti jos lapsille on hankittu jotain älyttömiä harrastuksia, joissa menee jokainen ilta ja viikonloppu, mutta se on ihan oma valinta. Meillä ei onneksi ole, enkä jaksaisi sellaista elämää, onneksi eivät lapsetkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli hyvä juttu että meille oli taloudellisesti mahdollista minun jäädä kotiin siksi aikaa kunnes esikoinen oli 4- ja toinen 1,5-vuotias. Se oli helppoa elämää, varsinkin kun esikoinen meni tarhaan puoleksi päiväksi 3-vuotiaana. Täällä Saksassa kaikki lapset menevät: se ei ole säilytyspaikka vaan ikivanha (sosiaalisia taitoja opettava) käytäntö. Jos molemmat vanhemmat olivat töissä - tai jos yksinhuoltaja - sai anoa kokopäiväistä tarhapaikkaa. Kotona oloni helpotti arkea paljon. Olisi nykyäänkin hyvä jos kaikilla olisi mahdollisuus päättää itse, meneekö töihin vai jääkö kotiin, tai millaisen välimuodon näistä valitsee osapäivä- tai iltatöiden muodossa.

Havaintoja saksasta.

Puolipäiväpaikka 8-12 on hyvä. Täysipäiväiset huutaa ovella, kun mamma lähtee. Oppivat inhoamaan päiväkotia ja sitten myöhemmin siirtyy inho sulavasti kouluun. Täällä kyllä mammat muistaa kertoa monta kertaa, kun aloittavat työnteon. Kotirouvat on jotenkin alemmalla tasolla, mutta kaksi vuotta työnteon aloittamisesta molemmat on ylipainoisia mamma sekä lapsi.

Mitä ihmettä oikein puhut?

Ei vastaa omia kokemuksiani yhtään. Täällä missä asun, on keskiluokkaisia perheitä, jossa isät ja äidit käyvät töissä ja lapset ovat päiväkodeissa, koululaiset kouluissa, jossa järjestetään iltapäivätoimintaa koulupäivän jälkeen. Tuntemani äidit tekevät usein 6-tuntista päivää. Kotirouvua tunnen vain yli viiskymppisissä ja heitäkin on harvassa. Se aika oli ja meni.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kolme lasta (2- ja 9- ja 13-vuotiaita) enkä ymmärrä tätä ruuhkavuodet-käsitettä. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Juu, käydään töissä ja kouluissa ja päiväkodissa, mutta eikö se ole ihan normaalia elämää? Meillä on ainakin silti ihan mukavaa ja rauhallista.

Eri asia tietysti jos lapsille on hankittu jotain älyttömiä harrastuksia, joissa menee jokainen ilta ja viikonloppu, mutta se on ihan oma valinta. Meillä ei onneksi ole, enkä jaksaisi sellaista elämää, onneksi eivät lapsetkaan.

Älyttömiäkin harrastuksia voi harrastaa, jos harrastaa itse mukana. Lapsetkin on paljon paremmin mukana jos papa on jalkapallo apuvalmentaja tai yrittää rämpyttää kitaralla sointuja, kun papan rinsessa vinkuu klarinetin kanssa.