Lue keskustelun säännöt.
Minä raskaana ja mies kuin mörökölli.
25.10.2014 |
Ollaan 40+ aviopari. Meillä on miehen kanssa pitkä onnellinen yhteinen taival talous kunnossa ja kaksi lasta. Nyt odotan kolmatta lastamme helmikuussa syntyväksi ja tää raskaus oli molemmille täydellinen yllätys ja alkuun jopa järkytys. Itse pääsin kuitenkin nopeesti tuosta yli ja olisin nyt onneni kukkuloilla, ellei tuo mieheni asenne ja nuiva suhtautuminen tähän alkais latistaa ja kun mä niin kaipaisin juuri nyt häneltä tukea, heliä sanoja ja hyväilyjä. Vaan eihän tuo halua edes sipaista mua, saati et tunnustelis vauvan liikeitä masun päältä.
"Sitäkin" me on tehty vaan kaks kertaa sen jälkeen kun tää raskaus paljastui. Se toinen kerta oli eilis iltana ja lähes ensimmäisen kopio. Eli mies (joka ei juurikaan juo) oli molemmilla kerroilla pikkuisen huppelissa ja otti mut tosi rajusti niin että paikkoihin jopa sattui. Jouduin laittamaan käsiä väliin ja pyytämään olla varovaisempi. Aikaisemmin makkarissa touhuiltiin vähintään kerran viikossa miehen aloitteesta ja silloin se osas olla tosi hellä ja mua huomioiva... Voi miten kaipaankaan sitä samaa, mutta mies ei vaan näytä pääsevän tilanteessa eteenpäin ja on jämähtänyt murehtimaan tapahtunutta, jonka katsoo miesten tapaan mun syyksi.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko neuvolassa jutella asiasta? Keskusteluavusta ei ainakaan haittaa varmasti olis.
Tsemppiä :)
Kävittehän kuitenkin keskustelun jossa kuunneltiin molempien mielipide siitä että halutaanko lapsi pitää?
Tosiaan puhukaa vaikka perheneuvolassa. Kuulostaa surulliselta, miehellä varmaan paha olo kun noin toimii. Ja sulla myös kun kaipaisit tukea ja hellyyttä.
Mies ei selvästikään halua enää uutta lasta ja siihen liittyviä harmeja. Miksi hänen pitäisi olla iloinen siitä, että kiva arkenne on muuttumassa huonommaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisiä muut lapset? Ehkä mies ymmärsi, että on vasta 60+ kun vapauden päivät lapsista koittavat, ehkä oli jo ehtinyt miettiä niitä tulevia vuosia ja sitä tietynlaista helppoutta ja omaa vapautta. Nyt olet "riistänyt" tilanteen hallinan raskautumalla ja syyttää sinua, ehkä tiedostamattaankin.
[quote author="princesagigi" time="25.10.2014 klo 17:12"]
Voisko neuvolassa jutella asiasta? Keskusteluavusta ei ainakaan haittaa varmasti olis.
Tsemppiä :)
[/quote]
Kannattaskohan ensin yrittää jutella ihan kahdestaan? Mä ainakin kilahtaisin, jos ensimmäinen keskustelunavaus noin yksityisestä asiasta olis julkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin itse pitää lapsen. Onhan hän lahja luojalta. Mielestäni muutenkin minulla on naisena oikeus päättää tällaisesta.
Ap
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:16"]
Kävittehän kuitenkin keskustelun jossa kuunneltiin molempien mielipide siitä että halutaanko lapsi pitää?
[/quote]
Nimenomaan. Sinulla on naisena oikeus päättää abortista. Mutta kai ymmärrät, että miestä varmasti loukkaa, jos hänen mielipidettään ei kuunnella. Ei ole helppoa ryhtyä vasten tahtoaan isäksi. Kyllä hänellä on täysi oikeus tunteisiinsa. Suosittelisin vahvasti puhumaan asiasta perusteellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän sama tilanne.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä liki 20 vuotta, naimisissakin 15. Kaksi lapsista on teinejä, kolmas nyt vatsassa. Elämänmuutos tuntuu suurelta, hirvittääkin vähän. Mieheltäni toivoisin vahvempaa tukea ja läsnäoloa.
Mutta en ymmärrä, millaisia parisuhdeneuvoja se vastavalmistunut, tosi nuori, sinkku ja lapseton neuvolatäti voisi meille antaa. En mä ihan oikeasti viitsi käyttää kummankaan meidän aikaa puhumalla neuvolassa asiasta. Sen elämänkokemus ei riitä käytännön neuvoihin ja jos oppikirjatietoa kaipaan luen sen kirjasta mieluummin itse.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:34"]Halusin itse pitää lapsen. Onhan hän lahja luojalta. Mielestäni muutenkin minulla on naisena oikeus päättää tällaisesta.
Ap
[/quote]
No niimpä tietysti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:34"]
Halusin itse pitää lapsen. Onhan hän lahja luojalta. Mielestäni muutenkin minulla on naisena oikeus päättää tällaisesta. Ap
[/quote]
Tietenkin on oikeus päättää. Ihan niin kuin miehellä on oikeus potea pahaa mieltä siitä, että päätöksesi huonontaa hänen elämäänsä huomattavasti. -5
No on toi nyt parempi kuin se, että mies olisi raskaana ja sinä mörökölli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:34"]
Halusin itse pitää lapsen. Onhan hän lahja luojalta. Mielestäni muutenkin minulla on naisena oikeus päättää tällaisesta. Ap
[/quote]
Ihan yhtä lailla miehesi mielestä hänellä on oikeus mököttää. Hänellä on oikeus olla haluamatta masun silittelyä tai seksiä. Mistä sä valitat? Molemmathan vain pitää kiinni oikeuksistaan.
Vai pitäisköhän parisuhteessa asioita tehdä yhdessä / yhteisestä päätöksestä?
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:55"]
Naiset on urpoja
[/quote]
eipäs yleistetä. en itse mm tekisi mitään vastaavaa.
N28
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:55"]
Naiset on urpoja
[/quote]
eipäs yleistetä. en itse mm tekisi mitään vastaavaa.
N28
[/quote]
En itse muun muassa tekisi mitään vastaavaa.... täh?
Tässä oikee Ap.
Nyt tässä keskustelussa joku toinen on alkanut esittää Ap:ta. Tuo Ap. en siis todellakaan ole minä.
Jotta jatkossa vältyttäis turhalta ja ikävältä "eipäs juupas" jankutukselta niin ilmoitan, että palaan asiaan vastauksellani seuraavan kerran kunhan oon taas yksin kotona... Ehkä joskus huomenissa. T. Oikee ja alkuperäinen aloittaja.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:16"]Tässä oikee Ap.
Nyt tässä keskustelussa joku toinen on alkanut esittää Ap:ta. Tuo Ap. en siis todellakaan ole minä.
Jotta jatkossa vältyttäis turhalta ja ikävältä "eipäs juupas" jankutukselta niin ilmoitan, että palaan asiaan vastauksellani seuraavan kerran kunhan oon taas yksin kotona... Ehkä joskus huomenissa. T. Oikee ja alkuperäinen aloittaja.
[/quote]
Yeah right. Eli kirjoitit viestin jossa ilmoitat että vastaat huomenna :D
Oikea Ap. vastaa.
Aika kurjaa, kun jollain oli pakottava tarve alkaa esittää aloittajaa ja sotkea koko keskustelun kulku. Tekis mieli olla vastaamatta enää mitään, mutta toisaalta se ois taas väärin ketjun asiallisia keskustelijoita kohtaan, joten valotan hiukan taustaa.
Ensinnäkin meidän lapsista toinen käy lukiota ja nuorimmainen ala-astetta. Kuten huomaatte, lapsilla on aikas suuri ikäero. Me alettiin kyllä yrittämään toista lasta heti esikoisen ollessa vuoden ikäinen. No sitä yritystä kesti yli seitsemän vuotta, ennenkuin tulin uudelleen raskaaksi. Tosin siinä välissä oli yksi keskenmeno.
Siihen aikaan haaveilimme miehen kanssa vielä kolmannesta lapsesta, mutta tuon nuorimmaisen synnyttyä mulle sanottiin, että mikäli haluaisimme vielä perheenlisäystä, se tuskin ilman lääketieteelistä apua enää onnistuisi. Koska kumpikaan meistä ei ollut kiinnostunut mistään hedelmöityshoidoista, tyydyimme tilanteeseen. Emme myöskään alkaneet mitenkään ehkäistä, koska vielä silloin molempien ajatuksissa oli pieni toivon kipinä, että jospa kumminkin.
Elämä jatkoi kuitenkin kulkuaan ja lapsiluku ei kasvanut. Olimme miehn kanssa jo sopeutuneet siihen, että lapsilukumme on ja pysyy kahtena. Työskentelimme silloin molemmat asiantuntijoina ITC-alalla ja kun isolla työnantajallamme alkoi mennä heikommin ja porukkaa saneerattiin jatkuvasti ulos, näki mieheni mahdollisuuden alkaa perustamaan omaa yritystä. Ajoitus osui nappiin ja yritys lähti kasvuun. Siitä tuli tavallaan hänelle se kolmas "lapsi".
Kun yllätyksekseni huomasin olevani raskaana oli se varmasti miehelle vielä suurempi järkytys, koska tietäisihän se myös sitä, että tulisin olemaan ainakin vuoden-pari sivussa perheyrityksen kuvioista, joiden hallinnosta olen vastannut.
Mies oli kuitenkin heti alusta asti sitä mieltä, että lapsen pitää antaa tulla, vaikka ei me tuosta aiheesta edes mitään sen syväluotaavampia keskusteluja silloin edes tarvittu. Se oli molemmille itsestäänselvyys ja jo lapsena saadun uskonnollisen kotikasvatuksen juuruttama elämän perusasia.
Olen itse hyvin (ehkä liiankin) ulospäinsuuntautunut. Puran mieltäni esim. tälläisille keskustelupalstoille, koska samalla ne toisilta tulevat kommentit selkiyttää omia ajatusmalleja ja kasvattaa vuorovaikutus taitojamme... Mieheni sen sijaan on mietiskelijätyyppiä, joka analysoi kaiken ja miettii itsekseen hiljaa kaiken valmiiksi, eikä yleensä tule ulos missään asioissa, ennenkuin kaikki on hänelle kristallinkirkasta.
Lopuksi voin sanoa, että olen (oliko numero 10?) kanssa täysin samaa mieltä tuosta parisuhdeneuvojan puoleen kääntymisestä. Se ei ehkä ole meitä ja tätä tilannettamme varten. Liitomme kestää kyllä, sitä en pelkää. Kaipaisin vaan hiukan enemmän mieheltä sitä, että voisin puhua hänelle näistä omista odotusajan tuntemuksistani ja peloista, mutta kun yritän, hän kääntää jutut muihin jokapäiväisiin asioihin, tai uppoutuu omaan työhönsä. Seksuaalisena olentona kaipaisin etenkin nyt tässä tilassa myös enenmän miestäni fyysisesti, mutta jos teen aloitteen niin eipä tuo muuta kuin kääntää kylkeään. "Väsyttää".
#Ap.