Planeettoja on loputtomasti, suunnittele oma unelmaplaneettasi (Maasta voidaan tuoda esim eläimiä!)
Omani:
Hieman maata isompi. Kiviplaneetta, vettä isoissa merissä, yksi iso manner molemmilla puolilla pitkittäin navalta navalle, voisi ajaa vaikka autolla tuollaisen naparetken. Paljon pieniä saaria ja muutamia isompia, eri saarille erilaisia eläimiä, esim yhteen norsuja, toisiin apinoita.
Runsaasti viidakosta.
Runsas sateisuus öisin ympäri planeettaa, myös sadepäivää mutta kolme aurinkoa eri kulmista sopisivat paistetta myös sadesäällä. Ilmakehään vähän enemmän happea ja vaarallisia auringon säteitä haalistavia yhdisteitä.
Ei kuuta vaan yksi neljäs pienehkö aurinko valaisemaan, vaikka tummanpunaisena hehkuva kaasukättiläinen.
Ei pistäviä hyönteisiä luontaisesti. Enemmän kultaa ja timantteja kallioperässä (katseltavaksi!).
Meriin vähän enemmän suolaa uimisen helpottamiseksi, rannikolle paljon suolattomia jokia niin että aina meressä rannikolla runsaasti suolattomia jokivesiä (joissa rapuja!).
Vuoristot keskellä molempia mantereita. Hyvin korkeat vuoristot, jopa 23 kilometriä!
Myös matalia vuoria ja kukkuloita runsaasti. Useimmille vuorille aika helppo kiivetä. Rannikoilla kukkuloita, useat saarista tulivuoriperäisiä!
Runsaasti luolia ja kalkkikivialueita, jotka jopa niin helposti kaivettua että on helpompaa vaikka rannikoilla louhia luola kuin pystyttää teltta!
Runsaasti pohjavettä, lähteitä ja hiekkapohjaisia lampareita, kasvillisuus vehreää ja useiden aurinkojen vuoksi hyvin värikästä ja eriaikoihin kukoistavaa, yökasvit tumma sävyisiä mutta reheviä koska tuo kaasujättiläinen hyvin voimakkaasti säteilisi.
Ehkä sittenkin pieni kuu tai ainakin puolikas. Näkymät vaikkapa oinaan tähdistöön.
Kommentit (8)
Ei tulla kalat elä. Kolmen auringon helvetti. Liika happi tuhoaa metsäpaloissa kaiken ja vanhentaa ennenaikaisesti. Suppea bioversiteetti saarien pirstalaisuudesta johtuen. Mikä yö kun 3 aurinkoa. Kullalla tuolla ei tee mitään kun niitä ei voi vaihtaa muuhun kun rapuihin mitä kaikilla on. Hyvää tuosss paikassa on se että on helppo kaivautua syvälle kolmen auringon hehkusta
Taitaa olla tämä paikka parasta mitä voi olla mutta kunhan ihmiset eivät pilaisi lopullisesti ennen aikojaan
Coruscant Star Warsista. Yhtä kaupunkia koko planeetta. Täynnä monen kilometrin korkuisia pilvenpiirtäjiä. Mikäköhän lienee tuon planeetan väkiluku?
Unelmieni planeetta olisi Maa ilman ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Planeettoja ei ole loputtomasti.
Mihin lukuun olet päätynyt?
Palstaplaneetta, missä peikonlehdet perseilee, anopit vit.sailee, on riittävästi miksi-kysymyksiä, koirat tuijottavat intensiivisesti ja sohvat tuoksuvat vienosti.