Papiksi vai opettajaksi?

Halu vaikuttaa? Sitten opettajaksi. Saat vaikutettua paaaaljon suurempaan joukkoon.



Jos haluat auttaa ja paneutua ihmiseen syvemmälle ja nähdä enemmän ongelmia, niin sitten papiksi.

pidän itseäni ns. hyvänä opettajana, asioiden opettaminen toisille on itselleni luontevaa ja helppoa.

tavallisessa opettajan työssähän et kovin lähelle lapsia pääse. Sitten pitäisi erikoistua erityislapsiin tms, että pääsisi tekemään lasten kanssa lähemmin työtä.



2

ovathan nuo hyvin samantyyppisiä aloja. Kyllähän pappikin opettaa ja paljon. Ryhdy siis papiksi ripareille - kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Törmäsin myös termiin "partiopappi", se olisi ihan mahtava juttu.



Mutta että siis nuorisopapiksi...

opiskele samalla ussan ja psykan opettajan pätevyys

Sitäpaitsi mun vatsa ei kestä kahvia :-)

Koetko luontevammaksi analysoida, kuvailla ja selitää maailmanuskontojen ja erityisesti kristinuskon piirteitä ja toimintatapoja, vai oletko mieluummin toteuttamassa tuota toimintaa? Tahdotko siis kuvailla, miksi ja miten ehtoollista nautitaan, vai olla itse jakamassa sitä?



Opettajana pystyy helpommin -näin halutessaan- käsittelemään asioita faktuaalisesti, ottamatta kantaa omaan tai toisen vakaumukseen. Pappina taas sekä oma että seurakuntalaisten vakaumus vaikuttaa työssä koko ajan.



Toinen, käytännönläheisempi puoli: millaiset työajat tahtoisit? Opettajilla kiinteät työtunnit arkipäivisin plus valmisteluun ja korjauksiin käytettävä aika iltaisin/viikonloppuisin, pappien työt ajoittuvat enemmän iltoihin ja viikonloppuhin, vapaat taas arkipäiviin. Kummasta nauttisit?



Itse olen seurakunnan nuoriso-ohjaaja, ja seurakunnan työrytmi sopii kuin nenä päähän. :) Toisaalta tiedän, että toisenluonteisille tuttavilleni tämä rytmi olisi kauhistus. Miten ap asiaa ajattelee?

Terv. TK

Entä psykologi?

Kysymykseesi on mahdoton vastata tuntematta sinua paremmin.



Itselläni on uskonnon ja psykologian aineenopettajan koulutus, mutta toimin tällä hetkellä pappina ja tälle tielle taidan jäädä. Molemmissa töissä on hyvät ja sitten ne toisenlaiset puolensa, joten olennaista on, mikä on käynnistänyt ammatinvaihtosuunnitelmasi eli mikä nykyisessä työssäsi työntää sinua pois ja mikä opettajan ja papin töissä puolestaan vetää luokseen.



Haluaisitko opettaa lapsia, nuoria, aikuisia, erityisoppilaita?

Haluaisitko toimia seurakuntapappina vai erityisviroissa (sairaalassa, perheneuvonnassa, vankilassa, kehitysvammaisten parissa jne.)?

Eli olen ajautunut IT-alalle ihan sattumalta. Koen työni varsin merkityksettömäksi, tosin palkka on hyvä. Minua kiinnostaa ihmisten kohtaaminen.



Opettajan ammattia olen harkinnut useasti, minulla olisi pätevyys opettaa matematiikkaa, kemiaa, tietotekniikkaa ja filosofiaa. Sain opinto-oikeuden pedagogisiin opintoihin, mutta en ole niitä approa lukuunottamatta tehnyt.



Opettaja on lapsuuden haaveammatini ja olenkin opettanut paljon, yliopistolla ja erilaisia tuttavien lapsia, lähinnä matikkaa ja kemiaa heille. Opettaminen on minulle helppoa ja luontevaa, mutten koe sitä kovin haastavaksi. Lukion opettajan ammattia olen miettinyt, toisaalta ala-aste ja AMK voisivat myös olla sopivia paikkoja. Eli eri ikäiset ihmiset.



Papin ammatissa sen sijaan kiehtoo se ihmisten todellinen kohtaaminen. Haluaisin myös tutustua Raamattuun syvällisemmin, joten sikälikin teologian opiskelu voisi olla oikea juttu juuri nyt.



Niin, ja sellainen lisäys vielä, että olen opiskellut todella paljon, suorittanut neljä tutkintoakin, joten ylipäänsä koko opiskelu vähän mietityttää. Jos aloitan opiskelut, haluaisin todella varmuuden siitä, että juuri tämä on minun juttuni.



Sen tiedän, etten olen 8-16 - ihminen, vaikka olenkin sellaista työtä viimiset kymmenen vuotta tehnyt. Juuri tämän vuoksi houkuttaisi se papin ammatti.

Olen huippuanalyyttinen toisaalta, mutta myös todella sosiaalinen. Joten uskon, että saattaisin ympätä papin työn oheen jotain jatko-opintojakin. Mutta nyt siis haluaisin nimenomaan tehdä melko konkreettista työtä, jossa kohtaan ihmisiä iloineen ja suruineen.



Psykologin ammatti on myös yksi haaveeni, ja sitä mietin myös. Ajattelin, että voisin lukea psykiatriaa sivuaineena teologisessa, sellainen on ainakin ennen ollut mahdollista. Voisin mahdollisesti jatko-kouluttautua myös terapeutiksi.



Eli aika paljon mahdollisuuksia: ensin seurakunnassa pappina, ehkä mahdollisesti opetushommia ja jossain vaiheessa sitten terapeutiksi,..



Toi ois just mun elämää, mutta täällä mä vaan kärvistelen!

Olen it-alalla ja takana akateeminen koulutus. Järkevintä olisi lähteä täydentämään nykyisiä opintoja (minulla on DI-tutkinto, joten joutuisin opiskelemaan myös pääainetta lisää) ja sitten auskoltoida, mutta kun haluaisin luokanopeksi enkä matemaattisten aineiden opettajaksi. Palkka on nyt hyvä, mutta työ on täysin merkityksetöntä ja epäkiinnostavaa. Open työn vaihtoehtona voisi olla sosiaaliala tai hoitoala.



Papiksi en harkitse, koska minulla ei ole uskonnollista vakaumusta.

minäkin siis DI + paljon muuta. Mulla on tuo vakaumus, joten sikäli papiksi lukeminen voisi tarjota aika monipuolisia työmahdollisuuksia.



Juuri oli Hesarissa luokanopettajan täydennyskoulutus, jokin tuollainen voisi sopia sinulle.

työajatonta työtä 10 vuotta tehneenä voin kertoa

että asiassa on hyvätkin puolensa. Sen joustavampaa virkaehtosopimusta ei myöskään tahdo löytää. Kyse on siitä ,että se ei sovi työnarkomaanille eikä luuserille. Näitä kumpaakin kuitenkin tavataan seurakunnissa, selvityksen mukaan kuitenkin enemmän työnarkomaaneja kuin luusereita.

Hyvässä työyhteisössä työajaton työ on käännetty voitoksi ja myös mahdollistaa riittävän levon ja jouston perheellisen kannalta. Missä muussa sopimuksessa taataan mahdollisuus lähteä töistä, jos tuntuu siltä, vaikka olisit ollut vasta 3 tuntia tekemässä jotakin? Toisaalta, ilta ja viikonloppupainotteinen työ syö myös osansa perhe-elämältä.

Ja taas toisaalta, vapaapäivien jaksottaminen mahdollistaa pitemmät vapaat.

Ajaton työ on etu ja rikkaus, jos siinä määrittelemättömyydessä kykenee itse elämään. Itse en missään nimessä haluaisi vaihtaa 8-16 työhön kellokortilla.

Menee ehkä hieman sivuun ap:n alkuperäisestä kysymyksestä, koska työaika ei ole ainoa asia, mitä kannattaa miettiä alaa valitessa, mutta jatkan kuitenkin.

Työajaton työaika ei ole tietenkään vain pappien yksinoikeus. Samalla tavoin esim. maanviljelijät ja monet yrittäjät tekevät työtä erilaisissa pätkissä, välillä tiiviimmin ja pidempiä päiviä, välillä löysemmin ja lyhyempiä päiviä. Tai ainakin sellaiset, jotka haluavat jaksaa tehdä samaa työtä terveenä koko työuran ajan. Riippuu siis ihmisestä, kokeeko, että on "aina tai perheen kannalta hankalasti töissä" vai että "saa itse valita ja sumplia työaikansa". Myös se vaikuttaa työssä jaksamiseen, onko koti niin lähellä työseurakuntaa, että voi välillä tulla kotiin, vai meneekö työmatkoihin niin paljon aikaa (mikä pääkaupunkiseudulla on helposti tyypillistä), ettei esim. päivällä olevaa taukoa kannata käyttää edestakaisin matkustamiseen.

Toinen näkökulma on työyhteisön ja johtamisen toimivuus. Jos työt mitoitetaan ja jaetaan reilusti, paljonkin työtä jaksaa tehdä, eikä se uuvuta.

onko sinulla lapsia? Papin työajat on perheellisen kannalta todella raskaat.



Työtä voi olla aamulla aikaisin (koulun aamunavaukset, työkokoukset), päivällä (vanhusten toiminta, lisää kokouksia...), illalla työikäisten ja nuorten kanssa työskentelyä, iltatilaisuuksia, toimitusperheiden tapaamista. Viikonloppuisin on toimituksia ja jumalanpalveluksia. Yli viikon rippileirejä voi olla useampi vuodessa. Työpäivät voivat olla pitkiä (välillä 11-13 tuntia) ja työtä on helposti ruuhkaisesti, vaikka kuinka hyvin suunnittelisi ja priorisoisi työtehtäviään.



Jos sinulla on lapsia, pystyykö miehesi joustamaan hyvin omien töidensä kannalta, että voit tehdä epäsäännöllistä työtä? Entä kestätkö sen, että vapaita viikonloppuja on ehkä joka kolmas tai yksi viikonloppu kuukaudesta (vapaapäivät yleensä maanatain ja tiistai), olet (lähes) kaikki juhlapyhät töissä, pois perheesi luota. Työaikaa ei ole, vain viisipäiväinen työviikko, joten tuntien laskeminen ei paljon hyödytä (niistä ei lisäkorvauksia tule, ei ajassa eikä rahassa).



Papin työssä on myös paljon (turhauttavaa) hallintoa ja byrokratiaa, mikä ei näy seurakuntalaisille (ei sinänsä tarvitsekaan), mikä yllättää monen uuden papin, joka on ehkä ajatellut, että papin työssä saa ennen kaikkea pohtia ja lukea ja kirjoittaa ja keskustella...



Jos em. mainitut asiat eivät ole ongelma, anna palaa! Työn ydinsisältö on mielenkiintoista ja palkitsevaa.

T: yrittäjä-konsultti-ope

että asiassa on hyvätkin puolensa. Sen joustavampaa virkaehtosopimusta ei myöskään tahdo löytää. Kyse on siitä ,että se ei sovi työnarkomaanille eikä luuserille. Näitä kumpaakin kuitenkin tavataan seurakunnissa, selvityksen mukaan kuitenkin enemmän työnarkomaaneja kuin luusereita.



Hyvässä työyhteisössä työajaton työ on käännetty voitoksi ja myös mahdollistaa riittävän levon ja jouston perheellisen kannalta. Missä muussa sopimuksessa taataan mahdollisuus lähteä töistä, jos tuntuu siltä, vaikka olisit ollut vasta 3 tuntia tekemässä jotakin? Toisaalta, ilta ja viikonloppupainotteinen työ syö myös osansa perhe-elämältä.



Ja taas toisaalta, vapaapäivien jaksottaminen mahdollistaa pitemmät vapaat.



Ajaton työ on etu ja rikkaus, jos siinä määrittelemättömyydessä kykenee itse elämään. Itse en missään nimessä haluaisi vaihtaa 8-16 työhön kellokortilla.