Nuoruuden typeriä kuvitelmia

Up

Luulin lapsena ja nuorena, että aikuiset tykkää tehdä työtä. Inhosin kesätöitä, mutta silti uskoin että alan tykätä työstä kunhan olen aikuinen. Yeah, right.

Kuvittelin että kaikki aikuiset ovat viisaita ja oikeudenmukaisia. 

Luulin että kaiken antamalla voin saada ihmisen rakastamaan itseäni. Kissan paskat!

Jaksoin kaikesta paskasta huolimatta todella pitkään uskoa, että huominen tai edes ensi viikko on parempi. Tai että joskus vielä joku tulee taputtamaan päähän, että oletpa hienosti jaksanut ja selvinnyt ja ollut tekemättä itsemurhaa!
Että loppujen lopuksi maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa, ja hyville ihmisille käy lopulta hyvin, että heistä tulee niitä sankareita, sitten joskus.

Voivoi tyttö kun ei se ihan niin mene.
Ei se elämä oikeasti ole reilua, eikä edes kivaa, eikä kukaan varsinkaan tule ylikansoittuneessa maailmassamme sanomaan, että oletpa hyvä tyttö kun olet vielä hengissä.

:(

Lol

Luulin että ammattikorkeakoulussa oppisi jotain.

Kuvittelin, että aikuiset on aikuisia - Reiluja, tasa-arvoisia, toisiaan kunnioittavia, rehellisiä ja oikeudenmukaisia ihmisiä. En olisi enempää voinut olla väärässä.

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 01:25"]

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 00:10"]

Luulin että löydän ihanan miehen viimeistään lukiossa ja kaikki on ihanaa ja elämme onnellisina elämämme loppuun asti! :) Ja paskat. Pelkkiä kusimulkkuja tullut vastaan ja lukiostakin on jo 10 vuotta.

[/quote]

Sama kohtalo. Uskoin niin naiivisti siihen, että joku nuori mies rakastuisi minuun. Olin aivan varma, että niin kävisi. Enpä ole enää, enkä itsekään enää tunne oikein mitään romanttista. Realismi on ottanut vallan.

[/quote]

Mulla sama. Mun suurin haave oli aina, että tapaisin nuorena elämäni rakkauden ja seurustelumme alkuhuuma olisi ensimmäiset vuodet ihanaa ja ekstaattista. Sitten perustaisimme perheen ja tekisin useamman lapsen. Heistä tulisi elämäni tarkoitus. Perheenä yhdessä eläisimme autuaan onnellisena, mieheni kanssa saisimme yhteiset muistot ja saisimme kasvaa yhdessä kohti keski-ikää ja vanhuutta.

No kohta nelkyt, et oo vielä löytänyt sitä miestä ja luovuin jo aikaa sitten tosta lapsihaaveesta.

Luulin myös, että musta tulisi viihdealan julkkis. Olin lapsena hyvin musikaalinen ja loistava laulaja, olin musiikkiluokalla jne. No ei musta tullutkaan minkään sortin julkkista tai esiintyvää taiteilijaa, pah.

2

-Luulin ja pidin aikuisia aina viisaina, nyt sitä tajuaa, että osaamme peittää tyhmyytemme vain helpommin. Bluffataan ja ollaan olevinaan "kyllä minä tiedän mitä teen..suurinpiirtein".

-Kuvittelin muuttavani avaruuteen & lapsena etsin tv:stä luukkua, josta hypätä sisään. Tvtkin oli niin isoja, hyvin olisi mahtunut ja päässyt sinne maailmaan, jota tvstä näkyi. Eli siis lastenohjelmiin.

-Nuorena kuvittelin kaikkien harrastavan seksiä ja seurustelevan ja pidin itseäni outona, kun vielä amiksessakin sinkkuna. Ei seurustelut edes kiinnostanut.

- Samaa mitä muutkin maininnut, kuvittelin itseni supermalli kirjailija näyttelijä miljonääriksi. Ei yhtään hullumpi unelma, hienoa voisi ollakkin, mutta nyt ollaan silti liian lyhyitä ja ylipainoinenkin vielä ja duunarin töissä :)

-luulin punttisalin olevan ammatti. Kuten myös kissojen ja koirien kasvatuksen. Ehkä vielä tulevaisuudessa tulen hulluksi kissanaiseksi, toivotaan etten :D

ensin etta 6:s luokkalaiset on tosi isoja ja sitten etta ysi luokkalaiset ja lukiolaiset vasta onkin ja tietavat kaiken kaisesta. hii hoo. ollaan kaikki epavarmoja kunnes ollaan sujut itsemme kanssa. olen ollut se kuudesluokkalainen vasta 30v ikaisena. 

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 23:32"]

ensin etta 6:s luokkalaiset on tosi isoja ja sitten etta ysi luokkalaiset ja lukiolaiset vasta onkin ja tietavat kaiken kaisesta. hii hoo. ollaan kaikki epavarmoja kunnes ollaan sujut itsemme kanssa. olen ollut se kuudesluokkalainen vasta 30v ikaisena. 

[/quote]

Vanhemmiten sitä katsoo nuorempia että "voi kun ne on niin nuoria, olinko minäkin tosiaan tuollainen" :)

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 01:29"][quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 00:05"]Titanicin aikaan olin todella kova Leo fani. Luulin, että kun (joo,kun. Ei jos.) Leo tulisi vierailemaan pikkukyläämme, hän menisi kanssani naimisiin mitä pikimmiten. Ikää mulla tuolloin 9v...
[/quote]

Joo. Mulla sama, paitsi että olin 13 v. Myös Nick Carteria odottelin keikalle.
[/quote]
Mulla oli sama kuvitelma 8-vuotiaana ja tuleva mieheni oli NKOTB:n Jordan.

En käsitä tuota että kaverisuhteet olisi jotenkin hyötymistarkoituksellisia, siis miten? Annatteko kavereille rahaa vai mitä? Vai pyytääkö ne palveluksia teiltä? Mulla on aika vähän kavereita, mutta ei kyllä mitään hyötymistarkoitusta ole kellään, omituinen ajatus että sellaista ihmistä pitäisi ystävänä.

Ja en käsitä noitakaan jotka ovat kuvitelleet muuttuvansa supermalleiksi aikuisena tai tulevansa kuuluisaksi, eikö teillä ole ollut ympärillä tavallisia naisia?

Olen luullut myös, että ns. "hyvänä" ihmisenä oleminen tekisi jotenkin onnelliseksi ja autuaaksi. Ei, toki saan paljon iloa vapaaehtoistyöstä, mutta olen mielettömän yksinäinen. En ole koskaan edes seurustellut, vaikka pyyhältänyt koko nuoruuden ties missä.

Nyt elän aika pitkälti neljän seinän sisällä ja yritän hyväksyä, että tässä ollaan yksin loppuun saakka.

Ihmisten sanoma: "kyllä sä jonkun löydät" ei pidä paikkaansa. Minä kyllä löydän, mutta minua ei löydetä.

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 00:05"]Titanicin aikaan olin todella kova Leo fani. Luulin, että kun (joo,kun. Ei jos.) Leo tulisi vierailemaan pikkukyläämme, hän menisi kanssani naimisiin mitä pikimmiten. Ikää mulla tuolloin 9v...
[/quote]

Mä lähetin 7-vuotiaana Leolle kirjeen jossa toivoin että hän tulisi meidän opettajaksi :D

Kuvittelin about 11-vuotiaana, että joku ison levy-yhtiön pomo tuli vierailemaan pienen paikkakuntamme koululle ja bongaisi minut ja muutaman muun tytön luokaltamme ja perustaisimme tyttöbändin. Bändimme olisi menestyksessään samaa luokkaa kuin spice Girls ja pääsisimme tekemään ihania ja jänniä asioita, niin kuin Spice Girlsin tytötkin leffassa. Mielikuvissani palasimme maailmankiertueelta ja nousin lentokoneesta päälläni sen ajan suosikkipaitani (oranssi ja kukallinen).

Luulin, että aikuisiin voisi luottaa. Etteivät aikuiset kiusaisi.

Luulin, että rankasti koulukiusattu minä olisin voinut rakentaa hienon ja menestyksekkään elämän opiskelemalla ja tekemällä tarpeeksi töitä (not, tuli mielenterveysongelmat ja työttömyys&sairaslomakierre)

Luulin, että elämä olisi oikeudenmukaista. (rankasti kiusannut saikin jonkun hymylapsistipendin koulun päätteeksi ja menestyy aikuisena elämässä loistavasti)

Luulin, että minusta tulisi heteroseksuaali, jos niin haluaisin.

Luulin, että on väärin pitää saman sukupuolen ihmisestä, koska kansanedustaja telkkarissa vertasi sellaista liittoa ihmisen ja sian rakkaussuhteeksi.

10-11-vuotiaana käytin leikeissäni salaa äidin rintsikoita ja haaveilin miten miten minullakin on joskus yhtä isot rinnat. Oletin siis automaattisesti että kaikille (myös minulle) kasvaa vastaavat...Totuus olikin toinen ja olen edelleen, lähemmäs 30-v & kahden lapsen äitinä, lähestulkoon rinnaton. Olen onneksi oppinut hyväksymään asian hyvin, mutta huvittaa edelleen nuo rintaliivien sovittelut. :)