Keksitään vaihtoehtoisia Pirkka-niksejä
Siis sellaisia, joita Pirkka-lehdessä ei julkaistaisi.
Aloitan:
Sukkahousuista saa kätevän lähitaisteluaseen, kun ne täyttää muiden Pirkka-niksien toteuttamisessa tyhjentyneillä ruokasoodapurkeilla. Survo lahkeiden päät täyteen purkkeja ja ala huitoa!
Kommentit (10)
Kyllä ne julkaisevat nykyään ihan selviä parodioitakin. Katsokaa itse!
Sukkahousut täyttämällä saa jäniksen korvat, lyhyet tai pidemmät ja sitten päähän. Uusi ilo on lähellä.
Ryöstäessäsi pankkia, pue päällesi viidet sukkahousut.
Riisuttuasi päällimmäiset pankin ulkopuolella vedä ne kasvojesi peitoksi, jotta sinua ei tunnisteta.
Pingota toiset oven suuhun niin että poliisit kompastuvat niihin saapuessaan.
Tunge kolmannet mytyksi rutistettuna pankkitoimihenkilön suuhun, jotta hän ei pysty mölisemään.
Täytä neljännet teriä myöten ryöstösaaliilla.
Viidennet lämmittävät sinua pitkällä pakoreissulla.
(Toiseksi ja kolmanneksi ulommaiseen kerrokseen voit pukea vanhat silmäpakoiset, muodista jo poistuneet sukkahoususi)
Sukkahousun kärkiosan voi käyttää uusiokäytettävänä ehkäisykortonkina.
Kutittaa sopivasti.
Osta mahdollisimman vähän ja käytä kaikki ostamasi loppuun. Säästät ympäristöä, rahaasi ja aikaasi.
Koirien rustoluissa on paljon rasvaa. Hiero rustoluulla kätesi kyynrpäitä myöten, ennen kuin annat luun koiralle. Et tarvitse muuta käsirasvaa!
(annoin juuri koiralle rustoluun :) )
Sukkahousuista saat tehokkaan rais kaa jan karkoittimen. Laita toiseen lahkeeseen avainnippu ja toiseen vaikka käsilaukku. Heiluta sukkahousujen lahkeita kaaressa hyökkääjää kohti.
Vierailija kirjoitti:
Sukkahousuista saat tehokkaan rais kaa jan karkoittimen. Laita toiseen lahkeeseen avainnippu ja toiseen vaikka käsilaukku. Heiluta sukkahousujen lahkeita kaaressa hyökkääjää kohti.
Siihen voi yhdistää taisteluhuudon?
Kaada pesty jauhenliha sukkahousujen lahkeeseen, näin ylimääräinen pesuvesi on helppo puristella pois.