Tunnetteko "norsu posliinikaupassa"-ihmisiä?
Minulla on eräs tuttu, joka melkein aina kyläillessä onnistuu hajottamaan tai sotkemaan jotain vahingossa. Hän ei kärsi mistään sosiaalisista pelkotiloista, joten ei mene jännityksen piikkiin.
Täytyy myöntää, että nykyään kerään näkyviltä kaiken sellaisen, minkä pelkään rikkoutuvan, kun hän tulee käymään. Samoin olen vaihtanut matot helpommin puhdistettaviin ja luopunut esim. pöytäliinasta, koska en halua joka kerta joutua siivoamaan roiskeita ja tahroja niistä.
Kommentit (8)
Joo. Typpi on jotenkin kömpelö ja mämmikoura, helposti tipauttelee Asim asioita mitä ottaa käteen, selittäessä huidkii käsillä niin että kaataa laseja, kaupassa usein repulla sohii alas ja tavaroita.
Ja siis en itsekään ole mikään gasellimaisen sulavaliikkeinen, mutta tällä tyypillä tuntuu olevan poikkeuksellisen huono hahmotuskyky omista ulottuvuuksistaan tjsp. Tosi mukava ja fiksu, ei sillä.
Sori typot tms, palstailen puhelimella bussissa.
Minä itse vain 🙄
Oon saanut mm tiputettua kuvaputkitelevision pääni kautta lattialle, tiputtanut silitysraudan päähäni ja murtanut varpaani kun juoksin porakoneeseen.
Kyllä, itseni. Olen poikkeuksellisen kömpelö. Kompastelen ihan suorilta jaloilta, tiputtelen tavaroita käsistä, hajotan astioita sarjatulellea, kaadan aina ruokaa päälleni. Veljeni on samanlainen törmäilevä soppakoura, joten olen päättänyt että tää on geeneissä, vaikkei kumpikaan vanhemmista ole tällainen.
Meidän kolmesta koirasta kaksi on näppäriä ja yksi kömpelö. Kävelee ovia päin, ei löydä juttuja nenänsä edestä, kaatuu nostaessaan koipea jne. Mun sielunkumppanikoira!
Joo useampi kaveri on vähän tuollainen.
Kaverini ovat hajottaneet minulta vahingossa mm. silmälasit, useamman hienon lasin ja tipauttipa yksi vahingossa kerralla monta taulua alas seinältä, kun sai sohvalla maatessa jonkun naurukohtauksen ja potki samalla seinää jossa taulut olivat.
Yksi myös jättää aina takin ja kengät vaan keskelle lattiaa, kaapinovet auki jne :D
Perässä saa myös tarkistaa, että uuni/hella on pois päältä sen jälkeen kun hän on tehnyt ruokaa.
Itse en ole ainakaan muistaakseni hajottanut kavereilla mitään.
Olen itse , kyllä vaan . ihan hajamielisyyttäni. menen sekaisin kun jotain muuta tapahtuu, rauhassa kun elelen.
Tunnen yhden naisen, joka onnistuu rikkomaan tai sotkemaan aika usein.