Puolisoni sanoi 1.5 vuoden jälkeen vasta rakastavansa minua.

Miksi sua harmittaa että sanoit ensiksi?

Ei ainakaan hetken huumassa lurittele lemmenlauluja :) joillekin rakkaudesta puhuminen on todella vakava asia, ja rakastavansa sanoo vasta kun sitä takuulla tarkoittaa. Tärkeintä on, että sen sanoo mitä tuntee silloin kun sen tuntee. Ei mitään väliä sillä kumpi ehtii ensin, kyseessä ei ole kilpailu eikä valtataistelu. 

Mikäli suhteessa teidän välillä on kaikki kunnossa ja rakkaus kukoistaa niin ei kannata tuhlata energiaa sen harmitteluun miten tähän hetkeen olette päätyneet. Ole iloinen ja tyytyväinen että olet löytänyt jonkun jota rakastaa ja joka rakastaa. 

Öh, mitä helvettiä. Sinua harmittaa se, että rakastat ja uskalsit sanoa sen? Sori, en ymmärrä. Ja miehen puolelta tuohan kuulostaa just siltä, että nyt on varma siitä eikä sano ainakaan turhaan.

Me oltiin aika nopeita, mies nopeampi, mulla kesti vähän enemmän aikaa saada se sanotuksi.. ;-) kukin tavallaan! ei ole oikeaa eikä väärää tapaa.

Olen seurustellut poikaystävän kanssa noin 2,5 vuotta eikä olla sanottu toisillemme tuota.

6, rakastatteko silti?

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 18:48"]6, rakastatteko silti?
[/quote]
Hirveen hankala sanoa kun kummankin eka suhde, mutta uskoisin. En silti uskalla sanoa ääneen ainakaan vielä. Haluaisin kyllä kuulla mitä poikaystävä ajattelee asiasta, mutta ei mielestäni voi kysyä ennen kuin jompi kumpi ensin sanoo.

Voi sentään. Itse sanon heti kun siltä tuntuu, edellisen kanssa noin 1,5 kk siitä kun tavattiin...

Jaa, eipä ole mies moista koskaan sanonut enkä kyllä minäkään. Yhdessä ollaan oltu pian kymmenen vuotta.

Mieheni sanoi rakastavansa kymmenen päivän kuluttua ensitapaamisesta ja minäkin jo siinä vaiheessa tunsin samoin. Sitä ennen olin ollut parissa pitkässä suhteessa joissa nuo sanat sanottiin hyvin myöhään, jos ollenkaan. Ei varmaan tarvitse arvata, olenko onnellisempi tässä suhteessa...

Jokainen toki tavallaan, mutta kyllä saa todella olla tarkkaan harkitseva ja sulkeutunut tyyppi, jos menee puolitoista vuotta asian sanomiseen. Rakkaushan on ihana ja kaunis asia!

Ja niin muuten, mitä sitä murehtimaan kuka sanoi ensin? Ihanaa se on joka tapauksessa :)

Kyllä meilläkin meni puolitoista vuotta. En halunnut sanoa ensiksi joten odotin ja tulihan se sieltä lopulta.

Onko hän hämäläistä sukua?

Olemme olleet avoliitossa yli 6v enkä ole kertaakaan sanonut puolisolleni rakastavani häntä. Kysyttäessä vastaan toki "kyllä" mutta nuo sanat ovat vain ylitsepääsemätön kynnys. En ikinä lapsuudessani kuullut kenenkään sanovan kenellekään niin, en kokenut lapsuudessani olleeni rakastettu jne. Ehkä nämä vaikuttavat? Meillä kuitenkin teot merkitsee enemmän kuin yhden sanan käyttö.

Mun exällä meni täsmälleen sama aika, 1,5 vuotta. Sanoi nuo sanat varmaankin osittain koska hetkeä ennen oli ollut niin tyly, että veri jäätyi suonissa. Olin matkustanut pitkän matkan häntä tapaamaan ja odottanut yhdessäoloa.

Ei oikeastaan pitäisi käyttää rakkaudentunnustusta hyvittelynä, muisto on paha vieläkin koska odottamani hetki olikin ihan toisenlainen, ristiriitainen ja hämmentävä.

Kysymykseesi voin vaan omalta kohdalta todeta, ettei mies välttämättä ole tosissaan vaikka sanoisi rakastavansa, eikä sitä hyvää aina kannata edes odottaa. Useimmiten varmaan kyllä, mutta ei aina.

Tuntuu, että tää "rakastan sua" on jotenkin ylitsepääsemättömän hankala lause suomalaisille. Mitä ihmettä. Jos jotain rakastaa, sen voi sanoa ja kannattaa. Kyllä mä ainakin haluan kuulla mieheltäni ja äidiltä ja siskolta ja isältä et he rakastavat mua. Ja kerron heille samoin. Sanon koirallenikin usein, että rakastan sitä, koska rakastan!
Eniten ihmettelen teitä, jotka olette olleet monen vuoden suhteessa sanomatta, että rakastatte. Rakastatteko puolisoitanne? Miksi toi yksi lause on niin vaikea sanoa? Tuntuu, että kaikissa muissa kulttuureissa rakkaudesta kerrotaan lapsille ja puolisoille jatkuvasti. Kai suomalaiset sit on niin tuppisuita ja tunteettomia.
Sori tunteenpurkaus, olen vaan järkyttynyt, että jotkut elävät vuodesta toiseen kertomatta läheisilleen, että he rakastavat.

11 jatkaa:

Ihme alapeukutusta. Tyypillisen suomalaista ehkä, joku on onnellinen, rakastunut ja uskaltaa sanoa sen, pakko alapeukuttaa? Ei se rakastamisen sanominen ole niin vaarallista, sanoit tai et niin pahasti voi käydä joka tapauksessa. Mutta jos oikeasti rakastaa, kyllä se todellakin kannattaa sanoa. Ihmiset yleensä kun katuvat asioita joita eivät tehneet, eivät niitä asioita joita ovat tehneet.

Niin ja mieheni kanssa olemme olleet yhdessä kolme vuotta, edelleen hurjan onnellisia ja rakastuneita ja kerrotaan niin myös toisillemme aina kun siltä tuntuu.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 20:28"]11 jatkaa:

Ihme alapeukutusta. Tyypillisen suomalaista ehkä, joku on onnellinen, rakastunut ja uskaltaa sanoa sen, pakko alapeukuttaa? Ei se rakastamisen sanominen ole niin vaarallista, sanoit tai et niin pahasti voi käydä joka tapauksessa. Mutta jos oikeasti rakastaa, kyllä se todellakin kannattaa sanoa. Ihmiset yleensä kun katuvat asioita joita eivät tehneet, eivät niitä asioita joita ovat tehneet.

Niin ja mieheni kanssa olemme olleet yhdessä kolme vuotta, edelleen hurjan onnellisia ja rakastuneita ja kerrotaan niin myös toisillemme aina kun siltä tuntuu.
[/quote]

Joku ei uskalla sanoa sitä, pakko alapeukuttaa? Itselläni on henkisenä esteenä menettämisen pelko. Olen menettänyt elämässäni paljon, oikeastaan lähes kaiken, erilaisista syistä. Rankkoja asioita. Koko elämäni aikana on ollut vain lyhyitä hetkiä jolloin olen ajatellut "nyt kaikki on hyvin, olen onnellinen, tämä onnistuu tms" ja sitten yhtäkkiä se kaikki on jälleen poissa. Siksi en aluksi uskaltanut edes itselleni myöntää olevani rakastunut saati sanoa sitä toiselle, hänellähän olisi valta satuttaa minua pahasti kun tietää tunteistani tai sitten sattumalta hän joutuu onnettomuuteen ja kuolee elämästäni. Hän tietää kyllä tunteeni ja on seurannut vierestä elämäni useita alamäkiä. En vaan koskaan voi ääneen sanoa tai juuri edes ajatella rakastavani tai olevani onnellinen, vaikka kuinka rakastaisinkin. Jotain pahaa tapahtuu kuitenkin.