Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että minulla ei ole yhtään aitoa ystävää
07.09.2021 |
Minulla ei ole koskaan ollut todella läheisiä ystäviä. Ikävöin kuitenkin erästä menehtynyttä ystävääni usein, vaikka emme olleet edes tunteneet kauhean kauan. Hänen kanssaan vain tuntui, että tästä voisi kasvaa todellinen sydänystävyys. Matkamme kuitenkin jäi pahasti kesken.
Nyt tuntuu, että jokainen ”ystävyyssuhde” on hyvin pinnallinen eikä juurikaan mitään kasvua ole vuosien mittaan tullut. Koronan takia myös moni kaverisuhde on tullut lähes loppuunsa. Inhoan, jos viesteihini vastataan viikon päästä tai ei koskaan. Suunnitelmia on, mutta toisesta ei kuulu mitään. En myöskään halua aina olla kysymässä toisen perään- tulee jo ahdistelu mieleen. Selkeästi en vain ole kyseiselle henkilölle tärkeä.
Perhe on, joten yksin en ole. Ehkä en edes tarvitse syvällisiä ystävyyssuhteita. Olen vähän menettänyt muutenkin uskoa ihmisiin, enkä edes jaksa tapailla ketään joka viikko. Olisi tietysti kiva olla yksi ystävä, kelle jakaa elämän asioita.
Halusin vain avautua näin anonyymisti ja jos jollain on samanlaisia tuntemuksia, saa jakaa oman tarinansa.
Kommentit (4)
Mitä jos etsii uusia fiksuja tuttuja, yhtenä uutena tavoitteena elämässä, sellaisia jotka vastaavat nopeammin, ei viikon parin päästä. Äkkiä huomaa minkälainen toinen on. Että olisi samalla taajuudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä jaan nykyään "kaiken" vain mieheni kanssa. Jos haluan nähdä/jutella ihmisten kanssa, niin ne on miehen sisaruksia tai vanhemmat. Näin se vain on mennyt vuosien saatossa. Minäkään en jaksa nut enää pitää yksin yllä kaverisuhteita joissa toinen jätti vastaamatta/tulematta vaikka sovittiin jne, ja näitä oli useita. Harmittaa kyllä ettei ystäviä ole, mutta en oikeastaan voi ketään ystäväkseni pakottaa, kun minua ei sellaiseksi haluta. Jännästi seurani kelpaa todella mainiosta miehen suvulle, sekä miehen kavereille.
Minulla oli aikanaan hyviä ystäviä, mutta muuttojen takia olen jäänyt varsin yksin. Tämä surettaa koska hyvä ystävyys on niin mahtavaa, kumpaakin kiinnostaa toisen elämä( kannustavassa mielessä), voi jakaa ajatuksia ja arkihömpötyksiä.
Valitettavasti ystäväni jäivät satojen kilometrien taa ja yksi ei saa millään tultua koskaan minua tapaaman vaikka hän viestittelee onneksi tiiviisti. Toinen taas joskus tulee käymään( eli ystävyys kiinnostaa), mutta hän on surkea viestittelijä ja vastaa harvoin ja parilla sanalla.
Tosi kurja tunne että ystävä ei välitä. En vaadi mitään ihmeitä, vain jotain vastakaikua ja minunkin suuntaani hakeutumista. Ihmisillä on aikaa somessa tutkia kaikki julkkisten postaukset ja katsoa kaikki sarjat mutta ei yhtä viestiä kaverille laittaa, vie minuutin. Sanojensa mukaan ovat kavereitani, mutta itsestä ei enää tunnu siltä. Ketään en ala hätyyttämään.
Ystäviä jaksaa yhä harvempi. On mennyt niin vaikeaksi.