Lue keskustelun säännöt.
Inhoan vartaloani
14.10.2014 |
Inhoan vartaloani ja tiedän, ettei minusta voi kukaan mies tykätä. Minulla on jenkkakahvat, paksut reidet, iso takamus ja ryppyinen vatsa. Nyt olen raskaana ja tämä itseinho on kasvanut ihan sfääreihin. En tiedä mitä tehdä. Itkettää olla tällainen rumilus. Ymmärrän hyvin, että mieheni katselee muiden naisten kuvia (iltapäivälehdet, babe-kuvat,..). Silti se loukkaa.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2: Ihailtavaa! Pääsisinpä itsekin joskus tuohon tilanteeseen. Mun miehessä ei ikä näy, edelleen hyvännäköinen ja hyväkroppainen.
3: Eipä oikeastaan. Kehuu, mutta en usko hänen sanojaan. Satunnaisia lipsahduksia on ollut, ne liittyvät tilanteisiin, joissa olen lähtenyt kyselemään. Esimerkiksi, että mikä niissä lehtien naisissa viehättää. Niissä on käynyt ilmi, että vertailee mua muihin.
Isompi ongelma on tuo, että lähden kaivelemaan asioita. Mun itsetunto ulkonäköni suhteen on ollut huono aina. Toki välillä parempi, mutta aina olen kokenut riittämättömyyttä.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 09:12"]
2: Ihailtavaa! Pääsisinpä itsekin joskus tuohon tilanteeseen. Mun miehessä ei ikä näy, edelleen hyvännäköinen ja hyväkroppainen.
3: Eipä oikeastaan. Kehuu, mutta en usko hänen sanojaan. Satunnaisia lipsahduksia on ollut, ne liittyvät tilanteisiin, joissa olen lähtenyt kyselemään. Esimerkiksi, että mikä niissä lehtien naisissa viehättää. Niissä on käynyt ilmi, että vertailee mua muihin.
Isompi ongelma on tuo, että lähden kaivelemaan asioita. Mun itsetunto ulkonäköni suhteen on ollut huono aina. Toki välillä parempi, mutta aina olen kokenut riittämättömyyttä.
[/quote]
Mä en muuten usko että minuun vaikuttaisi mitenkään sekään vaikka mies olisi kuinka hyvännäköinen edes. Minulle vaan ulkonäkö ei ole mitenkään kovin tärkeää, eikä miehellenikään.
Joskus nuorempana oli, ja teininä ja siinä parikymppisenä olin suorastaan neuroottisen ahdistunut "rumuudestani". Mutta jossain vaiheessa tajusin että se ulkonäön vatvominen on täysin turhaa, se ei tee minua yhtään kauniimmaksi mutta se pilaa mielialani ja rajoittaa elämääni (en esim. mennyt ikinä mihinkään baareihin nuorena koska ajattelin että niin rumaa kuin minä naurettaisiin vaan). Huomasin, että voin itse valita mitä ja miten ajattelen ja vaan lopetin sen ulkonäköäni koskevien pessimististen ajatusten pyörittelyn. KOrvasin tietoisesti ne ajatukset ajatuksilla siitä mitä kaikkea hyvää kroppani tekee ja on. Lähipiirissä ollut kuolema 32-vuotiaana syöpään sai sekin osaltaan olemaan kiitollinen siitä että on se -rumakin- kroppa joka on terve ja hengissä, ja päättämään nauttia elämästä niin kauan kuin voi, ilman jonkun ulkokuoren murehtimista.
t. 2
Mene terapiaan pohtimaan heikkoa itsetuntoasi. Minun tekee pahaa että sinulla ON mies jolle odotat lasta ja pohdit miten kukaan mies voisi sinusta pitää -oikeesti; mitä hittoa?
Miksi olet tuossa suhteessa?
Jos taas alat jauhamaan ettet kelpaisi muillakaan niin se kertoo taas paljon sinusta kumppanina.
Kroppaansa voi muuttaa ja itsetuntoaan voi kehittää. Odotin että joku hoikka sinkku tässä valittaa mutta sinullahan menee mukavasti.
Jos et usko mitä kumppani sanoo niin miten kukaan voi auttaa? Kuulostat mustasukkaiselta ja teet miehestä syyllisen väkisin. Hän ei voi mitään koska et itseäsi rakasta.
Ajattele; jos sama kierre jatkuu lapsellesi? En usko ettet huonosta itsetunnostasi itkisi tai puhuisi kun lapsi syntyy ja lapsi tulee oppimaan teiltä miten kommunikoitte. Toi on surullista ja väärin. Ota vastuu itsestäsi, kaikki ei ole miehesi syytä!
6: Olenko syyttänyt ja syyllistänyt miestäni? Tiedän kyllä, että ongelma on minun. Olen toki miettinyt eroa, ei mun itsetunto todellakaan suhteen laatua paranna. Kenenkään kanssa.
2: Tiedän, että minun pitäisi tehdä sama, mutta muutos on vaikea! Törmään siihen, että pelkään muiden ajattelevan, että kuvittelen itsestäni liikaa. Se on ollut tähän asti mahdotonta ylittää. Kiitos tsemppauksesta, ehkä mä kasaan itseni ja yritän vielä kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palaan vielä vastaamaan. Nro 2:n inspiroimana olen nyt onnistunut poistamaan suurelta osin itseäni haukkuvat ajatukset. Mitään hyvää ja positiivista en itsestäni keksi vielä tilalle, mutta hyväksyn sen ja taputtelen itseäni olalle haukkuken karsimisesta. Huomasin, että nimenomaan vatsa on suurin kipupiste. Ja nyt kun raskaudessa onvaihe, jolloin vatsa on kasvanut, mutta näyttää lähinnä läskiltä, en pysty sitä ajatuksissani kohtaamaan. Toivoisin, et selkeän vauvavatsan kasvaessa tilanne helpottuu.
Minä en inhoa omaani, vaikka on ylipainoa, selkä- ja vatsamakkaroita, raskausarpia, riipputissit, suonikohjuja jne. Rakastan vartaloani, koska se on terve ja on jaksanut minua jo muutaman vuosikymmenen tässä maailmassa palvella. Seksihommiinkin oikein toimiva vaikkeio kaunis olekaan. Eipä se enää ole mieskään sen nätempi näky, ikä tekee tehtävänsä ;-)