Onko kellään erityisen hyvää kanasalaatin ohjetta???
Kommentit (5)
litra öljyä
kilo voita
litra kermaa
pekonia maun mukaan
vähäsen kananfilettä
paista kana ja pekoni. sekoita aineet keskenään. nauti majoneesin kera!
Lautaselle salaatinlehtiä pohjalle, päälle kurkkua, tomaattia, sipulia, ananasta, kaikkea vihannesta mistä nyt tykkääkin, raejuustoa tai fetaa ja vähän kastiketta. Päälle juuri paistetut kuumat kanasuikaleet.
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaatteja
kurkkua/ maustekurkkua
kanaa
mozzarellaa
paljon punasipulia
päälle balsamicoa ja oliviiöljyä ja mausteita oman maun mukaan
Laitan tän italialaisen. On hyvä jos tykkäät basilikasta ja valkosipulista.
Jokaiselle ruokailijalle kanafilee grillattuna. Mausta kana fileet suolalla ja pippurilla. Leikkaa filee n. 5 siivuun salaatin päälle.
Rapeaa salaattia esim. romaine
Parmesan lastuja päälle.
Ja kastike:
1 ruukku basilikaa
sambal oelekia (tai pippuria jos ei ole) ripaus
1 valkosipulin kynsi
3 rkl majoneesia
2 dl creme fraicea tai kermaviilia
ripaus suolaa
Tehosekoittimessa kastike tasaiseksi ja levitä salaatin ja kanojen päälle. Parmesan viimeiseksi ja pippuria myllystä.
kana
makaroni
kana