G: Ajaisitko autoa jos sinulla olisi alkoholia veressä mutta alle rajan?
Eli lähtisitkö ratin taakse jos olisit jurrissa muttet niin paljon että sinua voitaisi syyttää rattijuopoudesta? Entä jos kyydissä olisi lapsia tai muita perheenjäseniä?
Kommentit (15)
Kauppaopistossa oikeusopin opettaja sanoi, että.vakuutus ei korvaa, jos on alkoholia veressä, vaikkei olekaan yli rattijuopumusrajan.
Kyllä meillä aikoinaan kaveriporukan baari-illan kuskivuorossa oleva yleensä yhden oluen otti. Niin tein minäkin. Toki sen yleensä otti alkuillasta ja kotiin lähdettiin puolen yön toisella puolella, mutta kumminkin. En osannut silloin, enkä ehkä oikein nytkään ajatella että siinä olisi ollut jotain väärää.
Muutaman kerran olen ajanut, tyyliin 2 km matkan puskassa parin tuopin jälkeen. Nykyiseltään en ajaisi edes tuota pätkää, En sen takia, etten olisi ajokunnossa vaan jos jotain tapahtuisi niin sitä kuitenkin miettisi olisiko tapahtunut jos olisi jättänyt ne pari juomatta.
Kyllä. 0,5 on raja ja sen alle voi olla. Enkä ole jurrissa.
Mietittekö siis lainkaan kohonnutta onnettomuusriskiä? Lähtisittekö ajamaan myös esimerkiksi väsyneenä?
Olen ajanut syötyäni yhden suklaakonvehdin, jossa sisällä jotain likööriä. Ajan silloin tällöin jatkossakin, enkä ole sen takia jurrissa. 0,2 promillen rajakaan ei sillä "nauttimisella" ylittyisi niissä maissa jossa sellainen on käytössä. Muiden kyydissä olevien lukumäärällä tai henkilöllisyydellä tai iällä ei ole yhtään mitään vaikutusta toimintaani tässä kysymyksessä. Juomien suhteen sovellan nollatoleranssia, eli en tietoisesti nauti alkoholipitoisia juomia 12h aikana ennen ajamistani lainkaan.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 21:15"]Mietittekö siis lainkaan kohonnutta onnettomuusriskiä? Lähtisittekö ajamaan myös esimerkiksi väsyneenä?
[/quote]
Olen ajanut monesti väsyneenä.
Olen joutunut ajamaan väsyneenä. Olen ajanut myös esim. kotiin päivällisiltä yhden kokonaisen viinilasillisen jälkeen, joskus joku kyydissä ja joskus yksin. Rajan alle menevä promillelukema ei tosiaan tarkoita että olisin yhtään "jurrissa", en edes pikkuhiprakassa, varsinkin kun viini on minulle ruokajuoma eikä se ruoan kanssa nouse edes päähän.
Olen ajanut ravintolaillallisen jälkeen, alussa oli kuoharia ja ruuan kanssa 8cl viiniä.
Ajan. En humallu yhdestä ravintola-annoksesta.
Itse voisin juoda yhden oluen ennen ajamista, mutta että juomisen ja ajamisen välillä olisi vähintään 2 tuntia. Ja jos olo on yhtään hiprakkainen, en aja. Ja jos näkisin kaverin juovan vaikkapa pari, kolme kaljaa ja olisi pian lähdössä rattiin, en päästäisi.
Alle 0,5 promillen ei ole jurrissa. Siinähän se idea on.