Kun puoliso käyttäytyy niin, mitä ei hyväksyisi minun tekevän.
Puoliso jättää kertomatta asioita. Huomasin sen, huomautin ettei ole sopivaa ja haluaisin ettei tämä jatku. Puoliso jatkaa samalla tavalla. Ei halua kertoa asioista, kun on jo etukäteen päättänyt etten kestä niitä ja hermostun. Kun kysyin, voisinko itse tehdä noin niin en voisi, oli hänen vastaus.
Miten tässä kannattais edetä? Tunnen itseni täydellisen idiootiksi, kun olen antanut tämän tapahtua. Vaikka olen pyytänyt muuttamaan toimintatapaansa niin ei sitä silti ole tehnyt. Tuntuu, että kunnioitus on täysi nolla :(
Kommentit (10)
Ryhdy sinä samaan puuhaan ja ala sillä välin hommaamaan omaa kämppää.
Onkohan tuo asioiden kertomatta jättäminen sellainen ominaisuus, josta ei opi pois koskaan. Eli toivo menetetty
Kun antaisit yhden esimerkin siitä, mitä jätti kertomatta!
Useampia asioita, mitä on tehnyt ja missä ollut. Liittyen naiseen, ystävä kuulemma. Mutta sellainen, josta minä en tiedä juuri mitään. Eikä kuulemma kuulukaan tietää. Kun tulen kuulemma mustasukkaiseksi. Useita tapauksia tähän liittyen. Eikä ymmärrä, että hermostun enemmän siitä, ettei kerro. Minulla ei kuitenkaan saa olla samanlaista ystävää.
Vierailija kirjoitti:
ottaa hänen tilalleen kaksi minipossua.
<3 ihana neuvo <3
On serkkutyttö se suttura vain....
Lea Lavenin sanoin, eioo eituu. Ootko ap holhouksenalainen vai muuten vaan todella yksinkertainen tapaus? Äijä touhuu toisen ämmän kanssa omiaan etkä sä tee mitään. Mistään pelkästä kaverista ei ole kyse, siitä voit olla varma.
Mutta kuitenkin halusit siitä puolison itsellesi?
Ehkä se onkin aika erota. Kerro sille ennen iltalenkkiä. Jos se vaikka on itsekin sitä mieltä ettei jaksa enää sellaista kyttäämistä ja painostamista.
Noh, jos asia häiritsee sinua paljonkin eikä puoliso muuta tapojaan niin ainoa vaihtoehto valitettavasti on jättää se ja ottaa hänen tilalleen kaksi minipossua.