Lue keskustelun säännöt.
isäni kuoli ja nyt pelkään
03.10.2014 |
Isäni kuoli hiljattain. Oli terve ja hyväkuntoinen mies, eikä vielä kovin vanhakaan, mutta kuoli kuitenkin.
Nyt pelkään kuollakseni, että muutkin perheenjäseneni tai rakkaani kuolevat. Eniten pelkään mieheni ja poikani puolesta. Kun ne lähtevät aamulla töihin tai kouluun , pelkään että sattuu liikenneonnettomuus, mies putoaa telineeltä, saa sydänkohtauksen, tai illalla kun lapsi lähtee kaverilleen, pelkään, että hän joutuu tappeluun tai sen kaverit tappaa sen jonnekin metsään niin kuin lehdissä puhutaan teinipojille käyvän. En uskalla päästää irti, tuntuu että pitäisi olla kokoajan vahtimassa, ettei heille tapahdu mitään. Mies vielä tupakoi ja joka yö kuuntelen huolissani sen kuorsausta, että onko kurkussa jotain ylimääräistä. Teiniä käyn öisin myös ovelta kuuntelemassa, että hengittäähän se vielä. Soittelen perään kun eivät ole kotona ja menen sykkyrään jos eivät vastaa tai akku on lopussa. Isää lähdettiin etsimään juuri siksi kun se ei vastannut puhelimeen enää.
Milloin tämä helpottaa?
Kommentit (3)
Ap jatkaa.
Isäni kuolemasta on kuukausi. Omaa kuolemaani en pelkää, elämäni on ollut juuri sellaista kuin haluan sen olevankin, mutta pelkäännoide muiden kuolemia. En haluaisi luopua heistä. Ja ajattelen mielessäni niitä mahdollisia viimeisiä hetkiä kun ihminen tajuaa, että nyt se loppui ja läheisten asiat jäi järjestämättä ja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin pelkään. Eikä ole kamalasti helpottanut kymmenessä vuodessa. Jos joku osaisi jotain neuvoa, niin minäkin mielenkiinnolla luen.
Mun isä kuoli myös yllättäin, ennen 50-vuotispäiväänsä. Olin ensimmäiset kuukaudet ihan sumussa, en muista siitä oikein mitään. Sitten alkoi helpottaa.
Mulla ei tullut tollasia pelkoja kyllä muistaakseni. Itse asiassa pidemmällä aikavälillä kävi juuri päinvastoin: lakkasin pelkäämästä. Olin ennen aika ahdistunut, pelkäsin jatkuvasti, että tulee joku romahdus tai jotain kamalaa tapahtuu. Sitten kun tapahtui se yksi kauheimmista asioista eli läheisen kuolema, täysin varoittamatta, enkä silti romahtanut, elämä ympärillä jatkui jne., lakkasin pelkäämästä. Tuli tunne, että pitää elää tässä ja nyt, eikä jossitellen tai tulevaisuutta murehtien, koska kuka tahansa voi kuolla koska tahansa, myös minä. Ja jos tuhlaa elämänsä pelkäämiseen, murehtimiseen, huolehtimiseen, ei ehdi rakastaa, tuntea, ja kokea.
Anna ajan kulua. Jos tuntuu, että huoli ei helpota tai pahenee, hae keskusteluapua. Tuo kuulostaa ihan normaalilta, jos kuolemasta on vasta vähän aikaa. Asian tajuamiseenkin menee pitkään.