Millaisia vanhempia teillä 80-luvulla syntyneet on/oli?
Millaisia teidän isät ja äidit ovat olleet?
Innoituksena aiheelle tuleva "Munkkivuori -sarja, josta lehdissä on kirjoiteltu sekä aiempi "70-luvulla syntyneiden äidit" -ketju.
Itselläni oli melko vapaa kasvatus, sain itse ilmoittaa kotiintuloajat. Lisäksi karkkia ja suklaapatukoita sain paljon, kun vanhemmat yrittivät vältellä riitoja ja hyvitellä kaikenlaista sekoilua. Työpäivät olivat vanhemmillani pitkiä, eikä yhteisille leikkihetkille ollut voimia. Viikonloppuisin käytettiin alkoholia, "juhlittiin" ja riehuttiin ja sunnuntaina leikkittiin, että mitään ei tapahtunutkaan. Sanottiin kyllä, että rakastetaan ja välitetään, mutta kaikki aikuisten elämän asiat suljettiin lapsilta pois. Rahaa huvipuistoon ei ollut, mutta alkoholiin ja autoon kyllä. Isä dominoi perheen rahankäyttöä.
Omalle lapselleni mm. rajojen asettaminen, negatiivisten tunteiden käsittely ja riitatilanteet ovat nykypäivänä haastavia ja hämmentäviä.
kun halusin päästä poikuudestani, niin isäni vei minut bordelliin.