Mikä neuvoksi kun oman kumppanin kanssa ns. kasvaa erilleen ja seksi etoo puolison kanssa
Voiko kipinän palauttaa suhteeseen? Kuinka? Olemme nykyään kuin kämppikset. 7-vuotta yhteiseloa takana, ei viitsisi koko suhdetta vain tällaisen takia lopettaa, mutta tilanne stressaa minua todella paljon ja toisinaan tuntuu ettei ulospääsyä ole. Puhuttu on mutta tuntuu ettei siitä tule kuin riita aikaiseksi. Kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa? Puoliso sanoo itse olevansa tyytyväinen mutta minä en ole. Tätä jatkunut melkein vuoden.. kannattaako enää yrittää? Ristiriitaista kun rakastan kyllä häntä mutta tuntuu siltä ettei meidän välillämme ole enää mitään muuta kuin ystävyyttä.
Kommentit (2)
Kannattaa yrittää. Olen lukenut tutkimuksia että ihmiset jotka olivat eroamassa mutta päättivät jatkaa yhdessä olivat myöhemmin tyytyväisiä päätökseen. Jos kumppanisi on mielestäsi jotenkin muuttunut, niin sehän kertoo vaan että hän voi muuttua vielä uudelleenkin.
Lusikat jakoon ja eri osoitteisiin.