Synnyttäneet naiset hei!
Kysyn lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä synnytys/synnytykset tekivät alapäällesi? Jonkinlainen muutos on toki väistämätön ja kuuluu elämään, mutta jäikö jotain ongelmia liittyen ulkonäköön/tuntumaan, seksiin tai pissaamiseen? Ja myös ne positiiviset kertomukset olisi oikein tervetulleita :)
Kommentit (23)
No sama mulla, en huomaa mitään eroa. Ihan ku pilde ois suunniteltukin siten, että sillä pystyy synnyttää.
Tunto huononi siis emättimestä (emätin orgasmi hankalampi saada) mut klit.orikseen ei vaikuttanut.
No ei tehnyt yhtään mitään. Turvotus kesti 3-4 päivää.
En huomaa eroa, eikä ole mieskään moisesta maininnut. Ja usko pois, on sen luontoinen, että sanoisi kyllä.
Ei mitään eroa, ei tullut turvotusta ja en huomaa mitään eroa aikaan ennen synnytystä. Orgasmit tosin ovat aikaisempaa voimakkaampia.
Mun viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut 10 vuotta eikä mitään "vaikutuksia" enää tunnu. Mulle tehtiin molemmissa synnytyksissä epparit, jotka aiheuttivat seksin aikana ensimmäisinä vuosina herkästi hankauksesta johtuvaa kipua, mutta enää ei ole mitään. Tunsin alapään löysyyttä myös usean vuoden ajan, mutta vuosien mittaan palautumista on tapahtunut. Ei siis kannata odottaa, että paikat palautuu hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Tunto huononi siis emättimestä (emätin orgasmi hankalampi saada) mut klit.orikseen ei vaikuttanut.
Suurin osa emättimestä on tunnotonta ihan synnytyksestä riippumatta eikä sellaista olekaan kuin emätinorgasmi. Todennäköisesti puhut nyt lantionpohjalihaksista.
Mulle tehtiin sektio, mutta lantionpohjalihakset muuttuivat (löystyivät?) raskauden myötä. Muutenkin tuntui, että emätin + kohtu meni jollain tapaa uusiksi. Välillä myös ollut hyvin pienimuotoista virtsankarkailua, jos olen kyykkivässä asennossa ja aivastan. Tosi harvoin kuiten näin käy. Orgasmien huippu myös jäi jotenkin pois.
Nyt kolmen vuoden jälkeen synnytyksestä alkaa olemaan ikäänkuin ennallaan tuo alapää ja orgasmeissa on taas voimaa. Ennen raskautta seksi saattoi olla kivuliasta jos meni liian syvälle.. Nyt ei ole sellaista ongelmaa , joten seksi on paljon parempaa :)
Minusta väri muuttui asteen verran vaaleanpunertavasta hailakan ruusunpunertavaksi. Välilihanleikkauksen arpi on olemassa, mutta se on huomaamaton. Ennen kuukautisia paikat ovat herkemmät kuin ennen. Tällä on ollut positiivinen vaikutus petipuuhissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunto huononi siis emättimestä (emätin orgasmi hankalampi saada) mut klit.orikseen ei vaikuttanut.
Suurin osa emättimestä on tunnotonta ihan synnytyksestä riippumatta eikä sellaista olekaan kuin emätinorgasmi. Todennäköisesti puhut nyt lantionpohjalihaksista.
Naisem g-piste on emättimen seinämässä.
Minulle jäi jokin pullistuma ja virtsankarkailu, joka on leikattu, muttei täysin parantunut. Varmaan on arpiakin, mutta eipä ne siellä mitään haittaa. Yksi repale/ ei niin hyvin yhteen osunut ompelu pienemmässä häpyhuulessa. Varmaan on löysempi myös enkä löydä oikein lantionpohjalihaksia. 3 synnytystä.
Virtsa karkailee jos yskin tai ponnistaen nostan jotain painavaa. Tunto huonontunut siellä..
Virtsa karkailee helposti jos aivastan tai juoksen. Tiukkuuden säilymisen eteen tehtävä lantiopohjan lihaksia. Lievä laskeuma myös, mutta ei vaikuta seksiin ainakaan vielä. Ulkonäköön ei itellä vaikuttanut.
Edestäpäin ulkonäkö ei muuttunut ja klitoris ja häpyhuulet on reikään saakka yhtä nätit kuin ennenkin, mutta sitten reiän kohdilta peräaukkoon saakka tuli tummentumaa ja meni rumemmaksi.
Väliliha ommeltiin ruttuun, eli se on kummallisen näköinen eikä sellainen sileä kuin ihmisillä yleensä.
Siinä on siis sellainen rypyläkasa jotain ihoa joka on ommeltu päin p er cettä - kirjaimellisesti :D
Tunto parani, paikat on herkemmät ja orgasmit tulee nykyään helpommin (pelkällä penetraatiollakin).
Peppureikä/väliliha siis muuttui rumaksi, ei itse bimbbbi.
Pari kk synnytyksen jälkeen alkoi tuntua samalta kuin ennen. Repeämien tikkien lähdettyä oli vielä hetken kireältä tuntuvia kohtia ja jonkinlainen tuntuma puuttui, kai lantiopohjan lihasten heikkoutta. Virtsan pidättelyssäkin oli pieniä vaikeuksia. Tein lantiopohjan harjoituksia niin kai se jotain auttoi, vaikka tuntui etten osaa tehdä niitä oikein.
Kiva kuulla että moni on selvinnyt vähin vaurioin!
EI juurikaan mitään eroa, ehkä vähän löystyi mutta ei merkittävästi. Näyttää mielestäni samalta kuin ennenkin. Seksi tuntuu paremmalta kuin ennen, en tiedä johtuuko synnytyksestä vai harrastetaanko vaan nykyään miehen kanssa parempaa seksiä.
Mulle tuli ekasta synnytyksestä, jossa pisin ponnistusvaihe, pari tikkiä, mutta ei jäänyt mitään arpea. Seuraavat ponnistukset olivat vähä nopeampia ku olin pystyasennossa. Ponnistusvaiheen pituus on aika isokin tekijä koska kudokset joutuu kovemmalle koetukselle mitä pidempään pinnistelee... Yhdynnät pystyttiin aloittamaan pian synnytyksistä enkä itse kyllä huomannut eroa, mieskin oli silloin ekan jälkeen aika helpottunut asiasta. Ja lähtökohdat olivat kuitenkin ihan siro ja urheilullinen parikymppinen eli ei mitenkään keskimääräistä huonommat todella. Ei ole tullut kohdun tai emättimen laskeumia eikä inkontinenssia. Heti raskauden ja synnytyksen jälkeen kyllä sillälailla heikommat lantionpohjan lihakset sillä tavalla, että niitä treenatessa huomasi, että lihaksia ei pystynyt jännittämään heti yhtä voimakkaasti ja pitkään. Vahvistuivat kuitenkin aika nopeasti. Imetysaikoina en myöskään kärsinyt kovin pahasti limakalvojen kuivuudesta eikä liukkaria tarvittu. Orgasmin sain heti samoin kuin ennenkin yksin ja miehen kanssa. Siihen ei synnytys vaikuttanut mitenkään. Siis ihan täysin kunnossa. Raskaus- ja imetysaikoina tottui menkattomuuteen ja menkkojen alkamiseen oli varmaan vaikeinta sopeutua
Emättimen aukko kasvoi eli yhdyntä helpottui. Nykyään saan myös orgasmin yhdynnässä ilman klitoriksen stimulaatiota kädellä.
En ole itse huomannut mitään eroa.