Miten suhtautuisit koirattomaan kaveriisi joka jaksaa muistuttaa tutkimuksesta että koirasi tuhoaa ilmastoa saman verran kuin henkilöauto?
Eikä vaan ymmärrä lopettaa vaikka melko suroaan olen jo sanonut että ei todellakaan kiinnosta yhtään
Kommentit (21)
Sanoisin että heipparallaa, ja pistäisin välit poikki.
No lähdetään nyt siitä, ettei tuollainen edes olisi kaverini.
En jaksaisi viettää sekuntiakaan elämästäni aikaa tuollaisen kanssa, joten lopettaisin vaan yksinkertaisesti yhteydenpidon.
Vaikea uskoa, että kukaan tuollaista sanoisi kaverilleen. Oletko se sama jankkaaja joka jankkaa täällä joka päivä? 0/5
Koirani on minulle tärkeä, samon sinä.
Koirasta en voi luopua.
Ostaisin isoruokaisen katumaasturin koirien kuljetukseen.
Varmaan ensin takakuristuksella vintti pimeäksi ja siitä hakettimen kautta koiranruoaksi.
No kukaan normaalijärkinen ei puhu tuollaisia asioita kenellekään, varsinkaan kaverilleen 😂
Vaikea uskoa aloitusta todeksi
No sitten voi toki ruotia läpi kaverin omat valinnat: lomamatkat, lihansyönnin, lapsien lukumäärän, autoilun, vaatevalinnat ja muun kulutuksen. Kukaan ei selviä elämästä tekemättä edes jossain määrin hallaa ympäristölle, ei edes Pentti Linkola.
Enpä tuommoista kaverille sanoisi, ellei ole ärsyttävä hippi joka ei kuitenkaan elä paasauksensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
No sitten voi toki ruotia läpi kaverin omat valinnat: lomamatkat, lihansyönnin, lapsien lukumäärän, autoilun, vaatevalinnat ja muun kulutuksen. Kukaan ei selviä elämästä tekemättä edes jossain määrin hallaa ympäristölle, ei edes Pentti Linkola.
Linkola jopa lisääntyi ja aivan helvetin pitkään täällä saastuttamassa. Tyypillinen vihreä.
Hyvin viisas kaveri, kannattaisi enemmän kuunnella mitä puhuu. Tyhmät hankkii koiria.
Koirasi hiilijalanjälki ei ole mitään verrattuna kaverisi. Ellei kaverisi kävele alasti ja asu lämmittämättömässä talossa ja käy lämpimässä suihkussa useampia kertoja viikossa, hän tuhoaa ihan helposti enemmän luontoa kuin koira. Maapallo ei ole vain ihmisten, vaan myös eläinten, eikä eläinten olemassa olon tarvitse loppua, koska ihmiset lisääntyvät ja kuluttavat kaikkea liikaa.
Koirat eläisivät ihan hyvin ilman muovia täällä maapallolla. Elääkö ystäväsi? Jokainen hänen pesemässä akryyli/polyesterivaate aiheuttaa vesistöihin lisää mikromuovia. Ongelmamme ei ole eläimet, vaan kaikkea turhaakin kuluttavat ihmiset. Heidän jäljiltään sekä ilmasto, että jäteongelmat ovat suuria.
Asioista jankuttavat ihmiset ei kuulu kaveripiiriini.
Vierailija kirjoitti:
No kukaan normaalijärkinen ei puhu tuollaisia asioita kenellekään, varsinkaan kaverilleen 😂
Vaikea uskoa aloitusta todeksi
Onko niin törkeä kertoa kaverille ihan vaan aito fakta. Pitääkö kaverin olla tietämätön että tuhoaa ilmastoa koirallaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kukaan normaalijärkinen ei puhu tuollaisia asioita kenellekään, varsinkaan kaverilleen 😂
Vaikea uskoa aloitusta todeksiOnko niin törkeä kertoa kaverille ihan vaan aito fakta. Pitääkö kaverin olla tietämätön että tuhoaa ilmastoa koirallaan?
"Tuhoaa ilmastoa koirallaan", voi herrajumala.
Pitäiskö kaikki koirat sitten tappaa?
Koirista ja muistakin lemmikeistä on tutkitusti apua ihmisten mielenterveydelle, lisäksi koiraa pitää ulkoiluttaa, mistä seuraa että omistaja harrastaa päivittäin liikuntaa. Toisista koiranomistajista saa lisäksi helposti ystäviä.
Koirilla on huomattavasti enemmän hyviä kuin huonoja vaikutuksia. Ei kaikkea voi mitata pelkässä hiilijalanjäljessä. Mahdatko olla joku fanaatikko vai vaan koirien vihaaja?
kaveri on fiksu ja tietää asioita