Rakennusmiehet käyttivät hyväksi pikkutyttöä
Nuori perhe muutti uuteen taloon jonka naapurissa oli vapaa tontti.
Yhtenä päivänä Skanskan rakennusmiehiä saapui ja aloitti rakennustyöt tyhjälle tontille.
Perheen 5-vuotias tytär luonnollisesti kiinnostui naapurissa olevasta rakennustyömaasta ja alkoi jutella työmiesten kanssa.
Tyttö pyöri rakennuksella ja lopulta työmiehet, joilla kaikilla oli kultainen sydän, enemmän tai vähemmän adoptoivat tytön jonkinlaiseksi maskotikseen.
Juttelivat tytölle, antoivat tytön istua kanssaan kahvi- ja ruokatauoilla, ja antoivat tälle pieniä tehtäviä jotta tämä tuntisi itsensä tärkeäksi.
viikon päätteeksi, perjantaina, antoivat tälle kirjekuoren, jossa oli 3 euroa 10 sentin kolikoina. Ikään kuin 'palkkapussiksi'.
Tyttö vei 'palkkapussinsa' kotiin, jossa hänen äitinsä ehdotti, että työstä ansaitut rahat vietäisiin pankkiin, ja perustettaisiin samalla tytölle säästötili.
Pankkineiti kuunteli ihmeissään tytön kertoessa 'työstään' rakennuksilla, ja että hän oli todella saanut 'palkkapussin'.
'Sinun on täytynyt todella työskennellä kovasti saadaksesi näin paljon palkkaa!' sanoi pankkineiti. Johon tyttö ylpeänä vastasi, 'Työskentelin koko viikon työmiesten kanssa rakentaessamme sitä isoa taloa.'
'Hyvänen aika' pankkineiti sanoi, 'menetkö tälläkin viikolla rakennukselle töihin?'
Pikkutyttö mietti hetken ja vastasi sitten, 'Kyllä varmaan, mikäli ne Starkin runkkarit toimittavat ne vitun tiilet ajoissa.'
Kommentit (4)
Onneksi otsikon mielikuva ei vastaa kertomusta. :)
Ihan hauska, vaikka otsikko ei ollutkaan mitenkään vetävä
Kiva stoori. Muuten oliskin ihan mukavaa tuollainen paitis että rakennustyömaalle ei ole kyllä mitään asiaa ulkopuolisilla tätä nykyä. Ison riskin työmaaksi luokiteltava ja nykyään valvonta on joka tavalla tarkkaa.