Lue keskustelun säännöt.
Mitä minun tapauksessani tulee tapahtumaan (terapia-asiaa)?
14.09.2014 |
Kirjotin kerran aiemminkin tänne tästä samasta asiasta mutten enää löydä ketjua... eli olen aikoinaan kulkenut kunnallisissa terapioissa vuosikausia, nyt olen ollut parisen vuotta ilman terapiaa. Kärsin ahdistuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, jännittämisestä ja paniikkihäiriöstä.
Nyt taas tuntuu, että koko henkilökohtainen elämäni on niin sekaisin että tarvisin kipeästi apua ulkopuolelta. Jos hakeudun taas terapiaan, enkä juurikaan hyödy edes siitä, niin mikä on seuraava askel? Mistä voin saada apua kun en vuosien terapioitten jälkeenkään, asioita on puitu edestakaisin, saa elämääni kuntoon enkä itseäni kuntoon? Paniikkiolot nostaa taas päätään jne. :(
Kommentit (8)
2, sitä en ole kokeillut enkä tiedä onko mitään mahdollisuuttakaan päästä sellaiseen enää, olen lähemmäs 40v. Enkä tule tervettä päivää näkemään, sen tiedän jo :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen noussut vastaavasta tilanteesta. Haluan tsempata sinuakin, että tulevaisuus voi olla valoisa, vaikka nyt ei näytä siltä. Minulla yksityinen terapeutti oli hyvä juttu (kelan tukema).
Ikäsi ei ole mikään este. olet nuori vielä.
Miten tuohon Kelan tukemaan terapiaan voi hakea? Hoitosuhdetta minulla ei ole nyt mihinkään. Reilu 10v sitten tarjottiin Kelan tukemaa terapiaa, mutten uskaltanut lähteä siihen.
ap
Ei ne terapiat taida kovastikaan auttaa muuta, kuin että saa jutella jonkun kanssa. Jokainen ihminen jännittää enemmän tai vähemmän, moni pelkää sosiaalisia tilanteita ja karttelee niitä, vaikka juurikin se kohtaaminen olisi se paras lääke, kuten esiintymispelkoonkin. Ahdistukset johtuvat siitä epävarmuudesta ja pahasta olosta, joka noista tilanteiden peloista seuraa. Paniikkihäiriön arvelen olevan samasta syystä aiheutuvaa.
Paras on myöntää itselleen, että pelkää ko tilanteita, mutta samalla vaan päättää mennä niihin, hakeutua tilanteisiin, joissa on paljon väkeä, mennä asioimaan ja toimimaan mukaan. Se on parempi lääke loppujen lopuksi kuin pelkät loputtomat keskustelut.
Täällä paraskin neuvoja, kun itsekään en mikään kovin sosiaalinen ole ja ihmispelosta kärsinyt, mutta ikä tehnyt jo tehtäväänsä ja oon mikä oon. Jos mokaan, niin mokaan. so what. Kaikki mokaa joskus. Jos pelkään, niin pelkään, moni muukin pelkää, ja ihmisiä tässä kaikki ollaan.
Omaa itseään voi psyykata kumpaankin suuntaan: mä en selviä tästä tai mä muuten selviän tästä! Tarpeeksi kauan ja paljon kun jompaa kumpaa itselleen eri tilanteissa tolkuttaa, niin alkaa jo uskoa, että niin siinä sitten käy!
Itse menin yksityiselle psykiatrille joka kirjoitti lähetteen Kelaan ja suositteli joitakin paikallisia terapeutteja. Ensimmäinen natsasi (ja pelasti elämäni). Muutama ensimmäinen käynti piti maksaa kokonaan itse, loput korvasi Kela. Terapiaan pääsy on viime vuosina helpottunut, et ole liian vanha. Ehtona on käsittääkseni että terapian tulee tukea työkykyä eli sun pitäisi ainakin teoriassa olla vielä työelämässä. Hae ihmeessä apua! Minä olin 35 kun aloitin, vuosi sitten loppui tämä 3 vuoden jakso. Oli raskas ja kannattava matka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin n. 15 ammattiauttajan juttusilla ennen pitkää terapiaa eli olin myös jo mielestäni kokeillut kaikkea... Niin vain apu löytyi minullekin
Oletko hakenut KELAn pitkää terapiaa? Itse löysin sitä kautta aivan loistavan yksityisen psykologin.