Mis vaiheessa tulisi kertoa tapailusta muille? Missä vaiheessa vakavaa?
Otsikossa on kysymys. Mikä on oikea ”tapailun taso” eli vakavuus taso et voi kertoa muillekkin jos juttu sillä tasolla.. ? Et edetään sinne asti esim perheelle kerrotaan tai ystäville kun juttu edennyt ym. En ole ennen tapaillut vakavissani tai haluaisin siltä tätä..
N20
Kommentit (14)
Sitten kun siltä tuntuu.
Lähimmät ystävät tiesivät tapailusta ensitreffeistä lähtien. Heidän kanssaan nyt muutenkin tuli puitua deittejä ja suhteita, joten jakaminen oli ihan luonnollista.
Perheelle taisin kertoa asiasta 2 vuoden seurustelun jälkeen. Meillä on ihan läheiset välit, mutta ei suhde koskaan oikein tullut esille. Kumppanin tapasivat lopulta 2,5v. kohdalla ja puoli vuotta myöhemmin suunnitteilla on yhteenmuutto.
Kerron sitten kun tapailu on edennyt seurusteluksi, eli ollaan sovittu että ollaan yhdessä eikä tapailla muita. Jollekin kaverille saatan kertoa että tapailen sellaista tai tällaista tyyppiä.
Itse olen kertonut muutamalle parhaalle ystävälle jo heti alkuun löytäneeni/tavanneeni kiinnostavan miehen. Tapailen miestä, nämä muutamat hyvät ystävät saavat kuunnella hehkutustani/valitustani uudesta tapailukumppanista. Kun olen tapaillut miestä tovin ja juttu rullaa hyvään suuntaan, on aika kertoa isommalle ystäväpiirille, ehkä mennään näyttäytymään hyvien ystävien kotiin yhdessä/ mennään ulos istumaan iltaa. Kun juttu menee vakavammaksi, esitellään sisaruksille ja vanhemmille, yleensä esittelen sisarukseni ensin, tuntunut luontevammalta. Kun uusi kumppani esitelty vanhemmille, voidaan alkaa viettää juhlapyhät perheiden luona ja mennä yhdessä sukujuhliin.
Muijalle en kyllä kerro missään vaiheessa
Niin ettei viitti hirveesti huudella jos haluaa pitää omana tietonaan lähinnä alussa
Vierailija kirjoitti:
Niin ettei viitti hirveesti huudella jos haluaa pitää omana tietonaan lähinnä alussa
Miksi pitäis asiasta huudella.
Mä sain yhden lapsen, ilman että kerroin erikseen kenellekään. Toki asian myönsin, jos tuli muuta kautta esiin.
Ja ei, ei ollut mikään salalapsi, vaan yhteinen lapsi puolisoni kanssa jonka kanssa oltu kimpassa yli 20v.
Mitä ihmettä on vakavissaan tapailu???
Onko se eri kuin seurustelu?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä on vakavissaan tapailu???
Onko se eri kuin seurustelu?
On eri. Se et tapaillaan ja katsellaan on eri asia kuin sit jos tapailu etenee jonkun kans ja muut jää pois. Ja vakavoituu yhden kanssa et aletaan katsoa jos tästä suhde tulisi et seuraava siirto seurusteluun tämän kans otetaan
Sitten kun ollaan yhdessä sovittu seurustelusta ja puhuttu, että nyt ollaan yhdessä ihan julkisesti.
Me kerrottiin esikoisen rippijuhlia ennen kun haluttiin sukulaisia kutsua niihin.
Tapailu o sit vakavaa ku sovitaan ei nähdä muita tai et kysellään onko toisella ollut hirveesti muita
Sit kun ollaan vietetty aikaa ja juttu edennyt. Et tuntuu siltä tästä vois tulla jtn.. ennen sitä ei kannata huudella ja pitäisin omana kahden keskeisenä täysin. Jos ei tulekaan mitään? Yökyläilkää, tutustukaa rauhassa.. ym