Lue keskustelun säännöt.
En jaksa ystävääni
17.08.2021 |
It's all about her. I'm done. Oikeesti miten aikuisesta ihmisestä voi tulla niin itsekeskeinen ja pinnallinen, vailla suodatinta. Ei mua edes huvita enää puhua omia asioita hänelle kun hän puhuu vaan itsestä ja jostain kumminkaimanveljentytöstä. Eikä häntä kiinnosta mun elämä, hänen pitää vaan päästä kertomaan mulle tietyt asiat, varmaan että kadehtisin tms. Mut kun mua ei enää kiinnosta enkä jaksa. En tunne häntä enää. Mä vaan ahdistun aina kun hän soittaa. Kun naristaan ihan tyhjänpäiväisistä asioista, haukutaan exät, on muuten kyllä aina mahtavaa..
Ei tää taida olla enää vastavuoroista ystävyyttä? Mitå tekisin, ehkä otan etäisyyttä?
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo tiedän tyypin. Sukulaisnainen on tuollainen, pitäisi vain olla ihailevana yleisönä hänen hienoille hankinnoilleen, lapsilleen jne. Ei mitään aitoa ja vastavuoroista vaan jotain ihme teatteria. Sama ihkuttelu jatkuu tietenkin vuolaana somessa.
Vierailija kirjoitti:
Joo tiedän tyypin. Sukulaisnainen on tuollainen, pitäisi vain olla ihailevana yleisönä hänen hienoille hankinnoilleen, lapsilleen jne. Ei mitään aitoa ja vastavuoroista vaan jotain ihme teatteria. Sama ihkuttelu jatkuu tietenkin vuolaana somessa.
Just tämä. Sitä hankintaa niin itselle kuin lapsille. Ja miten hänen lapset ovat semmoisia että! Ja itse pitäisi niin ihastella, päivitellä ja kehua. Voi jestas. Niin ylitsepursuavaa ja just niin epäaitoa, ei yhtään mun juttu.
Katkaisin aikoinaan välit samanlaiseen ihmiseen, meni maku ja kiinnostus täysin siihen omien asioiden jauhantaan. Hän yllättyi perinpohjin ja haukkui mut kaikille tutuillensa. 😊 Olen kuullut yhteiseltä kaverilta että haluaisi nykyään olla muhun yhteydessä ja korjata välit, mutta pelkää tulevansa torjutuksi. Luulen et häntä vaan harmittaa kun ei on enää ketään, joka jaksais kuunnella. Valitettavasti kun mietintään häntä, niin alkaa vaan ärsyttään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kännykkäaikana erinomaisen helppoa on olla vastaamatta puhelimeen. SIllä siitä selviää.
Tunnen samanlaisen. Ja auta armias jos saat väliin kerrottua jotain omia kuulumisia, hänelle on tapahtunut sama asia ja ainakin 2x paremmin/ huonommin.
Esim. ”satutin viime viikolla jalkani kaatuessani, nyt en voi kunnolla kävellä”
- ”No minäpä kaaduin lapsena niin pahasti että olin kuukauden pyörätuolissa”.
Tai ”pääsin firman x työhaastatteluun, olen innoissani”
- ”jaa, minuakin pyydettiin sinne mutta en halunnut mennä”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katkaisin aikoinaan välit samanlaiseen ihmiseen, meni maku ja kiinnostus täysin siihen omien asioiden jauhantaan. Hän yllättyi perinpohjin ja haukkui mut kaikille tutuillensa. 😊 Olen kuullut yhteiseltä kaverilta että haluaisi nykyään olla muhun yhteydessä ja korjata välit, mutta pelkää tulevansa torjutuksi. Luulen et häntä vaan harmittaa kun ei on enää ketään, joka jaksais kuunnella. Valitettavasti kun mietintään häntä, niin alkaa vaan ärsyttään.
Mä luulen kans että oon vaan se joka on jaksanut kiltisti kuunnella. Nyt tuntuu että en enää vaan jaksa. Mulle jää joka puhelun jälkeen tosi kuormittunut ja ahdistunut fiilis. Tuntuu että mä vaan oon se kelle on päästävä sanomaan tietyt asiat mahd pian. Miks mun tartteis vaan kuunnella kun en itse saa ystävyydestä enää oikein mitään..
Vierailija kirjoitti:
Kännykkäaikana erinomaisen helppoa on olla vastaamatta puhelimeen. SIllä siitä selviää.
Totta, välillä oon ollutkin vastaamatta kun en jaksa. Ikävä pointti tässä on vain se, että on tunnettu vuosikymmeniä, pitkältä ajalta. Olisi niin harmi lopettaa ystävyys kokonaan. Saa nähdä. Tällaista en ainakaan jaksa enää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo tiedän tyypin. Sukulaisnainen on tuollainen, pitäisi vain olla ihailevana yleisönä hänen hienoille hankinnoilleen, lapsilleen jne. Ei mitään aitoa ja vastavuoroista vaan jotain ihme teatteria. Sama ihkuttelu jatkuu tietenkin vuolaana somessa.
Kyllä kuulostaa niin tutulta. Sama meininki jatkuu somessa. Aina itsestä joku naamakuva (joissa on yleensä ihan oudon näköinen, ei yhtään oma luonnollinen itsensä), ja sit milloin on mahtavaa ruokaa, parasta seuraa, huippu reissu, tai jotain millä voi revitellä edes jotenkin, kuin tehtiin taas sitä tai et on jaksanu vaik lähtee pitkän loman jälkeen töihin. Ihan normaalia elämää, miks ois muka toisia parempi siinäkin. Kun hän on vaan niin reipas! Tiiän ihmisiä joilla ei oo ollut koko kesälomaa eivätkä postaile mitään jaksamisestaan. Argh miten ärsyttää. Ap
Mitä, jos tämä kamala ihminen onkin oma sisko?
Mikään ei kelpaa, kaikki sanomiseni väännetään aivan hulluun muotoon, vanhempien auttamisessa vain hänen teot noteerataan - muut ei tee mitään (mikä ei ole totta). Käskyttää ja antaa tehtäviä, joita on mahdoton toteuttaa. Riitelyä, sättimistä, ala-arvoista arvostelua, tekemisten keskeyttämistä, pomottelua, valehtelua, hullua jankkaamista, nöyryyttämistä, klikkien muodostamista, ym. ym.
En myöskään jaksa. Vinkkejä miten toimia?
Jos kyse olisi ystävästä lopettaisin vain yhteydenpidon. Niin helppoa.
Mutta lähisukulaisina - mitä voin tehdä päästäkseni hänestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä, jos tämä kamala ihminen onkin oma sisko?
Mikään ei kelpaa, kaikki sanomiseni väännetään aivan hulluun muotoon, vanhempien auttamisessa vain hänen teot noteerataan - muut ei tee mitään (mikä ei ole totta). Käskyttää ja antaa tehtäviä, joita on mahdoton toteuttaa. Riitelyä, sättimistä, ala-arvoista arvostelua, tekemisten keskeyttämistä, pomottelua, valehtelua, hullua jankkaamista, nöyryyttämistä, klikkien muodostamista, ym. ym.
En myöskään jaksa. Vinkkejä miten toimia?
Jos kyse olisi ystävästä lopettaisin vain yhteydenpidon. Niin helppoa.
Mutta lähisukulaisina - mitä voin tehdä päästäkseni hänestä?
Kuulostaa kyllä hankalalta. Pystyykö siskon kanssa yhtään puhumaan miltä susta tuntuu vai eikö kykene ottamaan vastaan tai kuuntelemaan? Vai tuleeko heti riita? Pystyiskö edes ottamaan etäisyyttä jotenkin häneen. Eihän tuollaista jaksa kukaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä, jos tämä kamala ihminen onkin oma sisko?
Mikään ei kelpaa, kaikki sanomiseni väännetään aivan hulluun muotoon, vanhempien auttamisessa vain hänen teot noteerataan - muut ei tee mitään (mikä ei ole totta). Käskyttää ja antaa tehtäviä, joita on mahdoton toteuttaa. Riitelyä, sättimistä, ala-arvoista arvostelua, tekemisten keskeyttämistä, pomottelua, valehtelua, hullua jankkaamista, nöyryyttämistä, klikkien muodostamista, ym. ym.
En myöskään jaksa. Vinkkejä miten toimia?
Jos kyse olisi ystävästä lopettaisin vain yhteydenpidon. Niin helppoa.
Mutta lähisukulaisina - mitä voin tehdä päästäkseni hänestä?
Kuulostaa kyllä hankalalta. Pystyykö siskon kanssa yhtään puhumaan miltä susta tuntuu vai eikö kykene ottamaan vastaan tai kuuntelemaan? Vai tuleeko heti riita? Pystyiskö edes ottamaan etäisyyttä jotenkin häneen. Eihän tuollaista jaksa kukaan!
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Kun yritän puhua miltä minusta tuntuu, hän nakkelee takaisin, että arvaa miltä hänestä tuntuu... tai muuta epämääräistä ja lapsellista ja saa aiheen aloittaa riidan aivan pähkähulluista asioista, joista ei saa 'kiinni', tulee vain toteamusta 'mietippä sitä' tms. Ei siis kykene ottamaan vastaan tai kuuntelemaan. Olen yrittänyt aika ajoin ottaa etäisyyttä varsinkin riitojen jälkeen. Tuntuu siltä, että hän nauttii riitelystä. Minä taas en ja hän tunkeutuu sille minun rauhan alueelle. Tärisen riitojen aikana ja niiden jälkeen järkytyksestä. Tämä on niin kuluttavaa! Eikä mitään valmista saa sovituksi ja asiat keskeytyvät ja suunta muuttuu taas toisenlaiseksi (mikään ei kelpaa koska haluaa olla ilkeä, ei mitään sovittelun elettä) ja sen päälle riita. Nytkin päällä olisi perinnönjakoasiat. Siis aivan pakko on sietää häntä vaikka normitilanteessa jo juoksisin ja kaukana. Mietin jo, että muutan ulkomaille, muttakun on tämä Korona-aika.
Estä puhelimesta, somesta ja homma on sillä selvä. Jos alkaa selittelemään miksi haluaa lähteä, toinen voi suuttua tai roikkuu vielä pahemmin, eikä etäisyys onnistu? Ymmärtääkö toinen syitä edes. Vai jättääkö lyhyen selityksen ja kiitos hei.