1,5-vuotias tekee hampaita ja on lämpöä
PPh sanoi, että tuo tänne vaan, ei hampaiden tulo tartu. Pojan isoisä päätti, etten saa viedä, vaan hän hoitaa poikaa. Lämpöä on ollut kyllä jo muutaman päivän (joten lääkärikeikka luultavasti paikallaan), mutta ei kertaakaan yli 38 asteen. Poika on rauhallisempi ja vähän väsyneempi kuin tavallisesti, mutta toisaalta touhuilee ihan mukavasti leikeissään. Ainakin viisi poskihammasta tulossa, joten ei ihme, jos vähän lämpö nousee.
Siis: oletteko vieneet hampaita tekevää lasta hoitoon? Isoisän mukaan pojan olisi niin hyvä saada olla ihan rauhassa vielä huominen, niin paranee. Mutta ei kai se mihinkään parane, kun ei hampaiden tulo mikään sairauskaan ole? Ylihuomenna isoisä ei enää voi hoitaa, ja minusta olisi ollut hyvä kokeilla, pärjääkö poika pph:lla ja sopia sitten itselleni vapaata, jos ei pärjää. No kai sen voi kokeilla sitten ylihuomennakin... Ärsyttää isoisä, joka taas päätti meidän asioista ja sai mut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi.